Undertale OST: Megalovania
Olisiko teillä hetki aikaa puhua Undertalesta?
Kävi siis niin, että menin katsomaan Cryn let's playn Undertale-nimisestä indiepelistä.
Ja.
Se oli.
Ihan mahtava.
Undertale on pyörinyt jo muutaman kuukauden dashillani Tumblr.issa, ja viimeinkin sain aikaiseksi ottaa selvää, että mistä on kyse (olen aina ihan jälkijunassa tällaisten juttujen suhteen). Aloitin Markiplierin videoilla, mutta Mark on ilmeisesti jättänyt pelin kesken, mikä on todella outoa ja mihin en ole ehtinyt löytää syytä vielä - oli niin kiire löytää youtubaaja jolla olisi koko läpijuoksu ladattuna kanavalleen :D Onneksi Cry pelasti - vaikka Cryaotic ei ole ykkössuosikkiyoutubettajani, hällä on perusteellisia ja chillejä videoita joita on mukava katsoa silloin tällöin. Plussaa sekin, että Crylla on hyvä musamaku.
Mikä sitten tekee Undertalesta omasta mielestäni niin mahtavan, että siitä täytyy kirjoittaa keskellä yötä kokonainen blogipostaus? Mnoh, lähdetään siitä, että vaikka Undertale ei ole indiepelien nätimmästä päästä (kuten eräs nimeltämainitsematon hehkutukseni uhri marisi), pelin fiilis korvaa visuaaliset puutteet täysin. Ja osa tuota fiilistä on tietty musiikit, ja tässä kohtaa on pakko sanoa että koko soundtrack on yhden ainoan hepun, pelin luojan Toby Foxin, säveltämä.Tuo eka musalinkki on suurin suosikkini koko mahtavasta soundtrackista, mutta surullista (tai ehkä ei niin surullista) kyllä, en varmaan koskaan tule kuulemaan sitä pelin sisällä. Jos siis tulen pelaamaan Undertalea itse.
Tai no äh, let's face it, olen todellakin päättänyt pelata Undertalen itse. Ihan aaltoilen innosta, ja melkein ostinkin sen tänään - ainoastaan jokin toistuva ongelma Steamin serverillä esti kyseisen suunnitelman. Varmaan jonkinlainen epämääräinen universaalinen voima päätti ettei pieni pääni kestäisi vielä sitä että pelaisin pelin itse tai jotain. Kuitenkin - pointtini on se, että tällainen on todella harvinaista minulle. En kovin herkästi innostu indiepeleistä, etenkään pikseleitä ja bullet hell -tyyppisiä ratkaisuja sisältävistä sellaisista. Myös vuoropohjaisuus on ehkä antiikkisin, tylsin ja - no, hölmöin konsepti.
Siis ymmärrän toki että vuoropohjainen taistelusysteemi on yksinkertaisimmillaan todella helppo toteuttaa, mutta millainen vihollinen muka vain seisoisi paikoillaan oikessa elämässä, odottaen omaa vuoroaan iskeä sillä välin kun vastustaja moukaroi senkan nenästä? Tuhoaa immersion minun tapauksessani kokonaan, ja juuri vuoropohjaisuus vei aikoinaan innon pelata Falloutin ja Fallout kakkosen. Joten, usein tyydyn vain katsomaan muutamat let's playt jos pelin tarina kiinnostaa ja that's it. Mutta Undertale onnistui hahmoillaan, huumorillaan, tarinallaan, musiikillaan ja sillä omalaatuisella fiiliksellään vakuuttamaan minut, hitaasti lämpiävän, vanhoin tuttuihin peleihinsä jämähtäneen casual gamer -mursun. Jos siis tämä ei ollut vielä tullut selväksi.
Siis ymmärrän toki että vuoropohjainen taistelusysteemi on yksinkertaisimmillaan todella helppo toteuttaa, mutta millainen vihollinen muka vain seisoisi paikoillaan oikessa elämässä, odottaen omaa vuoroaan iskeä sillä välin kun vastustaja moukaroi senkan nenästä? Tuhoaa immersion minun tapauksessani kokonaan, ja juuri vuoropohjaisuus vei aikoinaan innon pelata Falloutin ja Fallout kakkosen. Joten, usein tyydyn vain katsomaan muutamat let's playt jos pelin tarina kiinnostaa ja that's it. Mutta Undertale onnistui hahmoillaan, huumorillaan, tarinallaan, musiikillaan ja sillä omalaatuisella fiiliksellään vakuuttamaan minut, hitaasti lämpiävän, vanhoin tuttuihin peleihinsä jämähtäneen casual gamer -mursun. Jos siis tämä ei ollut vielä tullut selväksi.
Undertale OST: Spear of Justice
Tietenkin osa Undertalen tarinan vaikutusvoimasta on minun kohdallani jo menettänyt teränsä koska olen katsonut niin monta tuntia let's play -videoita, mutta ei se oikeastaan haittaa - ennemminkin olen siitä ihan tyytyväinen :D Jos nimittäin olisin pelannut Undertalen täysin blindina, olisin hajonnut miljoonaksi pieneksi sirpaleeksi pelin loputtua, mikä saavuttamani ending sitten olisi ollutkaan - ja kun viimein olisin saanut itseni koottua, te, hypoteettiset lukijani, olisitte joutuneet lukemaan vielä enemmän paatosta puhkuvan ylistyspostauksen tällaisen vähän varjossa kasvaneen sijaan.
Undertalen tarina on nimittäin täydellisesti onnistunut tearjerker-segmentin osalta, ja valehtelematta tuhersin itkua pikselihahmojen vuoksi Cryn let's playta katsoessani koska olin niin liikuttunut niiden kohtaloista, sanoista ja ajatuksista. Jep, myös minä olin tästä melko häkeltynyt, sillä ainoat fiktiiviset tarinat jotka ovat koskaan saaneet minut tuntemaan juttuja niin vahvasti voidaan laskea yhden käden sormilla: Aikamatkustajan vaimo, Amélie, Fruits Basket ja One Piece. Jos tämä jatkuu samaan malliin, tarvitsen kohta kaksi kättä moisen laskemiseen, perhana!
...Mutta joka tapauksessa. Vaikka Undertalessa on upeita suoraan fiiliksiin meneviä asioita, myös huumori on aivan loistavaa, ja kentät ovat täynnä mielipuolisia yksityiskohtia ja huvittavia kohtaamisia. Hahmot ovat kaikki sielukkaita yksilöitä, ja jokaisella on oma taustansa josta selviää palasia, jos pelaaja pitää silmänsä auki. Undertalen tarina on todella yllättävä mitä polkua pelaaja sitten seuraakaan, ja olen tästä todella innoissani myös sen vuoksi että Undertalen hahmot ja tarina ovat hyvin samanlaisia kuin mitä minä itse haluaisin kirjoittaa. Monikerroksisuus, inhimillisyys, vahvuuden löytäminen heikkoudesta, sisukkuus - nämä teemat ovat aina olleet minusta jotain sellaista, jotka tekevät tarinasta mainion - ja ehkä myös kuolemattoman.
...Mutta joka tapauksessa. Vaikka Undertalessa on upeita suoraan fiiliksiin meneviä asioita, myös huumori on aivan loistavaa, ja kentät ovat täynnä mielipuolisia yksityiskohtia ja huvittavia kohtaamisia. Hahmot ovat kaikki sielukkaita yksilöitä, ja jokaisella on oma taustansa josta selviää palasia, jos pelaaja pitää silmänsä auki. Undertalen tarina on todella yllättävä mitä polkua pelaaja sitten seuraakaan, ja olen tästä todella innoissani myös sen vuoksi että Undertalen hahmot ja tarina ovat hyvin samanlaisia kuin mitä minä itse haluaisin kirjoittaa. Monikerroksisuus, inhimillisyys, vahvuuden löytäminen heikkoudesta, sisukkuus - nämä teemat ovat aina olleet minusta jotain sellaista, jotka tekevät tarinasta mainion - ja ehkä myös kuolemattoman.
Tästä syystä ehdotankin kaikille hyvistä tarinoista kiinnostuneille, että katsoisitte Cryn let's playn - paitsi tietenkin siinä tapauksessa, jos haluatte itse pelata Undertalen tästä ylistyshöpinäpostauksestani huolimatta.
Huh. Tässä taisi olla kaikki mitä halusin hehkuttaa aiheesta tällä kertaa. Muita kuulumisia sen verran, että huomenna on luvassa reissu Ideaparkiin ja Ikeaan Tanjan, Reetan, ja Janitan kanssa :D Yay! Hyvää joulukuunjatkoa kaikille :3
Stay determined.
Undertale OST: Undertale
