Satunnaisia palasia Japaninreissulta

Masayoshi Minoshima feat. owl*tree: Teriqma

Japaninreissupäivitys! START!!

Tai no, ensin alkuun heti disclaimer/pahoittelu/tekosyykombo: tämä postaus on about 1,5 kk myöhässä, sori siitä, on ollut kauhea kiire (not). Aloin kyllä kirjottaa tätä jo muutama viikko sitten, mutta sitten tuli asioita & juttuja ja keskenhän tämä jäi, kuten arvata saattaa. Ja nyt kun palasin sorvin ääreen, totesin että vmp ja päätin aloittaa alusta *smiley face :D*.

Varmaan aika monelle hypoteettiselle lukijalleni lentokoneella lentäminen on suhteellisen tuttua, mutta minä en ollut edes nähnyt lentokonetta läheltä ennen tätä reissua. Onneksi reissukaverini Sari oli/on melko kokenut maailmanmatkaaja, joten olo ei ollut ihan yhtä orpo kuin yksinäisellä villasukalla. Jeps, sanotaanko niin, että 10 tunnin lento heti ensikokemuksena jännitti ekstrapaljon, mutta jälkikäteen ajatellen check-in, oikean terminaalin löytäminen ja odottaminen oli ehkä hermostuttavinta, kun taas lentäminen oli mahtavaa. Lento meni siis todella hyvin - katsoin Pelastetaan Matt Damon Marsista -elokuvan (se on mahtava myös kirjana, lukekaa) ja aamupala tarjoiltiin klo 2:00 Suomen aikaa :DD Tullilomakkeiden täyttö oli myös jännää - oli kieltämättä hieman vaikea ottaa sitä lappua tosissaan kun kysyvät suoraan että mahtaako minulla olla esim. huumeita tai aseita tuliaisina. Kuinkahan moni vastaa että "Hei jännä juttu että kysyitte! Sattumalta otin kaikki kokaiinilla ladatut konekiväärini mukaan tälle reissulle, ihan fiilispohjalta" 
  
Naritan lentokentälle laskeuduttiin about klo 11:00 (paikallista aikaa [muistaakseni]), ja voin kertoa että oli todella vaikea käsittää olevansa maapallon toisella puolella. Vielä oudompi olo tuli, kun viimein pääsin näkemään Kallen naaman livenä ekaa kertaa puoleen vuoteen - se oli todella hämmentävää, kun kaikki ympärillä oli niin vierasta ja yhtäkkiä sieltä keskeltä bongaa tutun ihmisen :D Talk about disorienting. Naritan lentokentältä matkustettiin junalla Chibaan, ja vasta sen suunnilleen tunnin mittaisen junamatkan aikana jotenkin sisäistin, että mihin oikein on päädytty. Erityisesti junamatkan varrella kasvavat bambumetsiköt oli ihan ylisiistejä :DD

Chiban kaupunginosasta jäi mieleen erityisesti se, kuinka puhtaita kadut olivat ja kuinka siistiä ylipäätään joka paikassa oli. Ei rikkaruohoja tai roskia missään. Käytiin viemässä tavarat hotellille ja suunnistettiin syömään. Kalle esitteli kauppakadun, jonka varrella oli monenlaista ravintolaa, mutta en muista että mitä päädyttiin syömään ekalla aterialla, olisikohan se ollut joku gyudon-mesta? Anyway, se oli omanlaisensa kokemus, sillä kyseisessä ravintolassa (ja ilmeisesti monessa muussakin Tokion ravintolassa) oli käytössä tilausautomaatti: ensin valitaan automaatista mitä halutaan, maksetaan annos automaattiin, saadaan lappu jossa lukee annoksen nimi ja lappu annetaan tarjoilijalle. Ruokaa odotellessa juodaan teetä ja harjoitellaan hiljaa mielessä lausetta "arigatou gozaimasu", joka sitten änkytetään vaihtelevalla menestyksellä annoksen tuovalle tarjoilijaparalle.

Rigel Theatre (ehkä, en ole ihan varma esittäjästä): Äventyr

Ulkona syöminen on Japanissa oman kokemukseni mukaan melko halpaa, sillä keskimäärin aterian hinta on n. 500-1000 jenin ( n. 4-8 euron) luokkaa. Ja puhun nyt siis ihan kunnon ateriasta, johon kuului usein defaulttina kupillinen (tai useampi) teetä ja paikasta riippuen misokeitto. En tosin muista kertaakaan syöneeni tuhannella jenillä - kallein ateria jonka söin oli muistaakseni noin 800 jenin (6,50 e) raamen-annos, joka taisi kaiken lisäksi jäädä kesken sillä tulin liian täyteen :D Ruoka oli ylipäätään aivan tuhottoman hyvää joka paikassa, ja lempiruoaksi nimeäisin ehkä katsudonin tai takoyakin <3 Harmittaa vähän, että monjayaki jäi kokeilematta tällä kertaa, mutta ehkä ensi kerralla :3 

Tykästyin kahden viikon aikana aivan valtavasti pieniin, melkein joka korttelista löytyviin konbineihin eli lähikauppohin, jotka ovat auki yömyöhälle ja joista löytyy kaikenlaista syötävää (esim. mahtavia valmisaterioita [bento]), juotavaa (tuoreesta kahvista kahdeksanvolttisiin siidereihin) ja hyödyllistä tavaraa (kuten sateenvarjoja). Etenkin tuo tuore kahvi houkutteli minut monesti konbiniin, sillä vaikka Tokion juoma-automaatit ovat jotain aivan mahtavaa, niin melkein jokaisessa lämpimissä pullokahvissa joissa oli maitoa, oli myös sokeria (hhhhhhhyyyyyy-). Sen sijaan konbinista sai sadalla jenillä kupillisen vastajauhettua kahvia, jonka sai itse höystää haluamallaan tavalla, kunhan vain uskaltautui mennä kassalle pyytämään. En väitä että minulla olisi mitään varsinaista ongelmaa sosiaalisten kanssakäymisten suorittamisessa, mutta kieltämättä aina vähän jännitti mennä todennäköisesti ei-englantia puhuvan kassan luo, kun tosiaan itse olen tuskallisen ei-japania puhuva asiakas :D

Kielimuuri olikin yksi aihe, josta minun piti kirjoittaa. Ymmärrän ja puhun englantia melko hyvin, mutta Japanissa englanninkielentaidosta ei ollut juurikaan hyötyä, sillä muun muassa asiakaspalvelu oli aina automaattisesti japaninkielistä. En tietenkään väitä etteikö kukaan Japanissa osaisi englantia, mutta sanoisin että Japaniin matkustaessa kieltä olisi hyvä osata, etenkin jos aikoo kierrellä omin päin eikä reissu perustu millekään turistikierrokselle. Tai vaihtoehtoisesti kannattaa ottaa mukaan joku, joka osaa japania (kuten meidän tapauksessa). Japanilaiset eivät kuitenkaan pistä pahakseen, vaikket osaisi mitään muuta peruskohteliaisuuksien lisäksi - ennemminkin väittäisin, että japanilainen itse pahoittelee sitä ettei osaa paremmin englantia. Se on nimittäin japanilaisuuden ydin, että ollaan pahoillaan jos toiselle koituu harmia omien puutteiden vuoksi. 

Josta päästänkin siihen etten voi muuta kuin ihailla sitä, kuinka hienovaraista ja huomaavaista porukkaa japanilaiset ovat, jos saan hieman yleistää :D Valtavien ihmismassojen seassa navigoidessa en tullut kertaakaan tönityksi tai tuupituksi, ja junalaitureilla ihmiset antoivat aina tilaa junasta poistuville. Ei Suomessa vaan, täällä ihmiset suorastaan kertyvät vaununovien eteen jotta junasta olisi mahdollisimman vaikeaa päästä ulos ja saattavat jopa änkeä sisään vastavirtaan, koska sehän on tosi fiksua ja ajattelevaista. Joka tapauksessa. Varsinkin junissa matkustaessa huomasi, miten ihmiset antoivat tilaa toisilleen eivätkä toisaalta hikeentyneet siitä että jos tilaa ei ollut. Pari kertaa tuli matkustettua ihan käsittämättömän täydessä ruuhkajunassa, ja huomasin että junan pysähtyessä ovien läheisyydessä matkustavat saattoivat jopa loikata hetkeksi ulos antaakseen poistuville tilaa. Siis vau! Veikkaisin että Suomessa ihmiset pönöttäisivät päättäväisesti paikallaan antaen ulospyrkijän räpiköidä keskenään avuttomana ihmisten välistä. No joo, onhan se niin että isossa kaupungissa ihmiset mukautuvat ihmismäärään ja järkevästi käyttäytyminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, kunhan suolaan maanmiehiäni.

COOL&CREATE/BeatMARIO: Night of Nights (Flowering Nights Remix) 

 Joudutte tyytymään tavalliseen linkkiin, sillä joskus bloggerin YouTube-videoiden etsintäsysteemi on TÄYSIN P********

En muista mainitsinko ekassa Japanipostauksessa, mutta ensimmäinen viikko meni nähtävyyksiä kierrellessä ja kulttuuria ihmetellessä. Toisella viikolla otettiin vähän rennommin, ja vietettiin Kallen kanssa aikaa opiskelija-asunnolla, käytiin melkein joka ilta hakemassa bentot ja katsottiin animea (mm. Nanatsu no Taizai ja Nichijou, joka oli muuten aivan loistava :DDD). Inagen kaupunginosa oli omalla tavallaan todella idyllinen, ja jotenkin sympaattisella tavalla kulahtanut: vanhannäköisiä valokylttejä, aikaa nähneitä rakennuksia, ahtaita kujia, miniatyyripuutarhoja, ahtaaseen kaupunkikäyttöön tarkoitettuja laatikonmallisia autoja. Välillä käytiin pelihallilla, jossa itsekin innostuin kokeileman Chunithm-rytmipeliä (tän postauksen musalinkit ovat muutamia niistä biiseistä joita vedin btw) ja kirjaimellisesti hakkaamaan taiko-rumpuja (olin siinä touhussa kyllä ihan paska). Mitään muita pelejä en kehdannut/uskaltanut kokeilla, sillä se porukka jota siellä pelihallilla pyöri oli ihan uskomattoman taitavaa. Mutta pääsin sentään Basicilta Advanced-tasolle kahden viikon aikana Chunithmissa :D Chunithmin ideana oli siis täppäillä musiikin tahtiin kosketuspintaa ja nostaa kämmenet oikeissa kohdissa tiettyyn korkeuteen. Jos kiinnostaa, niin tässä on video jossa heppu vetää Masterilla triplaässän edellisen linkin biisistä:

Chunithm oli kyllä todella hauska, vaikka nuo Master-tason täppäilyt alkaa olla jo ihan älyttömiä. Kaikista intohimoisimmilla tyypeillä oli puuvillakäsineet, jotta sormien kuljettaminen tuolla pinnalla olisi helpompaa :D Harmi että kyseinen peli tuskin koskaan tulee Suomeen.

Pääsin myös kokemaan vaihtarien opiskelijaelämää, johon kuului mm. hengailua yhteistiloissa ja asuntolan katolla, makeshift-synttärikakkuja sekä sakeaa huumoria. Kallella on kyllä aivan ylimukava kaveriporukka, ja ihmisiä oli mm.
Saksasta, Yhdysvalloista, Intiasta, Australiasta ja Thaimaasta, ellen väärin muista. Pääsin näkemään myös vähän Japanilaista yöelämää, kun yksi Kallen kavereista tarjoutui viemään meidät klubille Shibuyaan. Se oli mielenkiintoinen reissu, sillä ensinnäkin Inagesta Shibuyan kaupunginosaan meni suunnilleen tunti juna- ja metrolinjoja käyttäen, ja sen jälkeen piti vielä löytää itse bilemesta. Ilmeisesti oppaamme oli kuitenkin hyvin perillä minne oltiin menossa, sillä reitti asemalta yökerholle oli melko suoraviivainen ja matkanvarrelta tuli bongattua yöpalapaikkakin valmiiksi.

Kyseinen yökerho olikin sitten aivan kuin jostain leffasta: etuovella oli kaksi jämeränoloista mustaan pukeutunutta portsaria, ja itse ovi oli jotenkin integroitu valkoiseen seinään niin että huomasin sen vasta kun toinen portsareista avasi sen (tai ehkä olin vaan sen verran humalassa sokea haha emt). Sisältä paikka paikka oli melko pieni, yksi tiski, parikymmentä pöytää ja lava DJ:lle. Tanssilattia oli pieni kaistale pöytien ja lavan välissä, mutta sanoisin että massiivinen diskopallo kompensoi hyvin lattian pienuuden :D Musiikki oli kyllä täyden A-plussan arvoista, ja meininki oli ihan jees omalta osalta kunnes sain jonkun kaljat syliin. Kärvistelin ja manailin loppuyön, sillä ensimmäiset junat taisivat lähteä liikkeelle vasta viiden maissa aamulla, joten kotiin ei voinut lähteä niin vain. Lepyin kuitenkin vähän kotimatkalla, sillä Tokion auringonnousu oli kyllä aika nätti.

En oikein tiedä mitä muuta kertoa, mutta jos joku teistä oletetuista lukijoista haluaa kuulla lisää jostain aiheesta tai haluaa kysyä jotain, niin antaa palaa. Tokio on valtavan iso kaupunki ja Japani on todella erikoinen maa, joten suosittelen siellä vierailua kaikille joita vähääkään kiinnostaa. Vaikka oma kokemukseni oli todella tajunnanräjäyttävä enkä pysty tai edes osaa kirjoittaa kaikkea tänne, niin silti kaksi viikkoa on verrattain todella lyhyt aika kun miettii miten erikoinen paikka Japani on. Toivottavasti pääsen käymään siellä uudestaan vielä joskus <3

Ps. Sori että fontin koko vaihtuu yhtäkkiä lopussa, Blogger veti STP-hepulit ja jouduin käyttämään kyseenalaisia keinoja jotta saisin lopun tekstistä edes näkymään niin kuin sen pitää :D