Öehödrsöfplögf. Luin pari päivää sitten Ernest Clinen Ready Player Onen loppuun, ja sain slaagin kun luin luvun 26 lopusta seuraavan pätkän:
"Lopputekstien päätyttyä näyttö pimeni hetkeksi. Sitten näytön keskelle ilmestyi hitaasti symboli: hehkuvan punainen ympyrä, jonka keskellä oli viisisakarainen tähti. Tähden kärjet ulottuivat hieman ympyrän ulkoreunan yli."
"Ei voi olla todellista" ajattelin, kun tajusin että mikä symboli on kyseessä - ja sitten pääni tyhjeni täysin ja minuutin ajan vain hykertelin itsekseni. Siis - Ready Player One on tribuutti 70-80 -luvun kulttuurille, kumarruksia ja hatunnostoja jaellaan niin kyseisen aikakauden elokuvien, pelien, kirjojen kuin musiikinkin suuntaan, mutta että kirjassa oli oikein erikseen mainittu Rush ja annettu 2112:lle oma luku? Ja the Temples of Syrinx on vielä oikein erityisroolissa? Voi kyllä. Varmaan sanomattakin selvää, että luin romaanin innoissani siltä istumalta loppuun, kuin koira. Muutenkin Ready Player One oli mahtava lukukokemus, vaikka 70-80 -luvun kulttuuri onkin minulle suurimmaksi osaksi täysin harmaata aluetta. Waden kaltaisen, 80-luvusta kaiken tietävän nörtin hahmo tuntui oman tietämättömyyteni vuoksi hieman häiritsevältä, mutta samalla kuitenkin myös tykkäsin RPO:sta Waden nörtteyden vuoksi, ristiriitaista kyllä. Tämän lisäksi RPO:n upeasti kuvailtu Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio sekä smoothisti etenevä juoni tuntuivat erityisen raikkaalta, koska olen viime aikoina kahlannut läpi niin paljon a Song of Ice and Fire -sarjaa (luin muuten a Storm of Swordsin loppuun viikonloppuna). ASoIaF-maailmassa erityisen vahvalta vaikuttavan Murphyn lain vuoksi RPO:ta lukiessani odotin koko ajan, että jotain järkyttävää tapahtuisi - että jokin tai joku pettää. Tai no, olihan tuossakin romaanissa pari ikävää tapahtumaa, mutta noin yleisesti ottaen Parzival selvisi vaikeuksista ihan luokattoman hyvin. Parzivalin huimissa suunnitelmissa ei tuntunut olevan aukkoja, ja vaikka ajattelinkin jatkuvasti "tämä ei voi sujua näin hyvin, itku pitkästä ilosta, älä nuolaise ennen kuin tipahtaa", niin vaan porskutti Wade/Parzival eteenpäin ilman että tuli edes hiki.
Pelaajansieluani lämmitti myös se, kun romaanin alussa Parzival pääsee kunnolla asiaan ja löytää luolastosta itselleen kunnon varusteet, kerää kolikot sekä pääsee muutaman levelin ylemmäs. Jotenkin samastuin täysin Waden fiiliksiin sillä hetkellä - onhan se ihan hemmetin hienoa kun hahmo kehittyy, pääsee keräilemään tavaroita luolista, löytää voimakaamman aseen sekä haarniskan, joka kestää paremmin lämää. Pelaajat ymmärtää.
Ja Martinin tuotoksista puheen ollen, voisin kirjoittaa muutaman sanan sarjan kolmannesta kirjasta: epilogi oli ihan jäätävä. *Sekopäistä hihitystä*
Kirjastossa on nyt harjoiteltu nelisen päivää, ja olen mm. aakkostanut kirjastokorttilomakkeita (löysin kansioista myös oman - tosin äidin allekirjoittaman - lomakkeen, joka on päivätty 23.8.1999, n'aww), ideoinut lastenosastolle uutta näyttelyä sekä käynyt kaupungin työntekijöilleen järkkäämällä uhkatilanteiden hallinta -luennolla. Viimeksi mainittu tapahtui tänään, ja oli meinaan mielenkiintoista settiä. Alussa oli aika jännää, kun ohjaaja lätkäisi näkyville dian erilaisista uhkatilanteista - diassa oli mm. juttua vessasta löytyneistä huumeneuloista sekä humalaisista asiakkaista. Kun ohjaaja kysyi yleisöltä, että millaiselta työpaikalta nämä esimerkit voisivat olla peräisin, yleisön ehdotuksia olivat esim. sairaala, pankki, Alko sekä kiinteistönvälitystoimisto (?). Vastaus oli kuitenkin kirjasto, mikä tuntui huvittavan monia kovasti - voin kuitenkin sanoa, että meitä kolmea, yleisössä istuvaa kirjastotätiä, ei ihan niin kamalasti naurattanut. No, luennoitsija oli kuitenkin ihan hervoton tyyppi (kikattelin itsekseni luennoitsijan jutuille pippurisuihkeista, aktiivisen kuuntelun taidosta, "Jaskoista" sekä niiden milloin mistäkin nyysimistä tavaroista), mutta samalla hän puhui koko ajan täyttä asiaa (ja sen verran vakuuttavasti, että myönnän tunteneeni oloni hieman vainoharhaiseksi jälkeenpäin).
Viime viikonloppu Sjoella oli muuten varsin mukava, kiitos kysymästä. Harmi, että en kirjoittanut muistiin kaikkia niitä mielenvikaisia viisauksia, joita SannaH:n kanssa päistämme suolsimme mm. kirjakauppa/divarireissun aikana (löysin Dragon Ball sarjan kolmos- ja nelososan sekä varsin kiintoisan kirjan tatuoinneista), mutta hauskaa oli ja Still Standingin Piña Colada on parasta koko Etelä-Pohjanmaalla. Oli myös varsin tunnelmallista käppäillä kohti Sjoen keskustaa, kun minä hoilaan MaSu:n Roninia ja Sanna Pariisin Kevään Odotusta. Kyllä niistä varmasti saisi ihan kelpo mash-upin, jos vaan tosissaan yrittäisi.
Noni! Nyt saatte luvan pomppia ympäri huonettanne/kellarianne/avaruusmoduulianne/puuvajaanne/pikkuista mäkeänne/luolaanne tai yleensäkin sitä paikkaa missä ikinä nyt satuttekaan majailemaan sekä hakata yhteen käsiänne/tuntosarvianne/lonkeroitanne/muita vastaavia ulokkeita päänne päällä - sillä, arvon lukijani; kahdeksaskymmenes postaus on tässä.
Harmi että tästä tulee melko varmasti sisällöltään suhteellisen antiklimaattinen postaus, sillä ensinnäkään minulle ei ole tapahtunut mitään kovin merkittävää tässä parin viime päivän aikana, ja toisekseen bileet täälläkään päässä eivät ole kummoiset: tarjolla kylmää maitokahvia sekä ruisleipää. Ja juustoa. Musiikki on kuitenkin eeppistä (pun intented):
Sandro Silva & Quintino: Epic Melkoiseksi sahaamiseksi menee loppussa tuo Epic (ja radioversio on turhankin typistetty), mutta muuten kyseinen kappale saa aikaan ihan huikeat Tropic Party Rave -täpinät. I mean, the effin' drop! Kävin ReettaH:n kanssa sikalassa eilen, ja koska minusta ei hirveästi ollut apua elukoiden hoidossa, tyydyin rapsuttelmaan porsaita. Yksi melkein narskautti pikkusormeni irti ("jopas oot suloinen, awwwWAAARGH"), mutta muuten ovat oikein sööttejä pirulaisia. Sikalakeikan jälkeen saunottiin, syötiin nachoja sekä oikeanlaisen tyttöjeniltafiiliksen luodaksemme avasimme kuoharipullon sekä lakkasimme kynnet (kahdesti. Aina ei voi onnistua kerralla, ei varsinkaan kun tilanteessa on mukana kuoharia sekä liikaa valinnanvaraa kynsilakkojen suhteen).
Yöllä näin ihan kummallista unta meidän kirjastosta: tulin toimiston puolelta tiskiin, ja menin auttamaan ReettaH:ta etsimään jotain oranssivalkoisissa kansissa olevaa kirjasarjaa. Kun seuraavan kerran vilkaisin tiskille päin, tiski oli täynnä minulle täysin vieraita mummeleita, jotka olivat itse päättäneet hoitaa lainaamisen kerta henkilökuntaa ei ollut paikalla. En tiedä oliko äkillinen mummeli-invaasio liikaa helposti stressaantuvalle päänupilleni, sillä heräsin heti sen jälkeen kun olin melkein purskahtanut itkuun kun yhden mummelin sateenvarjosta valui vettä lainauspisteen tietokoneen näppäimistölle. Ja vielä pakollinen pääpäivitys: länttäsin tänään päähäni punaisen Schwarzkopf Live:n värin (olikohan sävy kenties Hypnotic Red), ja tuntuu taas ihan mukavalta olla syksynpunainen, vaikka eihän siinä violetinpurpahtavassakaan mitään vikaa ollut. Koska bileet eivät ole mitään ilman viimeistä hidasta, I present you this:
Tuurissa oli kuulemma joku metsänkulkija tänään törmännyt karhuun, ja sen kunniaksi aivomassani assosioi tämän kappaleen piporadion soittolistoille loppupäiväksi, että jee!
Kuten parissa viime postauksessa olen mainostanut, Satu-serkun syntymäpäivät juhlittiin eilen. Vaikka sää oli jäätävä loppuun saakka, paljun vesi oli lämmintä (melkein liiankin). Ennen paljuilua kuitenkin käväistiin mökillä, ja kyllähän sinne suvun sakkia kerääntyi kiitettävissä määrin. Kävin myös uimassa, kuten uhosinkin viime postauksen puolella - vaikka hengitys höyrysi ja taivaalta satoi tihkua, minä ja suvun muut kakarat polskimme rannassa valtavan kilpikonnavesilelun kera, kuin kylmettyneet hylkeet. Myös thaimaalaisvaihtariin tuli tutustuttua - vaikka Jena ei olekaan kovin puhelias tapaus, hän kuitenkin vaikuttaa varsin sympaattiselta ja huumorintajuiselta tyypiltä.
Ilta jatkui Tuurissa syntymäpäiväkahvien & yleisurheilun maailmamestaruuskisojen merkeissä (Pitkämäen heitot sekä Boltin kahdensadan metrin kirmaisu taisivat olla ne tärkeimmät jutut, sekä aitajuoksijoiden värikkäät lenkkarit) ja loppuillasta vaihdoin Jägermeister-hupparini bikineihin ja suuntasin paljua kohti. Olen kerran ennenkin istunut paljussa, mutta silloin oli sellainen 20 asteen pakkanen, ja uimapukujen lisäksi kaikilla paljuilijoilla oli pipot. Jokseenkin erilainen tilanne oli siis silloin - mutta yhtä kaikki, olihan se aika hienoa istuskella lämpöisessä vedessä alkusyksyisen iltataivaan alla keskustellen mm. luomuruoasta sekä juuston ällöttävyystekijöistä Marjut-serkun tyttären kanssa :D
Sään suosimattomuudesta huolimatta serkun synttärit saatiin pakettiin todella hienosti, ja tänään olo oli ainakin aamusta varsin virkeä. Keskistä kiertäessä meinasin kuitenkin väsähtää (Keskiseltä hommasin muuten uudet kuulokkeet, Kossin Porta-Prot. Jos en aiemmin ole mainostanut, niin nyt mainostan: parhaat ja kätevimmät kuulokkeet ever), ja kun sitten serkun mestoilla asetuin kuumemittausjonon jatkoksi, mittari väitti että vähän lämpöä saattaisi olla. Sitä se yömyöhään paljuilu teettää, ja vaikka olo on vieläkin lievästi kuumeinen, sanoisin että it was worth it! Kunhan ei nyt pahenisi flunssaksi, on meinaan sen verran ohjelmaa ensiviikoksi.
Serkun synttäreiden lisäksi myös toiset synttärit ovat käsillä - nimittäin tämän blogiksikin kutsumani räpellyksen vuosipäivä on tänään. Olen melko yllättynyt, että olen näinkin kauan jaksanut kirjoitella schaibapitoisia postauksiani, ja olen yllättynyt siitäkin, että lukijoitakin näkyy olevan (miljoonien spämmibottien lisäksi). Kiitoksia kovasti kiinnostuksestanne! Jatkattehan samaan malliin, kuten minäkin aion jatkaa - schaibapitoisten postausteni parissa.
PS. En aivan saanut kahdeksaakymmentä merkintää aikaiseksi vuoden aikana, mutta ei anneta sen häiritä - 80. merkintää voidaan juhlia sitten ensipostauksessa.
Sitten jotain ihan muuta Kärtsyn soittolistoilta: joku voisi arasti huomauttaa, että sanaa bitch on ehkä lievästi liikakäytetty ylläolevan kappaleen sanoituksia sorvatessa, mutta itse viehätyin kappaleen erittäin creepyista, lähes aavemaisista taustasoundeista. Bitch!
Odottelen parhaillaan SannaH:ta saapuvaksi, ja sitten käännetään Peugeotin etuosa kohti Edesjärveä. Keli näyttää melko hyytävältä, mutta otan silti bikinit mukaan, koska tämä saattaa olla viimeinen kerta tänä vuonna kun pääsen uimaan mökkirantaan ilman, että tarvitsee hakata reikää jäähän.
Tuollainen ukkeli paperille siis pullahti. En voinut olla leikkimättä photarin kurveilla, joten suokaa anteeksi taustan psykedeelinen värimaailma :D Tämä oli kiva tehdä, vaikka silmät tuottivat aivan älyttömästi vaikeuksia: onnistuin luonnosvihkoon taiteilemaan äijälle todella vetoavan katseen, mutta appajee kun yritin saada samanlaisen toteutumaan isommalle paperille - NOPE! Myös ihonväri oli aivan helkutin haasteellinen toteuttaa edes joten kuten samansävyisenä joka raajassa, naamassa sekä keskivartalossa erikseen. Tämähän ei sinänsä ollut mikään uutinen, sillä varmasti meistä jokainen on ainakin kerran elämässään taistellut kyseisen asian kanssa esim. silloin ala-asteen ekaluokalla kun piti piirtää se pakollinen perhepotretti eikä vahaliiturasiasta tietenkään löydy oikeansävyistä väriä ja on ryhdyttävä improvisoimaan.
Päivä on ollut tänään melko tapahtumaköyhä, mutta vaikka ei tullutkaan duunailtua mitään elämää suurempaa, nautin päivästä kovasti muun muassa koska aurinko (at last!). Möllötin osan päivästä terassilla A Storm of Swordsin kanssa ja jatkoin myöhemmin iltapäivällä samaa toimintaa läheisellä rannalla. Ja olin muuten kyseisen rannan ainut ihminen! Oli aika mukavaa makailla siellä täysin rauhassa ja pelkäämättä, että joku neljävuotias natiainen kippaa Brio-kauhakuormallisen santaa allekirjoittaneen naamalle, jos ei pidä varaansa. Yksi kimalainen tosin pääsi yllättämään, ja meinasinkin saada hepulin kun se kaikessa rauhassa tepasteli meikäläisen polvella like nobody's business. Lopulta kaiken rohkeuden kerättyäni napautin sen kaaressa ruovikkoon, ja vartin ajan mulkoilin ympäristöäni että jos kyseinen kimalainen palaisi kostamaan saamansa luunapin muutaman sadan kaverinsa kanssa. Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut, jatkoin rannalla istuskelua kunnes pilvet sitten kasautuivat auringon eteen antamaan valomerkin. Pääsin muuten A Storm of Swordsissa jo kolmoskauden tapahtumien ohi - Punaiset Häät on juhlittu, mutta helpotusta jäljellä oleville Starkeille ei ole luvassa jatkossakaan, sen verran voin varmaankin sanoa. Martin, sinä sadisti.
Huomenna onkin sitten serkun syntymäpäivät, ja pääsen myös tutustumaan serkun perheen uuteen vaihtariin, Thaimaasta kotoisin olevaan Jenaan. Odotan muutenkin innolla huomista, mukavaa päästä pitkästä aikaa omaan mökkirantaan puuhailemaan, grillaamaan ja saunomaan - varsinkin, kun paikalle on tulossa kai vähän isompikin porukka tällä kertaa. Toivottavasti säät vaan suosisivat, ettei tarvitisisi kaivaa grillivartaita rakeiden seasta tai kiivetä puuhun hakemaan puutarhatuoleja alas trombin vierailun jäljiltä.
Machinae Supremacy: Ronin Eilen illalla, täysin tulevaa aavistamatta, klikkasin itseni pitkästä aikaa varsin viihdyttävään blogiin joka kantaa sisältöään varsin hyvin kuvailevaa nimeä Absurd shit, man. Koska ei ollut muutakaan tekemistä, päätin lähteä lukemaan Reikallin, alias paavi Herbertina Merrique V:n postauksia pitkästä aikaa ihan ensimmäisestä lähtien. Hän mainitsi muutamassa kirjoituksessaan kuinka Machinae Supremacyn Ronin on kaunis laulu, ja päätin ottaa itsekin asiasta selvää. Sanoisinko, että maailmani muuttui taas hieman valoisammaksi, sillä olihan se Ronin kaunis, jopa kauniimpi kuin Wim Mertensin Struggle for Pleasure - jota ei tosin voi lauluksi kutsua koska kyseisessä kappaleessa ei lauleta, mutta yhtä kaikki, jota olen myös paljon viime aikoina kuunnellut. Arvasitte varmaan jo, että Ronin sai ihan oman soittolistansa saman tien. Jopa artblockini haihtui, ja piirustelinkin euforinen humina päässäni ja MaSun riipivä kitarasoundi korvissani sitten jonkinlaisen vaeltajahenkisen ukkelin. Valmis tuotos saattaa ehkä jossain vaiheessa päätyä tännekin. Tällä hetkellä the Wanderer odottelee, että tausta kuivuisi - seuraavaksi vuorossa lineartti, pohjavärit sekä lopuksi yksityiskohdat. Long way to go still. Leikkasin sitten hiuksenikin ja - hehheh - onnistuin pitämään ne suhteellisen pitkinä, ainakin pään oikealta sivulta. En kuitenkaan kerta kaikkiaan siedä takatukkaani aina kun minulle sellainen kasvaa, ja tälläkin kertaa lyhensin takaa melko reippaasti. Sivusiilin kanssa pitkähköt hiukset niskassa vain näyttävät mielestäni kamalilta, kun taas sellaiset vähän pidemmät, sanotaanko lähemmäs 20-senttiset ovat ihan siedettävät ja vielä siitä pidemmät jo todella kivat. Kun vain olisi sitä kärsivällisyyttä, jonka voimalla sietää orastavan takatukan tuoma ahdistus. Menin typeryyksissäni selaamaan EMP:n kuvastoa, ja naamalle lävähti väistämättä vaikka mitä hienoa, mikä olisi kivaa omassa vaatekaapissa sekä myös seinälle sinitarralla kiinnitettynä. Kuten esimerkiksi Targaryenin tunnuksella sekä motolla varustettu t-paita (koska Westeros kuuluu Targaryenille), GoT:in kolmoskauden juliste sekä aivan übermahtava Assassin's Creed IV -huppari (kätketyt terät hihoissa! ... tosin vain *höh* kirjailtuina...). Hnngh, petollisia nuo kuvastot, minä kun halusin pidättäytyä turhan materian haalimisesta vähintään loppuvuoden ajan. Se on mukava tunne, kun syksy alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Jännittävää. Syksystä ja sen parhaudesta muistan muuten höpisseeni jo melkein vuosi sitten kun aloin kirjoitella näitä blogipostauksiani. Tuntuu, että vuosi on mennyt hirvittävän nopeasti, vaikka on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ja vaikka olen kirjoittanut jo lähemmäs 80 postausta. Unbelieveableblöh.
Lady Gaga: Applause Nyt kun olen tässä päivän verran kuunnellut tuota Gagan uutta sinkkua, myönnän että olen pikkuhiljaa tykästynyt siihen. Ei mikään mielenräjäyttävä tekele, mutta saa silti aikaan sellaisen kivan hytinän. Tässä on nyt kaksi päivää lomailtu ja muuten on ollut ihan auvoista MUTTA sää on ollut ihan perseestä. Eilen ehdin paistatella terassilla peräti puolitoista tuntia, kun valtava pilvenmöhkäle lopulta jämähti pysyvästi auringon eteen. Tänään en edes vaivautunut katsomaan ikkunasta pihalle kun nousin jalkeille, sillä ikkunalautaan iskeytyvien pisaroiden ropina kertoi, että saisin unohtaa auringosta nauttimisen tänäänkin. Kun aamu- tai siis iltapäiväkahvia ryystäessäni sitten mietin että mikä olisi tämän päivän agenda koska pihalle ei kirjan kanssa ole asiaa, sain yhtäkkiä ihan valtavan inspiraation siivota (veikkaisin sen olevan Jennin ansiota). Yllätyin ihan itsekin, mutta nyt on kyllä hyvä fiilis - tuli perattua muun muassa piirustus- ja maalaustarvikelaatikko, ja totesin kuutisen vuotta vanhoja akryylimaalituubeja puristellessani että oli jo aikakin tämäkin loota syväluodata, sillä akryylimaalien tuskin kuuluu rapista ja ratista putkiloissaan. Ohjelmaa on tähän kahden viikon loman ajalle kertynyt ihan kivasti, vaikka uhosinkin työpaikalla möllöttäväni kotona mahdollisimman paljon: viime postauksessa mainitsemani serkun syntymäpäivät pidetään lauantaina (tiedossa muun muassa paljuilua, awww yisss), maanantaina olisi tiedossa tyttöjen iltaa ReettaH:n & Roosan kanssa, ja en voinut olla buukkaamatta itselleni reissua Jykylään ensiviikolle, kun Eelläkin sattuu olemaan sopivasti vapaata. Aion myös melko varmasti käväistä Sjoellakin jossain välissä hakemassa uuden tarran opiskelijakorttiin sekä tsekkaamassa paikalla olevien Plusujengiläisten voinnit.
Tässä miettiessäni, että mitähän vielä sössöttäisin, haroin hiuksiani ja havaitsin niiden olevan saksimisen tarpeessa. Kuontaloni ei ole ollut näin pitkä ainakaan kahteen vuoteen, ja tarkoitukseni olisikin kasvattaa sitä - no, niin pitkälle kuin kärsivällisyyttä riittää (eli varmaan jonnekin joulukuulle, ja tämäkin on optimistisin arvio), tai sitten niin pitkäksi kuin se korkkiruuvikihartumatta kasvaa. Tällä hetkellä karvat hapsottavat kuitenkin siihen malliin, että ainakin kuivuneille latvoille on pakko tehdä jotain - vaikka eihän Einstein-lookissa sinänsä mitään vikaa ole. Katsoin muuten Piin elämän ReettaH:n kanssa viime perjantaina, ja pidin siitä todella paljon. Täytyy kyllä ehdottomasti lukea Piin elämä kirjana, vaikka leffan jälkeen kummittelemaan jäänyt haikea olo lupaili sitä, että kirjan luettuani tuijotan seinää puoli tuntia, just trying to handle all them feels (aivan kuten Aikamatkustajan vaimon kanssa kävi aikoinaan). Piin elämän vastapainoksi oli sitten pakko saada jotain vähemmän syvällistä ja koskettavaa, ja olin perjantaisen Keskisen-reissumme puitteissa ostanut juurikin sopivan leffan siihen hommaan: Django Unchained. Ja voi tsiisus, 5/5! Rakastin kaikkea, hahmoja, juonta ja musiikkivalintoja - erityisesti Verdin Requiem, Dies Irae oli niin päräyttävä että melkein sain slaagin. En todellakaan olisi odottanut sen soivan Tarantinon leffassa, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen se sopi paikalleen kuin nyrkki silmään. Pidin myös loppuratkaisusta, vaikka Kingin jääräpäisyys ja sen seuraukset saivat aikaan ristiriitaisia tunteita ("Purista nyt vaan sitä kättä, perhana! Tai älä, vedä sitä lät- tai, no toi oli itse asiassa parempi - mutta mitä hittoa sä oikein ajattelit, mies?! Katso nyt miten kävi!"). Kuten arvata saattaa, myös Djangoa suosittelen kaikille - ei ehkä terävintä Tarantinoa, mutta ei tylsintäkään.
Tropic Party reivien selviytyjä ilmoittautuu. Olipahan vaan uskomattomat pippalot, ja minä hullu olin viikkoa ennen bileitä epävarma että lähteäkö vaiko eikö - ja kyllä vaan kannatti lähteä. Ensinnäkin menomatka paikan päälle oli aivan hulvaton - minä, 2xserkku, toisen serkun aviomies ja kolme muuta huipputyyppiä ahtauduimme yhteen autoon ja heitimme mielipuolista hetulaa kunnes Vaasan kaupunki siinti edessä. Ennen hotellille menoa käytiin syömässä ja törmättiin yhteen polttariporukkaankin,ja ostettiin sitten pallomekkoiselta tytsyltä tikkareita. Hotellihuone oli tosi mukava (tilava! siisti!), ja ennen kylpylään marssimista kokoonnuttiin meidän huoneeseen suorittamaan viime hetken etkoilut.
Kylpylän puolelle saapuessamme meno oli vielä aika hiljaista, ja vietettiin illan viimeiset valoisat hetket sitten ulkoaltaalla. Huomasin kuitenkin heti, että musiikki oli pääaltaalla aivan parasta, ja Neonin soittaessa loppuillasta oli aivan pakko mennä niin syvälle altaaseen fiilistelemään kuin vain hukkumatta pääsin. Ihmettelin vain sitä, että kuinka vähän väkeä paikan päällä loppujen lopuksi oli. Jotenkin olin kuvitellut, että paikka olisi tupaten täynnä, ja että altaassa ei edes mahtuisi kääntymään... Toisaalta, oli ihan mukavaa ettei tarvinnut krebatessa koko ajan varoa ohikulkijoita, vaikka kerran täräytinkin yhtä epäonnekasta jäpikkää takaraivoon. Sori vielä! Pääsin myös solkottomaan muutaman sanan ruotsia eräälle Linda-nimiselle tyypille, ja olin varsin ylpeä itsestäni, sillä hän vaikutti jopa ymmärtävän.
Reivit olisivat saaneet minun puolestani kestää vielä vaikkapa tunnin pidempään, mutta fiilis oli silti hyvä vaikka energiaa jäikin reippaasti yli Neonin kiitettyä ja kumarrettua. Meidän porukka kokoontui hiljalleen yhteen, ja päätettiin vielä illan päätteeksi lähteä syömään kaupungille. Oli mukavaa tallata porukalla keskellä yötä Vaasan autioita katuja (ja miettiä keskenäni mm. sitä, että miksi lonkero on englanniksi tentacle, vaikka esim. mustekalalla on lonkeroita yleensä kahdeksan; eikö sen silloin pitäisi olla eightacle? EDIT: tarkemman tutkimuksen jälkeen tietooni tuli, että ilmeisesti lonkeroita voi tosiaan olla mustekaloilla kymmenenkin. Että olkoon sitten tentacle.). Seuraavana aamuna aamiaispöydässä hillitön peeloilu jatkui. Ennen kotimatkalle lähtöä kierreltiin vielä torilla ollut kirpputoritavaratarjonta & katsastettiin jäätelökioski ("Neljällä eurolla kahdeksan palloa?" :DD).
Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, en ole koskaan ollut allasbileissä - saati sitten reiviteemaisissa sellaisissa - mutta tämän kokemuksen jälkeen ehdottomasti haluan ja aion osallistua vastaaviin uudestaankin. Siispä kaikki te, joilla on allasbileneitsyys vielä tallella: osallistukaa ihmeessä jos on mahdollisuus. Vesielementti tuo ihan uuden tason hauskanpidolle, believe me.
Huomenna alkaakin sitten arki - tosin minun osaltani vain yhdeksi päiväksi. On nimittäin viimeinen kesätyöpäivä edessä meikäläisellä, jonka jälkeen noin kaksi viikkoa lomaa. Oijee. Sen lisäksi, että kyseessä on viimeinen työpäivä, huomisesta jännän tekee se että meillä alkaa kirjastossa muovitustapahtuma. Huhuhu, pääsen muovittamaan oikein urakalla kouluaisten ja ehkä vähän vanhempienkin opiskelijoiden kirjoja... Se on yllättävän terapeuttista puuhaa, kokeilkaa vaikka. Kun tekniikan kerran oppii - no, muovituksen voi silti sössiä viidelläkymmenelläseitsemällä eri tavalla (ja löydän edelleen yhä uusia tapoja), mutta on se kuitenkin mieltä tyynnyttävä hetki kun saa sen muovin liimapinnan turvallisesti kirjan kansia vasten.
Lomaa varten meikäläisellä ei ole sen kummempia suunnitelmia - eli luultavasti luen muutaman kirjan (Beauvoirin Toinen sukupuoli, Martinin Storm of Swords sekä Clinen Ready Player One ovat jonossa tällä hetkellä), jumitan koneella ja seikkailen biitsillä jos kelit antavat myöden. Varmasti myös muutamaa kaveria tulee morjestettua jossain välissä, ja serkun syntymäpäivät juhlitaan myös piakkoin - toimintaa siis on tiedossa, mutta suurin osa lomasta tulee melko varmasti muodostumaan nöräämisestä ja muusta vastaavasta rötväämisestä. Can't wait!
"I am Daenerys Stormborn, of the House Targaryen, of the blood of Old Valyria. Valyrian is my mother tongue. ...Dracarys."
Kuten kuvasta kuuluu, tällä hetkellä on päällä melko vahvasti GoT-vaihde. Katsoin kolmannen kauden loppuun pari päivää sitten ja ryhdyin tänään lukemaan Storm of Swordsia. Luvassa on siis spoilereita sekä päämäärätöntä lätinää ko. sarjasta. Olette varoitetut! Ihan ensinnäkin haluaisin kommentoida koko kolmatta tuotantokautta kokonaisuutena: ihan hemmetin kickass. Kuulin kommentteja, joissa kolmatta kautta moitittiin hitaaksi ja tapahtumaköyhäksi, mutta rohkenen olla täysin eri mieltä: kolmas kausi on ollut tähän mennessä ehdottomasti paras. Daeneryksen eteneminen kohti Westerosia oli mielenkiintoisin juonikaari (girlcrushini Targaryenin tyttöön vain vahvistuu), toisena Briennen ja Jaimen "ojasta allikkoon" -teemainen reissu kohti Kuninkaansatamaa ja kolmospaikan saa... No, kaikki muu mitä sarjassa tapahtuu. Täytyy kyllä myöntää, että vähän kyllä hirvittää kuinka Danyn käy: Martin ei tunne sääliä hahmojaan kohtaan, ja Danylla on mennyt tähän mennessä niin hyvin, että tätä onnekkuutta seuraa varmasti joku ihan valtava katastrofi. Kuten Starkien kanssa: Freyn käppänä vakuuttaa ensin että "Joo, kaikki on okei, vaikka et Robb mennytkään naimisiin tyttäreni kanssa ja tehnyt hänestä Pohjoisen kuningatarta: meikäläisen perheelle kelpaa sun enosikin". Olin itsekin hetken sillä fiiliksellä, että "Hei, tuo kääpähän on aika reilu jätkä! Kippis ja onnea tuoreelle hääparille" ja muutamaa hetkeä myöhemmin kaikki Starkit makaavat kylmänä pitkin poikin juhlasalia. Dick move. Toivon todellakin, että Arya ja Bran pistävät tahoillaan tuulemaan ja kasvavat vahvoiksi taistelijoiksi, jotka voivat aikanaan näyttää keskisormea - tai mikä Westerosissa nyt vastaakaan sopimatonta käsimerkkiä - kaikille sortajille. Luotan Starkien suvun koston Aryan ja Branin harteille, sillä Rickon on ollut aika mitäänsanomaton kaveri ja Sansasta ei varmaan kannata edes puhua. En kuitenkaan ole kokonaan luovuttanut hänenkään suhteensa - hänestä voisi hyvinkin kehittyä Cersei kakkonen, jos hän vain pääsisi eroon sinisilmäisyydestään.
Mutta palaanpa Daenerykseen vielä - katsoin neljännen jakson lopun varmaan kolmeen kertaan, sillä se oli niin muikea. Olin siihen saakka irvistellyt orjia kaupittelevan äijän puheille jatkuvasti, sillä olin varma että Dany todellakin vain esittää ymmärtämätöntä ja maksaa huorittelut takaisin tuhatkertaisena sitten kun aika on kypsä. Ja kypsäksihän se orjakauppias paahtuikin, kun Westerosin tuleva kuningatar oli saanut sen mitä halusi. Oi fanitytön riemua!
Jaimen hahmo muuttui silmissäni täysin tämän kauden aikana. Etenkin avautuminen kylpyammeessa oli liikuttava, ja oli älyttömän jännää seurata, kuinka hän alkoi kiintyä Brienneen (kun joku hyppää käsipuolena kiukkuisen karhun eteen taisteluareenalla suojellakseen toista, sanoisin sitä kiintymykseksi. Tai vahvanlaatuiseksi Tukholma-syndroomaksi). Harmi, että Jaimella on niin creepy päähänpinttymä Cerseistä - muuten voisin sanoa tykkääväni hänestä(kin).
Ryhdyin siis tänään urakoimaan Storm of Swords -romaanin parissa, ja kun pläräsin kirjan läpi nähdäkseni oliko mukaan tullut uusia kertojia, huomasin että Theonin näkökulmasta ei ollut yhtäkään lukua. Lueskelin asioita selvittääkseni vähän GoT:in wikiä, ja ilmeisesti kirjoissa Theonin Dreadfortissa viettämä... "laatuaika" Ramsay Snowin kanssa ei ole kirjoissa niinkään suuri aihe. Enpä tiedä, itse asiassa se taitaa olla vain hyvä juttu, sillä a) Ramsay on ihan hemmetin pelottava hahmo ja b) jutut mitä kyseinen heebo tekee Theonille tv-sarjassa ovat peevelin karseita. *kylmiä väreitä*
Se Game of Thronesista tällä erää. Mjoo, pidin tosiaan heinäkuussa tauon kirjoittamisesta, sillä kaikki energia, niin fyysinen kuin henkinenkin, on suurimmaksi osaksi kulunut töissä. Eikä tänne ruudun tälle puolen oikeastaan kuulu mitään sen ihmeempiä: kirjastohommia sekä kavereiden ja sukulaisten kanssa hengausta aina viikonloppuisin - kohokohta heinäkuussa oli ehdottomasti kaverin häät <3 Ainut juttu mikä vähän kärvistää on alaikenen läpi (hitaasti ja tuskallisesti) pinnistävä viisaudenhammas. Asiahan ei minulle kuulu, mutta onhan se ihan turhake, koko viisaudenhammas. Heti kun saa kompuroitua tiensä läpi teinivuosista, niin sitten pitää ryhtyä kasvattamaan ylimääräistä hammasta joka ei edes mahdu olemaan paikallaan ja josta ei ole mitään hyötyä whatsoever, selviäisin ihan hyvin ilmankin, kiitoksia vain kovasti. Ei mahdu kallooni tämä (niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin)!
Kirjastossa olen töissä vielä yhden kokonaisen viikon, ja sitten alkaa n. 2 viikon mittainen loma ennen työharjoittelua. Aika - tai tarkemmin, kesä - on kulunut aivan hurjaa vauhtia, ja pian on taas syksy. Ja ensiviikolla olen menossa serkkujen kanssa Tropiclandiaan Tropic Partyihin. Oh god, en tiedä pitäisikö olla enemmän innoissaan vai huolissaan siitä mitä tuleman pitää. En ole koskaan ollut allasbileissä, joten täytyy kai yrittää pitää mieli avoimena.
