"Do what you want 'cause a pirate is free, you are a pirate!"

Ed Sheeran & Passenger: No Diggity vs. Thrift Shop (Kygo Remix)

Ey yo.

Toivottavasti kaikkien juhlapyhät ovat olleet lämpöiset, valoisat ja jos ei muuta niin ainakin ruokaisat (täällä ainakin on ollut). Tähän samaan syssyyn toivottelen myös hyvät uudet vuodet, sillä vahva veikkaukseni on, että tämä jää vuoden 2013 viimeiseksi postaukseksi.

 

Niin vaan on harjoittelut pian taputeltuna kirjastolla. Yhdeksän työpäivää vielä, ja sitten koittaa paluu Sjoen hoodeille. Ihanaa taas nähdä plusujengiläisiä, vaikka en olekaan kovin varma että kuinka rankka opiskelurupeama KIKO11-porukan pitää vielä keväällä rutistaa. Mutta ei stressata sitä vielä! Jälleennäkeminen on paras! Ja plusut! <3

 

Aatonaatto (siinä kanssa kumma sana) oli siitä erikoinen, että minulla oli töitä, tarkemmin iltavuoro. Olin varautunut siihen, että istuisimme työkaverin kanssa koko illan tumput suorina asiakkaiden vähyyden vuoksi, välillä asiakkaita varten tarjolle laitettuja joulukarkkeja natustaen ja keskustellen siitä, että mitä kirjoja ostaisimme jos voittaisimme kymmenen miljoonaa euroa lotossa, ja millaisen kirjahyllyn sitten hankkisimme niille kirjoille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan väkeä lappasi suureksi ihmetyksekseni ovista sisään kuin pipoa, ja se oli todella mukavaa vaikka ihmettelinkin että eikö ihmisillä aatonaattona ole muita aktiviteetteja, kuten jouluruoat, -lahjat, -vieraat, -siivoukset, -yms. Voisin melkein väittää, että niin vilkasta iltavuoroa en ole nähnyt vielä kertaakaan.

 

Aatonaaton iltana, kun olin saanut epämuodostuneet, mutta poliittisesti korrektit joulutortut paistettua, muistin että Rauski oli facen puolella puhunut jotain joulustreamista. Ehdin paikalle parin viimeisen tunnin ajaksi, ja vaikka en LoLista mitään ymmärräkään, viihdyin silti. Piirsin samalla muotokuvaa Papasta (joululahjaksi), ja siinä Papan valokuvaa tuijottaessani tajusin yhtäkkiä, että Pappahan näyttää ihan siltä tyypiltä Men In Black -leffasta, Tommy Lee Jonesilta.

Jouluaatto oli... jotenkin erilainen kuin ennen. Saman kaavan mukaan toimittiin kuin muinakin vuosina - mentiin siis Mummun ja Papan luo syömään ja heittämään hetulaa, mutta jotenkin porukka oli paljon tiiviimmin yhdessä kuin muina vuosina. Se oli todella mukavaa (ehkä syynä oli subtv:n Simpsons-maratonin puuttuminen, sillä veljellä ja minulla on ollut tapana liimautua aina sen ääreen). Nostalgiafiksin kruunasi se, kun löysin Mummun kirjahyllystä Dan Brownin Kadonneen symbolin. Sain sitä lukiessa saman tien valtavat fiilistakaumat muutaman vuoden takaa, kun serkku joululahjoitti Da Vinci-koodin. Aika jännää oli se!

Jos joululahjoista jotain täytyy mainita, niin sain mm. sähköhammasharjan sekä AC: Black Flagin. Hammasharja on itseasiassa todella fiksu lahja, kun miettii että kuinka hemmetin paljon tuleekaan syötytä kaikkea makeaa ja muutakin höttöä näin loppuvuodesta. Harmi vain, että jotkut tuskin ymmärtäisivät saatika arvostaisivat kyseisen lahjan antaneen yksilön tarkoitusperiä: helposti voisi joku asioihin herkästi suhtautuva kuvitella, että nyt taas vihjaillaan jotain, kuten silloin kun sain lahjaksi sen henkilövaa'an.

Jouluaatto sujui leppoisasti loppuun kotona fiilistellessä ja Rauskin aattostreamia seuratessa. Enkä muuten ole vieläkään päättänyt, että lähtisinkö Yukiconiin 18. tammikuuta näkemään LaeppaVian tyypit livenä...

Tänään ryhdyin merirosvoksi, ja kaikki sujui hienosti siihen saakka, kunnes piti ryhtyä rosvoamaan Espanjan kuninkaallisen laivaston prikejä puhtaaksi metallilasteista. Yritin takoa kyseistä tehtävää läpi heikoin tuloksin melkein puolitoista tuntia. Siis mitä pirua! Kun viimein oikeanlaisessa lastissa olevan paatin purjeet piirtyy horisonttiin ja tulen avaaminenkin onnistuu suht hyvin, aina - aina jostakin pamahtaa paikalle vähintään kaksi muuta prikiä ja tykkivenettä puolustamaan kamuaan. Rrrraah! Eikä auta vaikka esittelen koko manööverirepertuaarini ja väistän tykkitulen, sillä seuraava haaste esiintyy kallioiden ja hiekkasärkkien mudossa, tietenkin heti keulan välittömässä läheisyydessä, että rysk. Ja kun ensimmäisen kerran sain prikin tuhottua valloitusvalmiiksi, niin Edward kuolee kaksintaistelussa vihollislaivan kannelle. Ja sitte eiku vaa uudestaan yrittämään. Jee! FFFFFFFFFFFFFFFFFFF-

Pääsin tehtävän kuitenkin kuin ihmeen kaupalla läpi kun viimein tajusin, että taistelusta voi tosiaan livistää kauemmas merelle ööh... "matkanopeutta" (tjsp) käyttämällä, jos tilanne käy liian tukalaksi. Yhdessä prikissä on ihan mukavasti vastusta, joten tuntuu todella raivostuttavalta, kun niskaan lopulta hengittääkin kokonainen laivue yhden laivan sijaan. No, ehkä taidot siitä karttuvat, vaikka Jackdaw'n kontrollit ovat osittain vieläkin täysin hämärän peitossa, ja taktinen silmäni karsastaa pahasti. Meritaistelujen haasteellisuuden lisäksi sisuunnun välillä niihin perhanan full sync -juttuihin. Siis jokaisessa tehtävässä on tavoitteita, jotka saavuttamalla saa täydellisen synkronisaation. Ketä kiinnostaa! Ja mikä hitto se tehtävien arvioiminen oikein on? Liittyykö se jotenkin taustatarinaan, jossa päähenkilö on Abstergo Entertainmentin työntekijä? Nnngh, je ne comprendre pas!

Muuten Musta Lippu on todella hieno peli, visuaalisesti kuin tunnelmaltaankin - tykkään mm. ihan erkkinä siitä, että miehistö hoilaa seilatessa merimieslauluja. Tallustelin ympäri ekaa saarta varmaan puolet kauemmin kuin olisi ollut tarpeen, sillä paikka oli vaan niin mahtavannäköinen. Ja entä Nassaun satamakaupunki sitten! Kerrassaan ihastuttava hökkelikeksittymä kaikessa pittoreskiudessaan. Juonessa ei ole ollut mitään kovin jänniä koukkuja vielä, mutta Ed Thatchin alias Mustaparran ja Kiddin ilmestyttyä jutut ovat muuttuneet mielenkiintoisemmiksi. Taustatarina ei tosin ole vielä vakuuttanut, mutta ehkä senkin pointti selviää jossain vaiheessa. Melanie tosin vaikuttaa tekopirteältä rasittavuudelta, mutta en tuomitse täysin vielä.

Että sellasta. Ensi vuoteen!

Kirjoja ja muuta mukavaa

Sia (feat. The Weeknd & Diplo): Elastic Heart

Viime postaus meni vähäsen kitisemisen puolelle, joten päätin tehdä eräänlaisen kompensaatiopostauksen asioista, jotka ovat elämässä kivasti tai muuten vain mukavia.

Kävin perjantaina kotikaupungin uudenkarheassa elokuvateatterissa ensimmäistä kertaa, ja se oli myös ensimmäinen kerta kun kävin yksin leffassa. Kyseinen elokuva oli tietenkin Vihan liekit, ja olin jo keskiviikkona & torstaina aikonut mennä katsomaan sen, mutta keskiviikkona ei vain napannut ja torstaina satoi lunta. Joka ei sinänsä ole mikään este yhtään millekään, mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka häijyiksi taivaalta leijailevat tiivistyneet vesimolekyylihöttömöhkäleet voivat äityä.

Vihan liekit oli loistava. Melkein - melkein - parempi kuin kirja, mutta ei aivan. Tunteet olivat pinnassa monta kertaa, ja koska olen lukenut kirjan noin  vuosi sitten, en enää ihan tarkalleen muistanut mitä kaikkea presidentti Snow oli juoninut Katnissin päänmenoksi. Sen verran kuitenkin muistin, että areenalle joudutaan uudestaan, ja olikin hauskaa seurata vieressä istuvan poikaporukan reaktioita, kun Katniss sai tietää, että ura tribuuttina ei ole vielä ohi. Ne poikien turhautuneet käsien nostelut ja tuhahdukset :D Ihanaa eläytymistä.

Elokuvan loputtua oli kyllä sellainen "vouu" olo, mikä on seurausta siitä kun pitää palata leffan maailmasta todellisuuteen. Ja se on siis hyvä merkki, että on vähän epätodellinen fiilis kun astuu ulos teatterista. Nälkäpeli-kirjoissa ja -elokuvissa parasta on niiden teema "yksi vastaan systeemi", vaikka eihän Katniss yksin lopulta olekaan. Minusta hän on kuitenkin hieno symboli kansan tahdolle, koska kyseessä on nuori ihminen joka vastustaa järjestelmää, olosuhteiden pakosta ehkäpä, mutta vastustaa kuitenkin. Katnissin rohkeus on muutenkin ihailtavaa ja aidon tuntuista, sillä vaikka hahmo onkin rohkea, hänessä on myös negatiivisia piirteitä. Katnissin hahmo ei ole Mary Sueta nähnytkään.

Vaikka en pitänytkään sarjan kolmannesta kirjasta, odotan silti innolla kolmatta leffaa.

Sitten toinen asia, josta tykkään.

 

Onnistuin kynsien lakkauksessa yli odotusten viime viikonloppuna, ja rakastuin ranskalaisissa manikyyreissä käytettäviin tarroihin. Tämä on aika triviaali juttu, mutta kynsien lakkaaminen on kivaa ja onnistuessaan aika palkitsevaa. Tällä hetkellä minulla on siis eräänlainen ranskalainen manikyyri, mustalla pohjalla ja hopeahileisillä kärjillä. Me likes!

Sjoella oli eilen (ja tänään) kirjamessut, ja mentiin sitten työporukalla ihmettelemään mestoille. Samaan aikaan oli myös herkkumessut, ja erehdyin Poppamiehen standilla maistamaan Lempeä vadelma -nimistä karkkia (vieressä oli Sitruunakosto-niminen vaihtoehto, ja ajattelin, että ehkä toi vadelma nyt kuitenki). Nimi oli ilmeisesti jonkinlainen vitsi, sillä sana "lempeä" ei todellakaan olisi ekana listalla, jos joutuisin keksimään kuvailevia sanoja sille infernolle, joka suussani roihahti kun nakkasin sen vaaleanpurpahtavan, viattomannäköisen, sormenpäänkokoisen nappulan kitusiini. Seuraavat viisitoista minuuttia kuljin naama punaisena, kitalaki säkenöiden ja niska hioten kojujen välissä ja yritin keksiä syitä, että miksi. Yritin lievittää tuskiani mm. Jääkide-nimisellä hunajalla, joka nimestään huolimatta ei hirveästi auttanut ("heii, siinähän on vodkaa seassa, miltä se maistuu?" kysyi työkaveri lukiessaan purkista selostetta), sekä tunkemalla pätsinä hohkaavaan leipäläpeeni kaikki mahdolliset maistaisina tarjolla olevat limppu, -sämpylä, ja -pullaviipaleet mitä vain vastaan tuli.

Messut olivat kyllä täydellinen success kirjojen osalta. Olen vieläkin aivan fiiliksissä, tässä syy:

Kuningas Artturin ritarit on ehkä paras Kunnas-kirja, enkä ole löytänyt sitä mistään muualta. Kyseinen kirja löytyi itseasiassa ehti ekalta standilta jonka luo satuin harhailemaan. Sinne jäi kyllä muitakin mahtavia Kunnaksen kirjoja joita minulla ei vielä ole, mutta tuo oli pakko-ostos. Löysin myös Moersia kaksin kappalein, kiitos työkaverini joka vinkkasi nähneensä kyseiset kirjat matkamme varrella. Olin aivan onnesta soikeana, sillä vaikka ko. kirjoissa on söpöt kuvitukset ja näyttävät muutenkin lasten- tai vähintään nuortenosastolle kuuluvilta, niissä on jotain maagista. Moersin tarinat ovat mielettömän upeita kaikkine yksityiskohtineen ja mielikuvituspitoisuus on aina sadassa prosentissa.

Vapaat pikkumiehet taas on nuortenkirja, mutta todella hyvä sellainen. Come on, se on Pratchettin kirja. Enough said, kennaatsä.

Messuilla oli myös varsin muikea mangatarjonta, mutta mukaan tarttui sitten vain yksi vola Bleachia.

Myös JP Ahosen sarjakuvia oli tarjolla vitosella (VITOSELLA) eräällä standilla, ja mukaan valikoitui sitten tuo Puskaradio, kerta Villimpi Pohjola -kirjat ovat tulossa kotikaupungin kirjakaupasta jossain vaiheessa meikäläiselle. Joo, Murphyn laki tai jonkin sen johdannainen piti huolen siitä, että kävin tilaamassa ne kuudellakympillä kirjakaupasta päivää ennen messuja... HNNNGH. Ei, ei harmita yhtään.

Kun työporukka oli saanut tarpeekseen messuilusta, siirryimme Almaan syömään. Otin caesarsalaatin. Tässä kuva, koska Internetin kirjoittamattomat säännöt vaativat, että jos syö salaattia siitä on otettava todisteita:

Jälkiruoaksi otin elämäni ensimmäisen crème brûlée -annoksen. Siitä ei ole tarjolla kuvaa, sillä muistin asian vasta kun kulho oli tyhjä :D

Kaiken kaikkiaan messupäivä oli täydellinen, ja illalla oli todella hyvä meininki serkun & kumppaneiden kanssa. Saatiin koulutusta härskeistä ruotsinkielisistä käsitteistä, tuunattiin ilmapalloja ja keskusteltiin henkeviä, as always.

Tiiiiiiiiiiiiiiiiiii niinkuin tinnitus

Olen avautunut tästä aiheesta aika paljon kavereilleni ynnä muille viime aikoina, joten sori jos tulee paljon toistoa :D Kuunnelkaa tästä hyvää musiikkia:

Florence + The Machine: Cosmic Love (Seven Lions Remix)

Olin tosiaan Töysässä parisen viikkoa, ja vaikka mesta oli todella mukava, samoin kuin "tukikohtani" Mummun ja Papan luona, ilon onnistui melkein kokonaan pilaamaan otsikossakin jo mainitsemani vaiva.

Istuin yhtenä päivänä tiskissä kaikessa rauhassa, ja yhtäkkiä huomasin vasemman korvani soivan. Ja ennen kuin kukaan ehtii kysyä: ei, en ole käynyt missään konsertissa, ja kyllä, kuuntelen musiikkia kuulokkeilla mutta en todellakaan täydellä volalla, vaikka Kossini ovatkin sen malliset, että ne päästävät ääntä läpi ja vieressä istuja saattaa saada vaikutelman, että huudatan niin lujaa kuin lähtee. Joka tapauksessa, korvani ovat soineet aiemminkin - itse asiassa korvani ovat tinnittäneet enemmän tai vähemmän jo monta vuotta - mutta koskaan ennemmin en ole ollut siitä samalla tavalla tietoinen kuin nyt. Ääni oli paljon korkeampi ja läpitunkevampi kuin normaalisti, ja huomasin monta kertaa että jäin kuuntelemaan sitä ärsyyntyneenä. Olo oli aika kurja, sillä tiesin että tinnitus on melkoisen helvetillinen riesa muun muassa siitä syystä, että siihen ei ole parannuskeinoa jos se on tullut jäädäkseen.

Vasen korva soi sitten keskenään pari viime viikkoa, ja yhtäkkiä soiminen siirtyikin enemmän oikean korvan puolelle. Minulla alkoi myös olla vähän flunssainen olo, ja kävinkin eilen lääkärillä korviani näyttämässä. Diagnoosi kuului kaikessa masentavuudessaan, että "puhtaat tärykalvot sekä käytävät, ei aiheuta toimenpiteitä". Kuulemma korvalääkärille seuraavaksi, jos tinnitus ei lakkaa. En saanut edes lähetettä minnekään, joten lähdin lääkärin luota vielä ankeamman mielialan vallassa kuin olin sinne ensin raahautunut.

Tänään oli kuitenkin jo parempi päivä. Saan työpaikalla jatkuvasti TRT:ä eli eräänlaista tinnitusterapiaa, kun tietokoneet ja ilmastointi humisevat jatkuvasti, kumminkaan peittämättä tinnitusta. Tämä auttaa kuulemma ajukoppaani tajuamaan, että tinnitus ei ole vaarallinen ääni josta kannattaisi stressaantua, vaan luonnollinen, ympäristöön kuuluva ääni. Tänään minä itse asiassa huomasin muutamaan otteeseen, että en tiedostanut tinnitusta enää ollenkaan, ja muutenkin tuntuu kuin ääni olisi vähäsen vaimentunut. Löysin myös YouTubesta kätevän kymmenen tunnin mittaisen pätkän, jossa kuuluu ainoastaan ilmastointilaitteen huminaa :D

Olen yrittänyt keksiä korvieni soimiselle vaikka minkälaisia syitä, kuten korvatulehdus (jota ei ollut),vialliset kuulokkeet, puhkeamassa oleva viisaudenhammas sekä niska- ja hartiajäykkyys. Kuulokkeitani epäilin siksi, että vasen puoli särisee välillä inhottavasti, ja ajattelin että korvani olisi ottanut siitä nokkiinsa koska vasemmalta puolelta tinnitus alkoikin. Nyt kun tinnitus on vähän kummassakin korvassa, epäilen että vika olisi kuulokkeissa. Viisaudenhampaani taas on yrittänyt puskea itseään ulos jo monta kuukautta, joten en ole oikein varma että tinnitus johtuisi siitäkään - ja niskani sekä hartiani ovat kuin puuta aina, vaikka lyhyt hieronta kyllä helpotti oloa eilen jonkin verran. No, syitä en siis osaa kuin arvailla, mutta sen tiedän että tätä en toivoisi kenellekään. Haluankin siis vakavasti sanoa kaikille, joiden korvat eivät tinnitä jatkuvasti: nauttikaa siitä että kuulette hiljaisuuden.

Tätä on vaikeaa selittää sellaisille, joiden korvat eivät soi, mutta kun korvat soivat ja päässä kuuluu koko ajan ääni mitä muut eivät kuule, se on todella ahdistavaa ja saa olon tuntumaan aika yksinäiseltä, vaikka ympärillä olisi muitakin ihmisiä. Siksi haluan sanoa kiitokset kaikille kavereille ja muille, jotka ovat jaksaneet kuunnella valitustani, sillä teidän avullanne arki on siedettävää inisevistä korvistani huolimatta :D

Olipas harvinaisen angstinen teksti, mutta sainpa hieman purettua ajatuksia ja ahdistusfiiliksiä. Tiedän että olen onnekas että en kärsi tämän pahemmasta vaivasta, ja olenkin kiitollinen muuten terveestä tomumajastani - mutta silti ajattelen kaiholla niitä hiljaisempia aikoja *tuijotus kaukaisuuteen*

Ei muutaku bear with me, varmaan palailen asiaan kun/jos jotain asiaa tulee. Tsau!

Kevyt 7156 merkin mittainen vastaus haasteeseen

Meiko: Leave the Lights on (KROT Remix)

Minulla on näin pyhäinpäivän, movemberin ja yleensäkin marraskuun kunniaksi luvassa teille mahdollisille lukijoille ja spämmiboteille jotain spesiaalia: vastaan Kämppikseni lähettämään haasteeseen, jonka säännöt ovat tässä:

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.

2. Vastaa haastajan 11 kysymkseen.

3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haasta 11 muuta ja kerro keitä he ovat.

5. Ei saa haastaa takaisin.

Eli aloitetaan alusta eli minusta.

1. Inhoan hämähäkkejä. Ei araknofobiani ihan sairalloista kuitenkaan ole, mutta jos kohtaamani hämähäkki on sormenpäätä suurempi, annan sille mieluusti ylävitosen. Kengänpohjalla.

 2. Minulla hyllyssäni sekä sen välittömässä läheisyydessä (tilanpuutteen vuoksi) 264 kappaletta japanilaista sarjakuvaa pokkareiden muodossa. Keräämäni sarjat aakkosjärestyksessä: Black Lagoon, Bleach, Chi's Sweet Home, Dragon Ball, Fruits Basket, Naruto, One Piece sekä Trinity Blood. DB:stä ja Bleachista puuttuu muutama vola.

3. Leikkaan ja värjään hiukseni itse.

4. Puhun usein ihan liian nopeasti ja epäselvästi. Joskus yritän tietoisesti rajoittaa sanatulvan vauhtia, mutta jos aihe on kiinnostava tai muuten vain hermostuttaa, pian alan taas kuulostaa taas konekivääritulisarjan ja Nyan Catin risteytykseltä.

5. Kahvi (maidolla, ei sokerilla) on melkeinpä elinehto meikäläiselle: voin helposti ryystää viisikin kupillista päivässä ilman mitään ongelmia, ja kofeiinitoleranssini on sen verran korkea, että voin hyvillä mielin juoda kahvia vaikka ennen nukkumaanmenoa jos mieli tekee.

6. En harrasta aktiivisesti mitään ihmeellisempiä liikuntamuotoja, aikidossakin kävin kasiluokalla ja pääsin peräti 6. kyulle (:D) ennen kuin luovutin. Itämaista tanssia käyn tanssimmassa nykyisin aina silloin tällöin.

7. Musiikin kuuntelu on minulle melkein pakkomielle. En osaa soittaa mitään soitinta tai rajata musiikkimakuani tiettyihin tyylilajeihin, vaan tykkään fiilistellä muiden osaamista ja kuuntelen musaa lähinnä fiilispohjalta. En kovin usein innostu radiossa puhkihöylätyistä biiseistä, vaan käytän YouTubea uusien kappaleiden metsästykseen: tämänkin postauksen biisit olen poiminut BirgirPall -nimisen YouTubettajan videoista.

8. Huumorintajuni on suhteellisen musta, mutta seassa on epätasaisin suhtein päivästä, verensokeritasosta sekä viimeyönä nukuttujen tuntien määrästä riippuen usein myös puujalkaa sekä täysin randomia settiä, joka on lainattu joko STP-videoista tai kavereiden kanssa kehitellyistä inside-kohelluksista.

9. En katso juuri lainkaan televisiota, sillä parhaat kanavat ovat BirgirPall, CTFxC, fokktor, GaLm, LaeppaVika sekä markiplier. YouTube for the win.

10. Yksi suurimmista tavoitteistani elämässä on oman sarjakuvan käsikirjoittaminen, piirtäminen ja ehkä julkaiseminenkin. Tämä on todellakin helpommin sanottu kuin tehty, sillä usein innostun helposti ja turhaudun vielä helpommin. Innoitusta piirtämiseen ja tarinan kehittelyyn kuitenkin tuovat Eiichiro Oda, Kiyo Kyujyo sekä suomalaisista sarjakuvataiteilijoista tämän hetkinen lempparini JP Ahonen.

11. Phuuh, vielä yks juttu pitäisi keksiä (olen kirjoittanut tätä postausta nyt kolme päivää, koska en keksi mitään järkevää kerrottavaa)... No, laitetaan vaikka tämä: en ole koskaan käynyt ulkomailla, ainakaan niin että olisin ollut hereillä.

DONE!

Pegboard Nerds: Self Destruct

Sitten Kämppiksen kysymyksiin:

1. Osaatko viittoa? Jos, niin mitä?

No tuota, osaan viittoa nimeni sekä muutenkin melkein kaikki kirjaimet, värit punainen, sininen, (myrkyn)vihreä ja musta sekä eläimet kissa, koira, jänis ja perhonen. 

2. Uskotko horoskooppeihin?

Horoskoopit ovat mielenkiintoisia. En usko horoskooppien pohjalta tehtyihin ennustuksiin, mutta eri merkkien persoonallisuuskuvaukset ovat jännää luettavaa, vaikka tiedänkin että ne usein on tehty niin että jokainen löytää niistä itseensä sopivia piirteitä. Eli vastaus kysymykseen: en, vaikka ovatkin mielenkiintoista viihdettä. 

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

Luin Dan Brownin Infernon. Hyvä tarina, mutta oli jokseenkin ahdistavaa, kun huomasin olevani antagonistin kanssa samoilla linjoilla - tosin tiettyyn pisteeseen saakka :D Se on nääs hullu, minä en. 

4. Mansikka vai mustikka?

Mustikka. Mansikatkin ovat hyviä, mutta mustikkapiirakka voittaa koska tahansa mansikkahillolla täytetyn kakun. 

5. Jos saisit päivän elää jonkun toisen elämää, kenen elämää kokeilisit?

Varmaan... Hmm, Eiichiro Odan päivä voisi olla mielenkiintoinen. Jos siis saisin pelkästään vapaamatkustaa hänen mielensä perukoilla ja nähdä että mitä tyypin päässä liikkuu. En minä muuten varsinaisesti haluaisi olla kukaan muu kuin minä itse, edes yhtä päivää :D 

6. Mihin reality-tv-sarjaan osallistuisit, jos olisi pakko valita yksi?

 Vaikea kysymys, sillä en edes tiedä että mitä kaikkia realitysarjoja nykyään on. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että BB se ei ainakaan ole. Ehkä joku Selviytyjät tai Amazing Race.

7. Millaisessa ympäristössä haluaisit asua?

Keskikokoisen kaupingin keskustassa pienessä kämpässä, jonka olen tunkenut täyteen kotoisaa rojua. 

8. Mitä kirjaa/sarjaa/elokuvaa/bändiä/ruokaa/jotain suosittelisit kaikille kokeiltavaksi?

Hmm, pitääkö minun siis valita noista yksi, vai suositella kaikista osa-alueista jotain? No, otetaan kaikkia yksi, varmuuden vuoksi. 

Kirja, jota suosittelen kaikille: Markus Kajon Ihmisen käsikirja.  

Sarja, jota suosittelen kaikille: Kovan onnen kundi eli englanniksi My Name is Earl. 

Elokuva, jota suosittelen kaikille: Kung Fu Hustle. 

Bändi, jota suosittelen kaikille: Florence + the Machine. Knife Party.

Ruoka, jota suosittelen kaikille: Kokeile tehdä itse alusta saakka pitsapohja ja laita täytteeksi juuston ja tomaattipyreen lisäksi mozzarellajuustoa, kirsikkatomaatteja sekä pestokastiketta. Heitä uuniin. Ota uunista. Anna hieman jäähtyä. Then stuff your face with it and thank me later.

Jotain, jota suosttelen kaikille: One Piece.

9. Mistä periaatteesta sinun olisi kaikista vaikein luopua?

Periaatteeni on, että niitä paperisia tötsiä  (joihin otetaan grilleillä ja Hesessä yms. paikoissa ketsuppia) ei helkkari soikoon tarvitse levittää, vaikka niin olisi tötsänkehittelyinsinööri alun perin tarkoittanut. Kyllä niihin mahtuu ihan tarpeeksi ketsuppia muutenkin.

10. Mikä on mottosi, tai jokin muu tärkeä lause, johon uskot?

"Kyl se siitä."

11. Millaisen kehun toivoisit saavasi?

Nolostun usein jos joku sattuu jostain syystä kehumaan, ja joudun yhä uudestaan opettelemaan tyynesti kiittämämistä ilman "noemmänytiiä" -kiemurteluja. Se on kuitenkin aina kivaa ja helppoa ottaa vastaan, jos joku kehuu johonkin ongelmaansa minulta saamaansa neuvoa. Silloin oikeasti tunnen ansainneeni kehun.

Nnnnoin. 

Bingo Players: Mode (Original Mix)

Sitten vielä minun kysmykseni haastamilleni tyypeille:

1. Minkä biisin koet parhaiten kuvaavan luonnettasi ja itseäsi yleensä?

2. Kerro jostain omituisesta tavastasi, jota et ole huomannut kellään muulla olevan.

3. Keräiletkö jotain erityistä?

4. Uskaltaisitko lähteä avaruusreissulle kansainväliselle avaruusasemalle, jos tilaisuus tulisi vastaan?

5. Jos tähänastisesta elämästäsi kirjoitettaisiin kirja tai novellikokoelma, mikä olisi teoksen nimi?

6. Oletko ollut koskaan ihastunut fiktiiviseen hahmoon? Jos olet, niin kuka hän on ja mistä sarjasta/leffasta/tms. ja tietenkin - miksi juuri hän?

7. Kutsuvatko kaverisi, sukulaisesi tai muut tuttavasi sinua lempinimillä? Millaisia nimiä sinulle on keksitty?

8. Mille asialle olet viimeksi revennyt hallitsemattomasti?

9. Millaisista asioista koet saavasi henkistä energiaa? Ihmisistä, harrastuksista vai kenties jostain muusta?

10. Kerro, mikä paras perunalastulaatu. Voit kertoa myös lempidipistäsi, jos sinulla on sellainen.

11. Viimeisin heräteostoksesi?

Noni. Yhtätoista tyyppiä en kyllä saa haastettua, mutta valitsen serkun, Sannan, Reetan ja Iin. 

Muuten meiningit on ihan jees, lähden kahdeksi viikoksi Mummun ja Papan luo suorittamaan harjoittelua "sivukirjastossa" joka ei oikeastaan ole sivukirjasto, mutta nyt en keksi parempaakaan termiä. En ole nettiyhteyden saatavuudesta kovinkaan varma mitä seuraavaan kahteen viikkoon tulee, mutta toivottavasti tämä kilometripostaus vähän kompensoi lokakuista hiljaiseloa sekä tulevaa mahdollista kahden viikon virtuaalista välikuolemaa. Au revoir, mes amis!

Kuopio 2013: Attack on Tickets

Valmistautukaa eeppiseen

3,

2,

1:

Linked Horizon: Feuerroter Pfeil und Bogen

Taideteos animetunnareiden joukossa. Kylmiä väreitä joka kuuntelukerralla. Me likes!

Tämänkertaisen blogimerkinnän agendana ei kuitenkaan ole Shingeki no Kyojin - vaikka siitäkin olisi paljon  asiaa - vaan tietenkin Kuopio-trilogian kolmas ja luultavimmin viimeinen osa (on niin paljon eeppistä ladattu jo tässä vaiheessa tähän merkintään, että melkein hirvittää).

Kaikki alkoi perjantaisena keskipäivänä, kun Kärts oli jo aikeissa poistua työpaikaltaan ja päätti ennen lähtöään tulostaa junalippunsa netistä. Kaikki sujui varsin smoothisti siihen saakka, kunnes oli aika kirjautua sähköpostiin, minne Valtion Rautatiet ystävällisesti oli lähettänyt kyseiset liput Kärtsyn suoritettua asiaankuuluvan maksun. Esteeksi muodostui sähköpostiohjelman ilmeinen haluttomuus päästää Kärts kirjautumaan sisään, jotta lippujen tulostus onnistuisi: hän yritti ensin yhdellä koneella viidesti, sitten toisella kolmesti. Vaikka tässä kohtaa myönnämmekin auliisti lukijoillemme, että sankarittaremme on melkoinen mämmikoura, emme mekään silti usko että hän olisi onnistunut sössimään salasanan kahdeksan kertaa peräkkäin (K: No kiitti luottamuksesta. Toimitus: Eipä kestä). Tämän seurauksena Kärts syöksyy työpaikaltaan ns. tuli persuksissa, ja tekee henkilökohtaisen ennätyksensä polkiessaan kotiin kokeilemaan, josko sähköposti olisi siellä suostuvaisempi yhteistyöhön. Junan lähtöön tässä kohtaa 35 minuuttia.

Kun Kärts kotonaan sitten onnistui kirjautumaan sähköpostiinsa (ensimmäisellä yrityksellä), oli edessä lippujen tulostus. Kuten edellisessä merkinnässä jo mainittiinkin, oli muste kotitulostimesta perusteellisen finito, ja sen saattoi havaita myös tulostimesta ulos ilmaantuneista, melkoisen aneemisista "junalipuista":

Hieno homma. Oli kuitenkin sen verran jonkilaista älykkyyttä tulostimella, että tärkein (tai ainakin oletamme, että QR-koodit ovat koko lippujen pointti) kuitenkin saatiin, jos ei nyt mustalla, niin ainakin tummanharmaalla valkoiselle. Tässä kohtaa Kärts taputteli itseään selkään, että oli sentään ymmärtänyt tulostaa kuitin lipuista työpaikallaan, jotta muistaisi ne vaunut ja istumapaikat minne hänen täytyisi matkan aikana itsensä sijoittaa. Junan lähtöön aikaa 20 minuuttia.

Matkalla kohti juna-asemaa eteen kurvaa Etelä-Pohjanmaan hitaimmin kiihtyvä asuntoauto. Tai siltä ainakin Kärtsystä tuntuu. Junan lähtöön 10 minuuttia.

Viisi minuuttia myöhemmin Kärts istuutuu alas asemarakennuksen seinustalla sijaitseville penkeille ja toteaa, että eihän tässä tullut edes kiire. Sykelukema: 123.

Junamatkat (sekä vaihdot niiden välillä) sujuivat mukavasti, ja vaikka ensimmäinen lippuja tarkistanut konduktööri hieman nikottelikin erilaisille lipuilleni, kyllä konduktööreistä jokainen lopulta näytti paperilappuselleni vihreää valoa. Paras kohta menomatkassa oli kuitenkin se, kun Ee nousi mukaan Jykylästä, eikä tarvinnut enää yksistään nuokkua kuulokkeet korvilla <3 Mussutimme matkaeväitä ja päivitimme puolen vuoden aikana tapahtuneita juttuja. Ja sitten yhtäkkiä oltiin Kuopiossa, ja Iina seisoskeli jälleen meitä vastassa <3

 

Taivas oli ollut tasaisen harmaa koko junamatkan ajan, mutta Kuopiossa oli melkeinpä seesteinen sää. Päätimme nauttia illasta ja lähdimme kävellen kohti Iinan kämppää, ja nähtiin Een kanssa kunnolla Kuopion yliopiston kampusaluettakin. Neulamäkeä ylös tarpoessamme päätin vakaasti ryhtyä treenaamaan (taas), mutta selvisin sydänkohtauksitta Iin kämpille saakka. Loppuilta kului tosi rennosti, höpisten ja syöden. Oli omituista ajatella, että tämä olisi viimeinen kerta kun kokoontuisimme Kuopioon - ei enää eeppisiä junareissuja jännitysmomentteineen tai kävelyreissuja Iinan kämpän ja Kuopion keskustan välillä. Ikävä kyllä tulee tätä reissausperinnettä.

Aamulla pomppasimme jalkeille aikaisin, että ehtisimme saattaa Erikan Jykylään lähtevään junaan. Sovimme Erikan ja Iinan kanssa ennen Erikan lähtöä, että seuraavan kerran tapaisimme viimeistään kolmen kuukauden sisällä, luultavasti Sjoella (yay!). Minä jäin vielä muutamaksi tunniksi Iinan riesaksi, ja kiersimme muutaman kaupan (muun muassa Suomalaisen kiersimme, ja kaukaa. En ollut unohtanut mr. Myyntitykkiä ja sitä, että hänen vuokseen lähdin Kuopiosta viime vuonna kuuden uuden kirjan kanssa) sekä kävimme syömässä ja kahvilla.

Lopulta oli minunkin vuoroni jättää hyvästit Kuopiolle. Vaikka tämänkertainen matka Kuopioon olikin melko pikainen, oli silti aivan mahtavaa nähdä Eetä ja Iitä jälleen, vaihtaa kuulumisia ja todeta taas kuinka onnekas onkaan kun on saanut tutustua niin siisteihin tyyppeihin :3

Kotimatka oli yllättävän, lähes epäilyttävän ongelmaton tällä kertaa, mitä nyt eräs vaihtariporukka yritti jäädyttää minut hengiltä aukaisemalla vaunun ikkunan Jykylä - Haapamäki -välillä. Ongelma kuitenkin ratkesi kun otin asian puheeksi, ja sain taas keskittyä hytisemättä Asioihin, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tänään olen käyttänyt aikaani "trainlagista" (n. 11 tuntia junassa istumista kahden päivän aikana saa aikaan eräänlaisen pään tyhjenemisen, ja ristin kyseisen ilmiön mielikuvituksen puutteessa tuolla tavoin) toipumiseen muun muassa viiden ja puolen kilometrin kävelylenkin, saunan ja Game of Thronesin avulla. Feels good man!

Elämäni korkeita valoja viime viikoilta

                                                         Chase & Status (feat. Delilah): Time (Kamuki Remix)

Tää olis niinku lähdös huomenna Kuopioon. asafadfghs k.

Olen kyllä jännännyt tämän syksyn reissua taas ihan tuelta, ja kun tänään olisin ollut ostamassa lippuja netistä, veli ilmoitti että muste on kirjoittimestamme lopussa. Ai jaha. Vai niin. *Frustraatiohengenveto nenän kautta*

Noh, kyllähän niitä lippuja normi_opiskelijahinnoilla voi (ainakin vielä) ostella konduktööriltäkin sitten junassa, kerta lähden liikkeelle armaan kotoisasta takapajulasta, jossa ei asemaa, lippuja myyvine henkilökuntineen, ole. Eväät kuitenkin hain heti kun tänään töistä pääsin, että reissu on siltä osin melkein puoliksi tehty.

Huomenna tähän aikaan olen siis ihan toisella puolella Suomea, Een ja Iin mieltä ylentävässä seurassa <3 Can't wait!

Muita hienoja asioita: 

• Mahduin kaksi vuotta sitten ostettuihin farkkuihin (jotka olivat päälläni mm. Pendulumin keikalla Provinssissa), josta voidaan päätellä että perber on kuin onkin pienentynyt ja/tai että se ei ole ainakaan kasvanut massaltaan mitenkään kriittistä vauhtia näiden kahden vuoden aikana.

•  Olen innostunut lukemaan aivan älyttömästi erilaista kirjallisuutta. Tätä voisi pitää kaikesta hienoudestaan huolimatta myös kirouksena, sillä kirjastossa työskentelevänä saatan helposti rahdata kotiin joka toinen päivä kolmekin kirjaa kerralla mentaliteetilla "kyllä mä ne joskus varmasti ehdin lukea". Tällä hetkellä kesken on Patrick DeWittin Sistersin veljekset, Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Matti Hokkasen Rajaloikkari sekä Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli (edelleen) ja näiden perässä jonossa vaikka mitä muuta. Lisäksi joka aamu löydän hyllyttäessäni ja asiakkaisen palautuksia silmäillessäni kirjoja jotka pitäisi lukea, kuten Herman Melvillen Moby Dick, Sara Gruenin Vettä elefanteille, Ursula Poznanskin Vii5i ja Jack Riordanin Percy Jackson -sarja sekä loput Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjasta. Puhumattakaan siitä sarjakuvien määrästä, johon pitäisi myös tutustua. Walking Dead -albumit sentään ehdin lukea jo kesällä, mutta sarjakuvahyllymme aina ohikulkiessani suorastaan ähkyy kaikista muista sarjoista, jotka minun pitäisi ottaa mukaani, viedä kotiin ja lukea. Heti. 

• Uskalsin tehdä jotain, jonka kanssa jahkailin aikani ja josta marisin myös muutamalle kaverilleni; se oli pieni teko, ehkä täysin merkityksetön - mutta minun mittakaavallani niin paljon rohkeutta vaativa, että olin todella onnellinen kun rohkenin moiseen.

•  Kuuntelin koko päivän Erasuren Always -kappaletta ilman että sekosin. Ja joo, oli tietoinen valinta. Tämä oli taas niitä kertoja, kun puolihajamielisesti luo uuden soittolistan, johon unohtaa erinäisten asioiden johdosta lisätä kappaleita, ja tuloksena on sitten melkein kuuden tunnin luuppi AAALWAYS I WANNA BE WITH YOU AND MAKE BELIEVE WITH YOU -ulinaa, joka jotenkin jollain selittämättömällä tavalla muuttuu taustahälyksi. Minä jopa nukuin päiväunet sen soidessa, enkä edes muista nähneeni ainuttakaan robottiyksisarvista.

•  GTA V on suhteellisen viihdyttävä peli, ainakin jos olet katsojan roolissa. Silloin pääsee aina välillä kuulemaan pelaajan puolivillaisia hajatelmia, kuten eilen kuultu "hei mitä jos - peuran ja mäyrän niinku - risteyttäis, olisko se sillon päyrä?".Opin eilistä pelirupeamaa seuratessani myös sen, että kinttupolku ylös vuorenrinnettä ei ole paras mahdollinen reittivalinta, kun ajoneuvonasi on rekkaveturi. Ei edes GTA-universumissa.

• Itämainen tanssi alkoi jälleen, ja vaikka kolikkohuivini onkin Sjoella, se on silti hienoa. Ja näen Jattaakin c:

Ilmeisesti Sei Shonagon on jotenkin alitajuisesti vaikuttanut meikäläiseenkin, kun piti tehdä pitkästä aikaa lista, oikein palloja ja kaikkea.
 

Seuraavaksi harvinaista lajia: Kuvapostaus Kaertsaeys

                                                                                  Kat Dahlia: Clocks

Ainakin tämä biisi sisältyy ensi viikonloppuun Sjoella. Ja banaanit. Sekä Pasila.

Poljeskelin töihin tänä aamuna kaikessa rauhassa kello 7:26, ja ohittaessani järven, joka kaupungin keskustan reunamilla liplattaa, melkein pysähdyin ottamaan valokuvaa kyseisestä jorpakosta. Oli meinaan sen verran upea näky, kun sumua oli kertynyt valtavaksi vuoreksi vastarannalle, usvahaituvia nousi hitaasti kohti kirkasta aamutaivasta ja koko maiseman väriskaala oli sellainen uneliaan liila. En sitten kuitenkaan pysähtynyt, kun tiedossa oli yksinäinen aamu kirjastolla ja kolme kärryllistä hyllytettävää.

Työpäivän jälkeen jälleen järven ohitse kulkiessani jouduin miettimään, että pysähtyisinkö ja tosiaan kaivaisin sen pokkarin laukusta. Tällä kertaa järvi oli sellainen melkeinpä ultramariininsävyinen, hieman indigonsiniseen vivahtava, taivas täysin kirkas ja taustalla vastapuitujen peltojen ja puuston keltaisten sekä (vielä) vihreiden kaistaleiden muodostama mosaiikki. Tälläkään kertaa en kuitenkaan pysähtynyt, sillä päätin että tulisin myöhemmin kun porukkaa ei olisi puistossa niin paljoa. Sitä paitsi oli nälkä.

Joten tässä olisi iltapäiväisen kuvauskeikkani tuloksia:

Tässä olisi sitä järveä ensin näin lähietäisyydeltä.

Kasvoton lumopuu(?)

Suunnilleen tällaiselta hoodeillani siis näyttää. Suunnilleen.

Tänään ei tapahtunut siis tämän ihmeellisempiä - paitsi että töissä Pallas jumahti yhdessä välissä oikein tosissaan. Oli varmasti ainakin puoli tuntia yhteydet poikki - ja juuri eilen juttelin Axiellin edustajan kanssa mukavia siitä, kuinka hyvin järjestelmä on toiminut, mitä nyt kesällä ukkonen katkoi yhteyksiä ja diipadaapa. Karman laki päätti ilmeisesti vähän verrytellä jäykistyneitä jäseniään tai jotain.

Ainiin - se minun liimailemani Hopeanuoli pysyi koossa hienosti, kun eilen iltapäivällä sitä pläräilin ja esittelin pomolle. Success!

Viikonloppuna tiedossa lauantaivuoro sekä kaverin tuparit, ensi viikonloppuna Sjoki, Reettan synttärikahvit sekä Plusut ja, JA! Kahden viikon kuluttua KUOPIO! Zomg. En millään malta odottaa tätä kaikkea mahtavuutta, en tämän viikon loppua, kun näen wanhoja kavereita, ensi viikonloppua kun näen ihania kanssaplusujani, enkä varsinkaan sitä seuraavaa viikonloppua, kun saan taas istuksia junassa kuusi tuntia ja kaiken päätteeksi nähdä pitkästä aikaa Eetä ja Iitä <3

Mutta. Nyt varmaan siirryn katsomaan Taksikuskin. Näin monta vuotta sitten sellaisen päättömän japanilaisleffan nimeltä Kamikaze Taxi, joka sisälsi paljon tarpeetonta väkivaltaa, kaunista panhuilumusiikkia, kummallisen juonen, perulaisen taksikuskin ja muistaakseni aika ankean lopun - silti se jotenkin jätti hyvät vibat, vaikka aikahan tunnetusti kultaa muistot. Eikä tämä selitys liittynyt tällä hetkellä käsillä olevaan leffaan muuten kuin hatarasti nimensä puolesta, mutta jos joku joskus on kuullut kyseisestä leffasta, ehkä peräti katsonut sen ja tykkäsikin siitä vielä, niin high five!

"Napittakaa paita, herra Smoker!"

                                                                          Iron Maiden: Number of the Beast

Tänään kirjastomme kahvimaitovarantoja täydentämään tallustaessani tulin ajatelleeksi, että nyt on tosiaan jo syyskuu. Kolme kuukautta kesäkuusta ja kolme kuukautta viimeisimmästä One Piecestä. Oli kyllä aika muppaisaa, kun sitten bongasin kuin bongasinkin OP vol. 67:n lehtihyllyn ohi kipittäessäni. Olin henkisesti jo varautunut siihen, että saan sen käsiini vasta puolessa välissä kuuta, kuten yleensä.

Ja seurvaaksi seuraa kihinää yllämainitun sarjakuvan uusimmasta volyymista sekä joistain sen hahmoista sekä tapahtumista. Na vashe zdorov'ye!

En sitten vieläkään saanut tietää, että miten Aokijin ja Akainun taistelu kokonaisuudessaan oikein eteni. No, ehkä jostain tupsahtaa aikanaan silminnäkijä sillekin. Facepalmasin myös omalle taulapäisyydelleni, kun en ennemmin tullut ajatelleeksi Punkhazardin tilanteen johtuvan nimenomaan entisten kontra-amiraalien sarvienkolistelusta. Puoli saarta tulessa ja toinen puoli umpijäässä? Käy täysin järkeen (ainakin Grand Linella), olisihan tuo nyt pitänyt tajuta.

Tunnustan saaneeni jonkinlaisen kohtauksen nähdessäni Trafalgar Law'n naaman. On se vaan... *nosebleed* *pyyhk* ...kiintoisa tapaus ollakseen vain musteella paperille painettu kuva. (...Nyyh.)

Kikatin myös hervottomasti sille, kun olkihattupiraattien sielut vaihtoivat päikseen paikkaa Law'n temppuilun johdosta. Erityisesti Chopper!Franky oli loisto, ja hekotin hävyttömästi myös Nami!Sanjille... Tosin Tashigi!Smoker sekä Smoker!Tashigi olivat vielä olkihattupiraattejakin hulvattomampia :D Yritin jopa selittää kyseisen kohtauksen mahtavuuden pikkuveljelleni, joka ymmärtää One Piecesta lähes yhtä paljon kuin mursu trigonometrisista funktioista.

Seuraava One Piece ilmestyykin sitten joulukuussa. Se on aika omituinen ajatus, ja saa miettimään miten aika on suhteellista. Joulukuussa näet suurin osa meikäläisen harjoittelusta on jo takana päin - OP:n odotteluun kolme kuukautta on piiiitkä aika, mutta kun ajattelin siltä kannalta, että kolmen kuukauden kuluttua harjoittelua on jäljellä enää kuukausi (":a what a fucke?!") - kolme kuukautta tuntuukin yhtäkkiä hirvittävän lyhyeltä.

Pääsin muuten tänään pelastamaan korjaamaan kirjoja. Liimailin mm. kasaan yhden Hopeanuolipokkarin, josta oli liioittelematta irronnut ainakin 50 peräkkäistä sivua - ja jotka tietenkin olivat täysin sekalaisessa järjestyksessä. Okei, kuulostaa varmaankin vielä ihan iisiltä, mutta irtosivuista vain osassa oli sivunumerot, ja Hopeanuoli (jos joku ei vielä tiennyt) on mangaa = luetaan "lopusta" "alkuun", oikealta vasemmalle, alhaalta ylös. Välillä oli pää lievästi ilmaisten jumissa, vaikka olenkin lukenut japanilaisten tehtailemia sarjakuvia jo sellaiset kuutisen vuotta. Sain pokkaripolon kuitenkin suht siististi liimailtua, ja huomenna sitten katsotaan, että miten kävi: leviääkö käsiin kuin työharjoittelijan kokoon liimaama mangapokkari vai pysyykö yhtenä kappaleena kuin vasta painosta pullahtaneena.

Lopuksi vielä tunnelmallista hajoilua tiistai-iltaanne tarjoaa LaeppaVika:

PS. Jos joku hoksasi, miten tämänkertainen musalinkki liittyy mihinkään: nostan keksiä, tässä hattu.

Foliohattu päähän ja Apinasaarelle

                                                           Marina and the Diamonds: Lies (Zeds Dead Remix)

Alkuviikosta tuli nukuttua vähän niukemmin, ja loppuviikosta oli sitten maailmanlopun fiilikset kaiken suhteen. Syyrian sitsueissöni. Lihansyöjäbakteeri Tukholmassa. Fluorin syövyttämä käpyrauhaseni. Nothing is True, Everything is Permitted... *järsii foliohattuaan*

Onneksi univelkojen aiheuttamat ahdistustilat kaikkosivat kuin ankeuttajat suojeliuskeskityksessä, kun viikonloppu tuli. Tyhjäsin perjantaina päätäni kaikessa rauhassa keskittyen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan ensimmäiseen osaan (on muuten aika hyvää tekstiä, voisin myös testata Witcheriä joskus jos tilaisuus sattuu eteen) ja lauantaina katsoin kolme leffaa: Eat Pray Love, Mr. and Mrs. Smith sekä The Rocky Horror Picture Show. Jälkimmäinen oli hetken mielijohde, kun perjantaina järjestelin töissä asiakkaiden palauttamia dvd:itä hyllyyn, ja Rocky Horror sitten osui käteen. Sjoen opiskelijat olivat muistaakseni tehneet siitä musikaalin viime syksynä, mutta en mennyt katsomaan. Elokuva oli ihan jees, vaikka en varmaan muuten olisi sitä katsonut ellei itse Eiichiro Oda olisi ottanut vaikutteita Frank N. Furterista omaan, ylivoimaisestible upeimpaan homppelihahmoonsa Emporio Ivankoviin, sekä tietty elokuvan transseksuaaleista omiin uumisiinsa.

Eat Pray Love on ollut jo kauan "katso joskus"-listalla, ja tykkäsin siitä itse asiassa aika paljon. Okei, minua aina vähän häiritsee näissä "jätän-kaiken-ja-lähden-maailmalle" -leffoissa ja -kirjoissa se, että kuka on todella noin spontaani. Toki Eat Pray Love perustuu kirjaan joka taas perustuu tositapahtumiin, mutta silti: kuinka varakas täytyy ensinnäkin olla lentääkseen ilman kummempia suunnitelmia mantereelta toiselle sekä hommata tämän lisäksi uudesta olinpaikastaan asunto (joka Eat Pray Lovessa tosin oli kaukana ylellisestä, ainakin Italiassa. Balilla taas - tä dää - "tässä sulle ylellinen bungalow!")? 

Ja tähän päälle vielä se, että siellä huitsinnevadassa pitäisi myös pärjätä täysin vierasta kieltä puhuvien paikallisten kanssa. Edellä mainitussa leffassahan kaikki tämä hoituu onnekkaiden sattumien kautta, tutustutaan ihmisiin täpötäysissä kuppiloissa ja saadaan kuin itsestään uusia ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, ja joita myös autetaan suurella sydämellä. En nyt väitä, että tämä kaikki olisi mahdotonta. Mutta jos minä päättäisin repäistä tuolla tavoin - no, ihan ensimmäiseksi saisin siirtää repäisyni ainakin kymmenen vuoden päähän, ja vasta silloinkin voisin lähteä matkalle vasta huolellisen säästämisen sekä miljoonien vakuutuksien ja muiden järjestelyjen jälkeen. Aika lannistava ajatus, sanoisin.

Takaisin elokuvaan: loppu oli aika joojookivakiva, mutta kyllähän siinä Lizin epäröinnissä oli itsellekin jotain tuttua ja itse asiassa aika paljonkin. En silti tainnut oppia mitään tai muutenkaan kehittyä ihmisenä Eat Pray Loven katsottuani, mutta oli se silti mieltä lämmittävä ja omalla tavallaan jännittäväkin elokuva. En tosin vieläkään tykkää Robertsin ylähuulesta ;__;

Mr. & Mrs. Smithista minulla ei olekaan niin paljoa sanottavaa - olen nähnyt sen kymmenisen kertaa ja se on hyvä elokuva, sillä ensinnäkin Brangelina pelaa niin hienosti yhteen. Voisin hyvin kuvitella heidän arkensa oikeassakin elämässä olevan samanlaista - Brad on kiltti, ehkä vähän tossun alla ja Angelina kysyy kyllä mieheltään tämän mielipidettä mutta tekee silti kuten häntä itseään huvittaa. Toisekseen elokuvassa on hyvät musiikit ja kolmanneksi leffan palkkamurha-agentuurit on esitetty uskottavasti. Ainakin sen verran uskottavasti, että minuun uppoaa.

Ryhdyin myös pelailemaan The Secret of Monkey Islandia, mutta ei oikein vielä iske. Tällä hetkellä kokoan itselleni miehistöä, jotta pääsisin kohti pelin nimikkosaarta. Niin ja Guybrush Threepwood on minustakin pöljin nimi, minkä olen kuullut, mutta minkäs teet. Sekatavarakaupan kääkkä on rasittava marisija, mutta Miekkamestari vaikuttaa hyvältä tyypiltä, vaikka luulen että hän ei kyllä taida lähteä salamajastaan merille kanssani vaikka pyytäisinkin. Musiikit pelissä ovat kuitenkin todella hauskoja (joskaan eivät Sly kolmosen merirosvoteemojen veroisia), ja kuuntelinkin YouTubesta vartin mittaista pätkää Monkey Islandin alkuvalikon taustamusiikista eilen, kun pörräsin facessa ja dA:ssa:

On se koukuttava. Loppusunnuntaille tiedossa on varmaankin sitten tuota Apinasaaren salaisuutta sekä elokuva Piiat, jonka myös nappasin kirjaston uutuushyllystä, että yoink.