Ed Sheeran & Passenger: No Diggity vs. Thrift Shop (Kygo Remix)
Ey yo.
Toivottavasti kaikkien juhlapyhät ovat olleet lämpöiset, valoisat ja jos ei muuta niin ainakin ruokaisat (täällä ainakin on ollut). Tähän samaan syssyyn toivottelen myös hyvät uudet vuodet, sillä vahva veikkaukseni on, että tämä jää vuoden 2013 viimeiseksi postaukseksi.
Niin vaan on harjoittelut pian taputeltuna kirjastolla. Yhdeksän työpäivää vielä, ja sitten koittaa paluu Sjoen hoodeille. Ihanaa taas nähdä plusujengiläisiä, vaikka en olekaan kovin varma että kuinka rankka opiskelurupeama KIKO11-porukan pitää vielä keväällä rutistaa. Mutta ei stressata sitä vielä! Jälleennäkeminen on paras! Ja plusut! <3
Aatonaatto (siinä kanssa kumma sana) oli siitä erikoinen, että minulla oli töitä, tarkemmin iltavuoro. Olin varautunut siihen, että istuisimme työkaverin kanssa koko illan tumput suorina asiakkaiden vähyyden vuoksi, välillä asiakkaita varten tarjolle laitettuja joulukarkkeja natustaen ja keskustellen siitä, että mitä kirjoja ostaisimme jos voittaisimme kymmenen miljoonaa euroa lotossa, ja millaisen kirjahyllyn sitten hankkisimme niille kirjoille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan väkeä lappasi suureksi ihmetyksekseni ovista sisään kuin pipoa, ja se oli todella mukavaa vaikka ihmettelinkin että eikö ihmisillä aatonaattona ole muita aktiviteetteja, kuten jouluruoat, -lahjat, -vieraat, -siivoukset, -yms. Voisin melkein väittää, että niin vilkasta iltavuoroa en ole nähnyt vielä kertaakaan.
Aatonaaton iltana, kun olin saanut epämuodostuneet, mutta poliittisesti korrektit joulutortut paistettua, muistin että Rauski oli facen puolella puhunut jotain joulustreamista. Ehdin paikalle parin viimeisen tunnin ajaksi, ja vaikka en LoLista mitään ymmärräkään, viihdyin silti. Piirsin samalla muotokuvaa Papasta (joululahjaksi), ja siinä Papan valokuvaa tuijottaessani tajusin yhtäkkiä, että Pappahan näyttää ihan siltä tyypiltä Men In Black -leffasta, Tommy Lee Jonesilta.
Jouluaatto oli... jotenkin erilainen kuin ennen. Saman kaavan mukaan toimittiin kuin muinakin vuosina - mentiin siis Mummun ja Papan luo syömään ja heittämään hetulaa, mutta jotenkin porukka oli paljon tiiviimmin yhdessä kuin muina vuosina. Se oli todella mukavaa (ehkä syynä oli subtv:n Simpsons-maratonin puuttuminen, sillä veljellä ja minulla on ollut tapana liimautua aina sen ääreen). Nostalgiafiksin kruunasi se, kun löysin Mummun kirjahyllystä Dan Brownin Kadonneen symbolin. Sain sitä lukiessa saman tien valtavat fiilistakaumat muutaman vuoden takaa, kun serkku joululahjoitti Da Vinci-koodin. Aika jännää oli se!
Jos joululahjoista jotain täytyy mainita, niin sain mm. sähköhammasharjan sekä AC: Black Flagin. Hammasharja on itseasiassa todella fiksu lahja, kun miettii että kuinka hemmetin paljon tuleekaan syötytä kaikkea makeaa ja muutakin höttöä näin loppuvuodesta. Harmi vain, että jotkut tuskin ymmärtäisivät saatika arvostaisivat kyseisen lahjan antaneen yksilön tarkoitusperiä: helposti voisi joku asioihin herkästi suhtautuva kuvitella, että nyt taas vihjaillaan jotain, kuten silloin kun sain lahjaksi sen henkilövaa'an.
Jouluaatto sujui leppoisasti loppuun kotona fiilistellessä ja Rauskin aattostreamia seuratessa. Enkä muuten ole vieläkään päättänyt, että lähtisinkö Yukiconiin 18. tammikuuta näkemään LaeppaVian tyypit livenä...
Tänään ryhdyin merirosvoksi, ja kaikki sujui hienosti siihen saakka, kunnes piti ryhtyä rosvoamaan Espanjan kuninkaallisen laivaston prikejä puhtaaksi metallilasteista. Yritin takoa kyseistä tehtävää läpi heikoin tuloksin melkein puolitoista tuntia. Siis mitä pirua! Kun viimein oikeanlaisessa lastissa olevan paatin purjeet piirtyy horisonttiin ja tulen avaaminenkin onnistuu suht hyvin, aina - aina jostakin pamahtaa paikalle vähintään kaksi muuta prikiä ja tykkivenettä puolustamaan kamuaan. Rrrraah! Eikä auta vaikka esittelen koko manööverirepertuaarini ja väistän tykkitulen, sillä seuraava haaste esiintyy kallioiden ja hiekkasärkkien mudossa, tietenkin heti keulan välittömässä läheisyydessä, että rysk. Ja kun ensimmäisen kerran sain prikin tuhottua valloitusvalmiiksi, niin Edward kuolee kaksintaistelussa vihollislaivan kannelle. Ja sitte eiku vaa uudestaan yrittämään. Jee! FFFFFFFFFFFFFFFFFFF-
Pääsin tehtävän kuitenkin kuin ihmeen kaupalla läpi kun viimein tajusin, että taistelusta voi tosiaan livistää kauemmas merelle ööh... "matkanopeutta" (tjsp) käyttämällä, jos tilanne käy liian tukalaksi. Yhdessä prikissä on ihan mukavasti vastusta, joten tuntuu todella raivostuttavalta, kun niskaan lopulta hengittääkin kokonainen laivue yhden laivan sijaan. No, ehkä taidot siitä karttuvat, vaikka Jackdaw'n kontrollit ovat osittain vieläkin täysin hämärän peitossa, ja taktinen silmäni karsastaa pahasti. Meritaistelujen
haasteellisuuden lisäksi sisuunnun välillä niihin perhanan full sync
-juttuihin. Siis jokaisessa tehtävässä on tavoitteita, jotka
saavuttamalla saa täydellisen synkronisaation. Ketä kiinnostaa! Ja mikä
hitto se tehtävien arvioiminen oikein on? Liittyykö se jotenkin
taustatarinaan, jossa päähenkilö on Abstergo Entertainmentin työntekijä? Nnngh, je ne comprendre pas!
Muuten Musta Lippu on todella hieno peli, visuaalisesti kuin tunnelmaltaankin - tykkään mm. ihan erkkinä siitä, että miehistö hoilaa seilatessa merimieslauluja. Tallustelin ympäri ekaa saarta varmaan puolet kauemmin kuin olisi ollut tarpeen, sillä paikka oli vaan niin mahtavannäköinen. Ja entä Nassaun satamakaupunki sitten! Kerrassaan ihastuttava hökkelikeksittymä kaikessa pittoreskiudessaan. Juonessa ei ole ollut mitään kovin jänniä koukkuja vielä, mutta Ed Thatchin alias Mustaparran ja Kiddin ilmestyttyä jutut ovat muuttuneet mielenkiintoisemmiksi. Taustatarina ei tosin ole vielä vakuuttanut, mutta ehkä senkin pointti selviää jossain vaiheessa. Melanie tosin vaikuttaa tekopirteältä rasittavuudelta, mutta en tuomitse täysin vielä.
Että sellasta. Ensi vuoteen!
