Täten ilmoitan, että olemme saapuneet absoluuttisen tylsyyden rajamaille.
Toisin sanoen tänään ei juurikaan tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista - heräsin puoli kahdelta, siivosin, metsästin Aku Ankkoja ympäri taloa ja istuin marjapuskassa. So much fun!
No okei, käytiin me äidin kanssa pyörähtämässä Keskisellä (ja moikkaamassa Satu-serkkuakin), mistä hain Sjoen kämppään uudet kaiuttimet koska vanhan setin vasemmanpuoleinen diskantti delasi kevättalvella. Keskisen jälkeen istuin vähän lisää marjapuskissa ja hämmennyin muutamasta kotilosta, jotka chillasivat marjapuskan lehdillä. Siinäpä se, jos nyt vielä Skrillexin ja Damian Marleyn Make It Bun Demin laittaisi, kerta sen tahtiin päässä on koko päivän raksuttanut.
En sitten käsitä että mikä meidän taloutemme elämää ylläpitävään, tärkeimpään & välttämättömimpään laitteeseen on mennyt. Netinjakaja - tai tuttavallisemmin nettipurkki - ei suvaitse enää lähettää signaaliaan tai mitälienytonkaan huoneeseeni saakka ja sen vuoksi minun täytyy raahata kannettavani ja itseni yläkertaan jotta voisin nörttäillä kuin päällikkö. Melkoinen kipu ahterissa, etten sanoisi.
Käväisin tänään varastossa kaivamassa esille Papaltani joskus joululahjaksi saamani Ahava-paketin. Samalla tongin lukioaikaisia muistiinpanojani. Olin ennen kirjoituksia koonnut niiden aineiden muistiinpanot, jotka aioin kirjoittaa, omiin kansioihinsa kurssikansioista (siinä olikin kaikki, mitä kirjoitusten eteen oikeastaan teinkään. Lapset, älkää ottako mallia). Noh, pyhänä päämääränäni on jo jonkin aikaa ollut muistiinpanojen järjestäminen takaisin omille paikoilleen noihin kurssikansioihin. Kun näin jälleen sen paperimäärän, ajattelin että fuck this, ja lähdin yläkertaan ja otin kunnon jalkakylvyn Ahavan kylpysuolan kera. Ah.
Äiti lähti kauppareissun päätteeksi käymään kanssani parissa huonekaluliikkeessä etsimässä säkkituolia. Harmittaa vähän, kun en silloin aikoinaan ostanut sitä punaista säkkituolia joka oli myynnissä Eurokankaalla. Se olisi ollut täydellisen värinen (tummanpunainen!) ja hintainen (vain viisikymentä euroa!), mutta muistaakseni mielessäni oli silloin tärkeämpiä sijoituskohteita (ruoka). Niissä liikkeissä joissa käytiin, toisessa hinta yhdelle säkkituolille oli 70 euroa ja toisessa 80. Nej tack. Mutta miksi säkkituoli? Älkää minulta kysykö. Tai no kysykää. Ajattelin että sellainen olisi hauska tilanviejä Sjoen kämppään, ja sitä paitsi, säkkituolit ovat älyttömän mukavia peli-istuimia.
Muuten tämä päivä onkin mennyt kynsiä lakkaillessa (harmaata varpaisiin ja keltaista sormiin) ja Sinkkuelämää tuijottaessa. Perjantaina on vuorossa "muutto" Sjoelle ja illanviettoa serkku-Sannan kanssa. Lauantaina on ilmeisesti jonkinlainen Epävirallinen Varaslähtö syksyyn Karmassa, ja sen varmaankin käyn koulukavereiden kanssa tarkistamassa myös. Sitten onkin enää sunnuntai ja maanantaina ensimmäinen huimat 45 minuuttia pitkä koulupäivä. Huhhuh.
Oh the spring of pussies and the late winter of dicks!
Netti melkein toimii ja sekös pientä ihmistä rasittaa t. kärts täältä olohuoneen lattialta.
Viimeisimmät kolme päivää tiivistettynä: työt on tältä kesältä tehty, vietetty kunnon laiska sunnuntai sekä koettu kansainvälistymisaiheinen maanantai. Lauantai oli ihan kummallinen, you know, ei tuntunut lainkaan viimeiseltä työpäivältä. Vasta kun Sanna vilkutti käytävän toisesta päästä kun olin lähdössä pois, jotenkin tajusin että jaa, se oli ny tässä. Haikeaa ja helpottavaa samalla kertaa.
Töiden jälkeen suuntasin serkku-Sannan kanssa Sjoelle. Illan aikana tuli mm. syötyä jäätelöä ja katsottua ensimmäinen ja kolmas Pirates-leffa. Ehkä paras lastenhoitokeikka ikinä!
Sunnuntaina katsottiin nostalgiapuuskassa Sannan kanssa paria randomia lastenohjelmaa YouTubesta (no okei, kerron kun halusitte niin kovasti tietää: Pikku Poneja ja Spies-tyttöjä), Rakkautta vain sekä toinen Pirates of the Caribbean. Ai niin, ja hihhluoin tosiaan klo 19:00 saakka yökuteissa, kunnes Sannan kaveri ilmoitti tulevansa kylään, ja ajattelin että voisi ehkä sittenkin olla hyvä idea kiskoa ihmismäisemmät vaatteet päälle tämän päivän aikana. Löysin sunnuntaina myös kadonneen piirustustaitoni. Saatan ehkä joskus tulevaisuudessa postata raapustuksiani tänne. Jos jaksan. Viitsin. Uskallan.
Maanantaina sisutusintoilijaminä iski jälleen ja ostin maton kylppäriin, pikkuroskiksen sekä uudet lakanat - why not, olivat niin kivasti alennuksessa. Ja oli ne kivan värisetkin. Muutenkin tuli sellainen fiilis, että "jees, täähän on kiva kämppä" kun olin saanut pari julistetta paikoilleen ja vaatteet tungettua kaappiin. Nyt kun vielä saisi sen hyllykön Sjoelle. Myös kirjoituspöytä, tuoli ja yöpöytä olisi tosi buenot, mutta enköhän ehdi niistäkin stressata myöhemmin. Sitä paitsi, ihan hyvinhän minä viime vuodenkin pärjäsin ilman moisia hienouksia! Maanantai-iltapäivällä palasin kotikonnuille kotoisasti linkalla, ja hihittelin hienoon ruutupaitaan sonnustautuneelle nuorelle miehelle, joka nuokkui näyttävästi edessäni olevalla penkkirivillä. Linkka-asemalta kotiin tallustaessani serkku-Satu nappasi minut kyytiin ja tutustuin heidän luonaan asuvaan vaihto-oppilaaseen, Katjaan. Täytyy myöntää että minulla oli omat ennakkoluuloni 15-vuotiasta itävaltalaista kohtaan, mutta hän olikin todella asiallinen tyyppi, wie schön! Lähdinkin sitten yöksi Satun luo, ja oli todella hauskaa selittää koko illan ajan kaikki englanniksi. Tänään katsoin koko päivän ja iltapäivän Game of Thronesia (kiitti Satu). Omg, ensimmäisen tuotantokauden toiseksi viimeinen jakso on ihan hirvittävän epäreilu, ja Lannisterin perheestä joka ainut Tyrionia lukuun ottamatta saisi painua helvettiin. Raah. Oikein odotan, että karma viimeinkin iskisi takaisin, paha saisi palkkansa jne. GoTin hahmoista Daenerys Targaryen on muuten henkilökohtainen suosikkini, niin söpö ja badass samassa paketissa.
Jägermeister-huppari ja Pendulumin t-paita löysivät viimein perille. Ja ovat vielä oikean kokoisetkin, jee <3
Se siitä helvetinmoisesta hässäkästä, jota maailmanloppua saarnaavan innolla hehkutin viime postauksessa (not).
Päivä oli nimittäin aivan loistava, heti aamusta oli hyvä fiilis kun heräsin. Mieliala vaan nousi kun poljin töihin, ja aamuvuoro hoitui alta aikayksikön - tai ainakin siltä minusta tuntui. Epäilen että se kymmenen mikrogrammaa D-vitamiinia, jonka aamulla nakkaan pillerin muodossa kahden kahvikupillisen perään, on saanut aikaan tämän muutoksen väsyneestä peruspessimististä pirteäksi peruspessimistiksi.
Iltapäivällä tosin tuli pari sellaista What Is This Shit -hetkeä. Ensinnäkin, kun olimme saaneet kolmannen kerroksen huoneet siivottua ja meinasimme siirtyä omiin tiloihin täyttämään siivousvaunut uusiksi yms., jouduimme toteamaan, että hissi on hajalla. Jouduttiin sitten jättämään täysi pyykkirullakko & tyhjä siivousvaunu kolmanteen kerrokseen. Hetken harkitsimme törkkäävämme rullakot ja vaunut portaita alas, mutta koska kolmannen kerroksen ovi oli lähempänä kuin portaikko, päätimme olla kilttejä palveluvastaavia & kerroshoitajia ja viedä rullakon ja vaunun 3. kerroksen varastoon. No, kun olimme viemässä ko. objekteja paikoilleen, toinen työkavereistani veti imurin pois tieltä pitäen kiinni letkusta. Jos olisimme olleet hahmoja jossain amerikkalaisessa lastenanimaatiossa, imurista irtoava letku olisi päästänyt sellaisen SPROING-äänen. Nauroimme 23 sekuntia naamat punaisina vieteriksi purkautuneelle letkulle ja päätimme painua kolmannesta kerroksesta siltä erää.
Kotia päästyäni hyvä fiilis jatkui. Yksi wanhoista kavereistani soitti ja soiton tuloksena oli erään paikallisen pitsapaikan valtaus. Homma alkoi hienosti, sillä jostain mystisestä syystä en muistanut maksaa pitsaani ollenkaan vaan annoin tilaa seuraavalle tilaajalle. Vasta kun myyjä (joka näytti ihan Alan Cummingilta, toim. huom.) kysyi kaveriltani, että maksaako hän minunkin pitsani, tajusin että olin unohtanut jotain oleellista. Mut pitsa oli hyvää, ja kavereita oli tosi kiva nähdä vaihteeksi vähän extempore-tyyliin, ilman suurempia suunnitelmia.
Minulla, veljelläni ja hänen kaverillaan oli muuten erittäin hauskaa, kun saimme järkyttää minut kotiin heittäneen kaverini mielenrauhaa. Näytimme hänelle pari STP-videota. Kjähähä.
Muistin juuri, että pitäisi muuten pakkailla kamoja kasaan huomista Sjoen reissua varten. Menen siis serkulle lapsenvahdiksi ja rahtaan samalla kaksi kolmasosaa vaatekaapistani sekä noin puolet muusta maallisesta omaisuudestani kämpille - huomenna nimittäin alkaa viikon loma ennen koulun alkua, eli toisin sanoen minulla on viimeinen työpäivä. Se on yhtäaikaa kiva ja vähän surullinen juttu. Kiva siksi, että saa unohtaa työstressin (ts. stressin siitä, että onko taukohuoneessa vielä pullaa kun minä pääsen sinne) ja surullista siksi, että sinne jäävät kaikki hyvät työkaverit ja sitten tämä yksi paukapää, jonka kanssa jostain syystä synkkasi heti, ja jolle olen yhden leffa- ja eläinpuistoreissun velkaa. Snif, rip in pieces, hauskin työkesä (sanat nimenomaan noin päin) ikinä! Loppuun mielialaa nostattamaan jotain, jonka löytämisestä saan kiittää pikkuveljeäni - Snoop Doggin Smoke Weed Everyday (Rasmus Hedegaard Remix). You Are Welcome.
Tänään oli hurjat neljä tuntia töitä. Huoneisiin vaihdettiin uudet televisiot, ja toisessa kerroksessa oli ollut vain kuusi huonetta käytössä. Nyt melkein jännityksellä odotan että millainen päivä huomisesta tulee - helvetinmoinen hässäkkä varmaan ainakin on väistämätön.
EMP:ltä tilaamani paketti on lähtenyt tänään liikenteeseen Vantaan logistiikkakeskuksesta, yay! Olette varmaan kuulleet korvamadoista. Tai kuten kämppikseni/luokkakaverini ilmiötä kutsuu, piporadiosta. Tarkoitan siis sitä, kun päässä soi jokin biisi jatkuvasti, melkein häiriöksi asti. Mitään sen kummempaa tieteellistä selitystä en ole ilmiölle vielä löytänyt mistään artikkeleista tai muista vastaavista, mutta mielestäni piporadio on mielenkiintoinen juttu - minun kallossani nimittäin kaikuu milloin mikäkin kappale päivittäin, ja varmasti tämä on tuttua muillekin. Tämänkertainen KAKKA-palkinto* menee Nik Kershawn The Riddle -kappaleelle. Koska työnkuvaani kuuluu paljon käsillä tekemistä muttei melkeinpä lainkaan ajattelua, päässäni on paljon tilaa The Riddlen kaltaisille pirulaisille. Älkää käsittäkö väärin, itse asiassa tykkään kyseisestä biisistä kuin hullu puurosta. Olin jopa etsinyt sitä tuloksetta joitain viikkoja ennen kesätöiden alkua. En vaan ymmärrä että miksi, miksi juuri tuo kappale juurtui aivomassaani eikä suostu kulumaan pois ilveelläkään. Syytän tästä työpaikallani soivaa radiota, jonka kanava on mikäs muu kuin ah niin tosi kiva Radio Nova, joka soitattaa ko. kappaletta päivästä toiseen ajattelematta lainkaan kaltaisiani neuroottisia löyhäpäitä joiden pääkoppaan ei ilmeisesti mahdu pauhaamaan kuin yksi musiikillinen tuotos kerrallaan. Pahinta tässä The Riddle -episodissa oli se, että en tosiaan aluksi edes tiennyt, mikä kappaleen nimi on tai kuka sen esittää. Jouduin siis ensin tuskailemaan tuntemattoman kappaleen vuoksi hyvän aikaa, ennen kuin päädyin kahlaamaan Novan soittolistat läpi. Ja kun vihdoin sain selville piinaajani identiteetin ja sain sen omaan soittimeeni, se ei auttanut asiaa mitenkään. Niin että nauti palkinnostasi, asshole!
*Kenties Aktiivisin Korvamato Kautta Aikojen. (Eheh. *Köh*)
Kriisi kasvojeni keskialueella on rauhoittumaan päin. Desinfiointiaine mellakkapoliisiksi, kookosrasvaa (jep) päälle rauhanturvaajaksi sekä onnistuneet diplomaattiset neuvottelut sormien kanssa aiheesta "Nenää Ei Sitten Enää Räplätä, Onko Selvä", ja naamassa kaaaikki hyvin.
Päivän rytmihäiriöt tänään tarjoili Töysän Linja, että kiitos! Melkein jouduin keräilemään itseäni ojanpohjalla, sillä ainakin 150 km/h kulkeva linkka missasi minut n. viidellätoista sentillä, kun olin polkemassa töistä kotiin.
Haluaisin kovasti piirtää. Tai maalata. Asiassa on kuitenkin yksi mutta, ja se on valkoisen paperin pelko. Niin, sama juttu kuin kirjoittajillakin. Vaikka aivoissa leijailee aineeton mielikuva siitä, millaisen luomuksen paperille haluaisi saada aikaan, siitä ei vaan tule mitään, ei mitenkään. Luulen, että mallista piirtäminen voisi auttaa, ja minulla on monta ihanaa juttua jonka haluaisin piirtää, kuten kuva kaveristani ja hänen miehestään heidän kihlajaisissaan, kummipojan hoitokuva, serkun ottama kuva pojastaan, sekä hieman yllättäen Ellie Gouldingin viimeisin profiilikuva Halcyon. Se on vaan niin upeee. Mallista piirtämisessä on kuitenkin omat muttansa, ja yksi niistä on tietenkin se, että mitäs sitten jos ei auta vaikka kuinka tapittaa mallia, vaan tekeleestä tulee silti ruma kuin p****. Miettikää sitä! Ei ole helppoa. Olen katsonut ihan simona Sinkkuelämää, ja Mr. Bigin ja Carrien suhteesta en voi sanoa muuta kuin että I feel you, Carrie. Tällä hetkellä on menossa kolmannen kauden viimeiset jaksot, ja täytyy sanoa, että tykkään ko. sarjasta todella. Miranda on ehkä naisista se, johon eniten samaistun (biologinen kelloni ei tosin tikitä ihan samoin, mutta Mirandan mielipiteet ja suhtautuminen suhteisiin ovat kuin omiani), mutta myös Carrien hahmo on aika mielenkiintoinen. Samanthassa on parasta se, että hän on Samantha, ja Charlotte on hauskan pippurinen kotirouvawannabe. Saatan tulevaisuudessa jauhaa tästä enemmänkin, mutta jääkööt tähän tällä kertaa - olen vasta puolessa välissä sarjaa. Kun nyt sarjoihin päästiin. En malta odottaa, että saan käsiini serkkuni minulle lupaamat jaksot Game of Thronesista. Kun pari viikkoa sitten katsoin ensimmäiset viisi jaksoa (ilman tekstityksiä tosin - juonitietämyksessäni on joitain aukkoja, mutta eipä hätiä mitiä), jouduin toteamaan, että jälleen kerran ennakkoluulot tylsästä pukuoopperasta olisi saanut heittää romukoppaan het alkuunsa. GoT on ensinnäkin yksi komeimmista sarjoista, joita olen hetkeen katsonut, näyttelijät osaavat hommansa ja tykkään kovasti siitä, että sarjassa esitetään ainakin kolmea erilaista juonikaarta yhtäaikaa. Ainakin aivot saavat toimintaa, kun täytyy pähkäillä miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun tähän vielä lisätään tosiaan se, että olen katsonut jaksot ilman tekstejä, voitte kuvitella kuinka Kärtsyn pää on sauhunnut kun olen yrittänyt yhtäaikaa kääntää päässäni hahmon A hahmolle B sanomaa lausetta, yrittänyt muistella millainen suhde kyseisten henkilöiden suvuilla on, kuka edes kuuluu hahmon A perheeseen ja kenet hahmo B viime jaksossa uhkasi/halusi/kieltäytyi hahmon A perheestä tappaa/naida/tappamasta. Kolme työpäivää vielä jäljellä, ja sitten alkaakin toiminnantäyteinen lomaviikko. Wheeeeew!
Kaivoin tänään varastosta esiin hyllykön, joka pitäisi jollain tavalla saada kuljetettua kämpilleni Sjoelle. Siihen saatetaan tarvita tosin isän konsultointia, hyvää tuuria sekä jonkinasteista taikuutta, jotta saisin hyllykköni jouluun mennessä sinne minne haluan. Tällaisilla jutuilla on tapana jäädä puolitiehen minun maailmassani.
Lojuin terassilla puolisen tuntia päivetyksen toivossa, mutta päätin lopulta jättää jutun sikseen, kun pilvet päättivät pilata lämpöisen auvoni lipumalla auringon eteen. Me no gusta. Juhannuksen aikoihin kärvähdin aika lahjakkaasti, mutta sisätyön vuoksi olen kalvennut saman sävyiseksi kuin jokin, joka on asunut koko elämänsä kiven alla. Parina viime kesänä olen ollut mansikkamaalla töissä -> suurimman osan kesää olin joka päivä pihalla ainakin sen 8 tuntia = tosi kiva ja suhteellisen syvä rusketus, ja nyt tuntuu siltä, että kesää ei ole ollutkaan kun ei ole minkäänlaisia rusketusraitoja. En myöskään osaa puolustaa rusketusintoani mitenkään muuten kuin sanomalla,että "se vaan näyttää kivalta", joten sanokaa vaan tanorektikoksi, ilkimykset.
Niin ja nenäni on tällä hetkellä katastrofialuetta. Kuvitelkaa mielessänne Nasse-setää. You get the idea. En tiedä miten näin on päässyt käymään, enkä tiedä mitenkä asian saisi korjattua. Tai no, ainahan voisi noudattaa vanhaa neuvoa "sitä mitä ei voi peittää, pitää korostaa". Olen miettinyt tätä ennenkin, ja olen tullut siihen tulokseen, että vaikka kommandopipo päässä kulkeminen saattaisi aiheuttaa epäilyksiä, on se parempi vaihtoehto kuin suuren punaisen ympyrän piirtäminen nenäni ympärille ja vasempaan poskeen tekstin "TÄSSÄ ON JUMALATON FINNI" kirjoittaminen.
Oijoi, syyskuussa olisi tiedossa reissu Kuoppaan aka Kuopiolle. Ylä-aste/lukiokaverin kämpille mennään perinteisellä tyttöporukalla ja luultavasti pistetään mm. Puijon torni matalaksi (viimekerralla tyydyttiin ihailemaan tornia pelkästään ulkoapäin finansiaalisten esteiden vuoksi), kierrellään ympäriinsä ja rölläillään muuten vaan. Minua innostaa sekin, että edessä on joko 6 h linkassa tai 5 h junassa istumista - en tiedä parempaa kuin pitkät reissut yllämainituissa matkustusvälineissä. Kuten luokkakaverini mainitsi, kuuden tunnin linkkamatkaa varten täytyy "ottaa mukaan valtava kasa evästä ja toivoa, että linkan vessa toimii".
Kuoppaan tippumisen lisäksi on myös minun vuoroni järkätä jonkinlaista tyttöjeniltaa "wanhojen" kavereiden kanssa. Meitä on viisi naista, ja meillä on ollut tapana mennä vuorotellen istumaan iltaa, syömään ja juoruamaan jonkun luo. Todella mahtava tapa, samalla kertaa tulee tsekattua kunkin huudit (yhdellä kavereistani on aivan mielettömän ihana oma talo, ja muiden kämpät ovat myös todella kotoisia, ja toivoisin, että osaisin sisustaa ja keksiä samalla tavoin sellaisia suloisia yksityiskohtia kämppääni kuin he), kuultua kaikkien kuulumiset perusteellisesti ja syötyä hyvin.
Adventure Clubin Need Your Heart (Protohype Remix) on muuten ollut kovassa soitossa.
Tänään tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Aamulla 07:58 tuli viesti työpaikalta jossa ilmoitettiin, että tänään on vapaapäivä - eikä tässä vielä kaikki: sen sijaan, että olisin jäänyt sänkyyn ja nukkunut kello kolmeen saakka iltapäivällä, minä nousin ylös. Kello kahdeksalta aamulla, vapaaehtoisesti. Jos joskus väitän nousseeni aikaisin aamulla vapaapäivänä, se tarkoittaa yleensä kello kymmentä.
Aamukahvia juodessani ajattelin, että tällainen luonnoton energiapiikki on käytettävä, ennen kuin normaaliminä ei nappaa -asenteineen astuu kehiin jälleen. Päätin lähteä pyöräilemään läheisen järven ympäri. Pihalla oli melko viileää, noin 11 astetta, mutta ei muuta kun luurit korville ja Helkamalla kotipihasta pyörätielle Limp Bizkitin Take a Look Aroundin pauhatessa. Vähän harmittaa, että en ottanut kameraa mukaan ja ikuistanut sinistä järveä, vielä vehreitä puita sekä ihania syksynkeltaisia viljapeltoja. Muutamaa lehmää ja hevosta tuli moikattua myös.
Noin viitisenkymmentä minuuttia ja kaksitoista ja puoli kilometriä myöhemmin saavun kotiin, ja totean, että kivaa oli.
Minulla on koko kesän ajan ollut meneillään hiustenvärjäysprojekti. Tavoite: tuhkanharmaat hiukset. Olen edistynyt melko hyvin, jos ottaa huomioon että lähtöväri oli kirkkaan oranssi. Siihen pari värinpoistoa ja blondausta (L'Oreal Paris Récital Préférence: Stockholm Blonde) sekä hopeashampoo, jossa on tuhdisti pigmenttiä (L'Oreal Professionnel Série Expert Silver Shampoo), ja tsädääm, hopeanharmaat hiukset. Tietty riippuu hiustyypistä, luonnollisesta hiustenväristä ja edellisistä värjäyksistä, millainen tulos tuolla reseptillä tulee, mutta itse ainakin olen tyytyväinen. Tosin - krhmm - eilen unohtui hopeshampoot päähän ehkä vähän turhan pitkäksi aikaa, koska tulos oli aika... Liila. Onneksi väri tasaantuu jälleen parin pesun jälkeen. Niin ja tosiaan - koska hopeashampoo kuivattaa hiuksia aivan älyttömästi (ainakin minun karvani koppuroituvat ihan tuelta) käytän hoitoaineena KC Professionalin Silver Color Maskia.
Leikkelin hiuksiani lyhyemmäksi vasemman korvan päältä, sillä ylettyivät jo kokonaan korvan päälle (helix ja kolme korvistani eivät enää näkyneet, joten asialle piti tehdä jotain). Muutenkin mietin että mitä tälle päälle tekisi, mutta vielä ei ole tullut mieleen mitään mahtavaa ideaa, jota olisi pakko kokeilla. Tai no, rastat voisivat olla aika hauskat, mutta sitä ennen hiuksia täytyisi kasvattaa, joka taas on ehkä pari pykälää tylsempää toimintaa kuin maalin kuivumisen seuraaminen.
Käytiin Keskiselläkin kääntymässä äiteen ja veljen kanssa, ja sisustusintoilijaminä löysi opiskelijakämppäänsä pari turhan kallista mutta ihanan pehmeää ja punasävyistä tyynyä. Myös yksi ruutupaita tuli napattua mukaan Zipper'sin aletangolta (se oli muuten miesten paita, mutta sopi täydellisesti). Nyt on ruutupaita-arsenaali yhtä jäsentä vahvempi, yay! Todistin jälleen myös kätevyyteni, kun kotiin tultuani säädin kummipojan kuvaa varten ostamani kehyksen kanssa ja pudotin sen lattialle. Huoh. Lasi meni kahteen palaan, mutta päätin että se on silti ihan hyvä kehys, liimasin kuvan pahville ja länttäsin sen siltänsä paikoilleen.
Loppuun
vielä hyväksi toteamaani pyöräily(ja miksei juoksu- tai
kävely-)musiikkia: Clockworkin Hulk Dillon Francisin remiksaamana.
Odotan jo innolla EMP:ltä tilaamaani (kummallinen sana, kirjoitinkohan sen oikein) pakettia, josta pitäisi löytyä Pendulumin Witchcraft's Eye t-paita (tällä kertaa kokoa S) sekä Jägermeister-huppari. Ah. Viimekertainen EMP-tilaus ei mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt, sillä kaksi kolmesta paidasta meni pikkuveljelle koska olivat liian isoja. "Pikku"veljeni on siis about 180 cm pätkä, paidat sopivat hälle täydellisesti. Boondock Saints ja Pulp Fiction -julisteet tosin pidin itselläni.
Töissä tuli tosiaan oltua kuusi ja puoli tuntia tällä kertaa. Ninjailen siis palveluvastaavana eräässä hotellissa, eli toisin sanoen siivoan ja häröilen ympäriinsä. Erittäin mukavaa hommaa, vaikka tänään meinasikin tulla kiire - huoneet pitäisi olla siivottuna kolmeen mennessä, mutta koska tänään sattuu olemaan sunnuntai, asiakkailla on tapana vetelehtiä huoneissaan viimeiseen saakka. Tämä tietää ihan helvetinmoista kiirettä iltapäivällä, kun koko aamupäivän on joutunut pyörittelemään peukaloita kuin toimeton homo sapiens.
Miten päädyin kesän alussa hotellisiivoojaksi - no, ei mitenkään kovin jännä juttu: hyvä kaverini vinkkasi, että eräässä hotellissa olisi tarvetta kesätyöntekijälle. Alun epäröinnin jälkeen otin puljuun yhteyttä ja avot - sitä sitten tuli vietettyä koko kesä milloin pölyhuiskan/mopin/imurin varressa. Enkä ole katunut sitten yhtään, sillä työporukka on loistava ja asiakkaat ovat mukavia & most importantly, siistejä. Tässä työssä on kyllä joitain pikkujuttuja, jotka saavat frustraation valloilleen, kuten
se, että kun olet hinkkaamassa suihkun hanaa säihkyväksi, törkkäät tappia, josta saa veden tulemaan suihkusta ja sen seurauksena työkengillesi ja sukillesi hulahtaa 2 dl kylmää vettä hanan kautta.
se, että kun olet hinkkaamassa suihkun hanaa säihkyväksi ja saat väistettyä tapin mutta liikautatkin hanan sivustaa ja sen seurauksena niskaasi hulahtaa 2 dl kylmää vettä suihkun kautta.
se, että saat juosta kolmetoista kertaa hakemassa siivousvaunuista tavaraa yhden huoneen aikana koska aikainen dementia on päättänyt iskeä harhailevat kyntensä hippokampukseesi.
se, että räpsyttelet yöpöydän lamppua harmissasi ja toteat että lamppu on palanut, ja lampun vaihdettuasi tajuat että olet unohtanut laittaa nk. valokortin seinään, jotta sähköt huoneessa toimisivat.
se, että kannat pyykit huoneesta rullakkoon ja alat työparisi kanssa laittaa pussilakanoita peittoihin - tai vain yhteen peittoon, sillä toinen peitoista on mystisesti kadonnut. 42 sekunnin etsimisen jälkeen alkaa operaatio pyykin purkaminen rullakosta peiton, M.I.A., löytämiseksi.
Tiistaista vapaapäivää odotellessa.
Nyt alan toteuttaa naiseuttani katsomalla 4 jaksoa Sex and the Cityä putkeen sekä lakkaamalla kynteni kirkkaankeltaisiksi.
Kietaisin äsken (no okei, puolisen tuntia sitten) huiviini 445 g Ben & Jerry's Coconutterly Fair -jäätelöä, ja olo on nyt aika... No itse asiassa aika väsynyt. Mutta jäätelö oli hyvää, vaikkei lyökään laudalta Phish Foodia. Sekin on sitten jäätelömaku, ennen kuin ehditte naureskellen osoitella. Ja nyt, jotta välttäisin vielä lapsenkengissä taapertavan blogini muuntautumisen jäätelöarvostelupalstaksi, voisin siirtyä muihin aiheisiin.
Kuten siihen, että herätys viideltä ei ole inhimillistä. Toki siinä on omat puolensa, etenkin näin loppukesästä: kun pihalle mennessä viimein saa okulaarinsa aukaistua, aivot näkevät silmien aistiman ihanan loppukesäisen/alkusyksyisen maiseman: sumua, sumua kaikkialla, ja sumun yläpuolella kirkas taivas. Olen syksyihminen, vaikka syntymäpäiväni sattuukin olemaan keskellä kevättä. Kyllä kylmenevässä ilmassa, pimenevissä illoissa ja väriään vaihtavissa puissa ja puskissa on jotain maagista (toisin kuin melkein mutta ei ihan -sulaneissa lumilönteissä, alkukevään aneemisessa auringonpaisteessa ja NYT RANTAKUNTOON -teemaisissa naistenlehtiotsikoissa), joka saa minut hykerteleväiseksi. Niille narisijoille, joita syksyn pimeys masentaa: Syökäätten D-Vitamiinia.
Syksy on paras. Ja kynttilät. Ja tee. Teestä eräs kaverini teki mielenkiintoisen havainnon, jota en itse ollut tullut ajatelleeksi: sitä ei voi juoda kuin syksyisin ja talvisin. Mistä lie johtuu? Itse kuulun pääosin kahvin kannattajiin, mutta ryystän teetäkin (mikä tahansa maku menee jos saatavilla on 0,5 dl hunajaa. Tai vastaavasti 5 sokeripalaa) jos sille päälle satun. Mutta pääosin niin käy nimenomaan syksyllä ja talvella. Olen varmaan ehdollistunut jollain tavalla.
Osa syksyn maagisuutta on se, että koulut alkavat, näin mietimme erään serkkuni (tunnetasolla hän on tosin lähempänä isosiskoa) kanssa. Ennalta-arvattavaa, mutta totta. Miettikääpä: uusia ihmisiä, paikkoja, asioita, esineitä, koulukirjoja, tapoja, sanontoja, tunteita, tyylejä ynnä muuta yhtäkkiä läjähtää limpissä yksilön arkeen tehden vaikutuksen ajatuksiin ja fiiliksiin. Ainakin allekirjoittanut on kokenut tämän saman vuosi toisensa jälkeen, kolmenatoista syksynä, eikä tämä syksy ole poikkeus.
Mutta enpä mene asioiden edelle. Minullakin on tosiaan edessä jälleen yksi kouluvuosi, mutta sitä ennen on vielä viikko töitä ja viikko lomaa. Hypetän koulun alkua sitten vähän lähempänä, mutta vielä toistaiseksi saatte tyytyä Kärtsyn rahantienaamispainotteiseen loppurutistusranttaamiseen.
Niinjavielä -kuulin Billy Vanin Fiesta Pebblen ensimmäistä kertaa pari päivää sitten ja PÄM - leimasin heti syksybiisiksi. Weird.
