"...I shoot a mofo in a throat w/ my bow..."

Jotain niin eeppistä - Ultimate Assassin's Creed 3 Song! Kiitos tästä, SMOSH! <3 
PS. Anthony on niiiin seksikäs tomahawkeineen, huppuineen ja ilmeineen. Can't stop fangirling.

AC kolmosen julkistamispäivä lähestyy, ja Revelations hengailee yhä hyllyssä lähestulkoon pelaamattomana erään nimeltämainitsemattoman Dishonored-pelin vietyä huomioni jonnekin ihan muualle. Noh, tähän väliin voisinkin ilmoittaa, että pääsin Dishonoredin loppuun tänään. Pelasin viimeisen kentän (hyvin mitättömässä) darrassa, ja en ole pelannut yhtäkään kenttää niin täydellisesti. En tappanut ketään, minua ei huomattu kertaakaan ja täten en aiheuttanut yhtäkään hälytystä. Whaat.

Nyt sitten tulee joitain juonipaljastuksia Dishonoredista, joten omalla vastuulla luette sitten.


Sain siis Low chaos -lopun, ja kaikki oli aika happy happy joy joy vaikka Outsider jäi karmimaan selkäpiitä. Kyllä kulki niskassa hyy on kun tyyppi selitti monotonisella äänellään kuinka Corvo eli elämänsä loppuun saakka onnellisena ja Emily Kaldwin Ensimmäinen, alias Emily Viisas, hallitsi valtakuntaa kivasti. Tuntuu kuin tyyppi ei oikein olisi ollut tyytyväinen lopputulokseen, tai sitten Outsider ei vaan oikeasti välittänyt - tärkeintä sille taisi olla mielenkiintoinen show. Outsider oli mielestäni muutenkin omahyväinen kiusankappale, vaikka olihan sen antamasta merkistä ja voimista tietysti vähäsen hyötyäkin.... Mutta täytyy muistaa, että Outsider oli kuitenkin mennyt lahjoittamaan merkkinsä ilmeisesti Flooded Districtin salamurhaajillekin, ja entäs Granny Rags? Mummeli kutsui rottia mestoille like a boss, ja Slackjawin pelastaminen oli tästä syystä melkoista säätämistä. Tai sitten en vain osannut. Mutta Ragsin noituus haiskahti vahvasti Outsiderilta, ja muutenkin jäi mietityttämään, että mikä Outsiderin diili oikeasti oli.

Niin ja se sydän! Olen varma, että se oli Keisarittaren sydän. Eihän sama ääninäyttelijä tietenkään välttämättä tätä tarkoita, mutta jos asia on kuten epäilen, se vain lisää Outsiderin creepiyttä entisestään.

Nyt vaikuttaa siltä että en keksi muuta kuin valittamisen aihetta, vaikka oikeasti tykkään Dishonoredista ihan tuelta, jopa Outsiderista tykkään, sekä Granny Ragsista (rauhahänensielulleen). Huomasin että kentät vaikenivat loppua kohden, mutta viimeinen kenttä tuntui sujuvan kuin tanssi - toisin kuin kolme viimeistä kenttää ennen sitä. Meinasin hermostua Lord Regentin salamurhauskeikan aikana ainakin joka toinen minuutti, kun vartijoita. Oli. Joka. Perhanan. Paikassa. En turhautuneisuuspäissäni jaksanut edes yrittää hiippailla kuulutuskeskukseen pistämään loppua Lord Regentin propagandalle, mutta ehkä ensi kerralla. Vähän tuli sellainen viba, että minulla jäi pelistä monta yksityiskohtaa juonen ja kenttien suhteen selvittämättä, mutta Dishonorediin tulee palattua varmasti vielä monta kertaa, joten enköhän ehdi saada kaiken mahdollisen selville ajan myötä.


Juonipaljastukset loppuivat tähän, voitte avata silmät.

Kävin jälleen lauantaina uimahallissa vesijuoksentelemassa ja meinasi iskeä hämmennys, kun joskus täällä blogissa mainitsemani huipputekninen portti pukuhuoneisiin johtavalla käytävällä oli epäkunnossa. Laiteeseen teipillä kiinnitetyssä lapussa luki, että leimaa vaan itsesi sisään normaalisti ja talsi pukuhuoneeseen, ja kun tein niin, joku äijä alkoi huudella minulle että "HEI SUN OLIS PITÄNY KULKEE TOSTA PORTISTA", ja kun käännyin hajamielinen "wtf man"-ilme naamalla takaisin, ukkeli jatkoi portin viisomista. Kohautin olkapäitäni ja sanoin että portti on hajalla ja että siitä ei kai voi kulkea, ja tästä seurasi neljän sekunnin awkward-tilanne kun kumpikin meistä tuijotti mysteeristä porttia eikä minulle tähän päivään mennessä ole selvinnyt, että olisiko siitä sittenkin päässyt läpi.

Lauantai-ilta meni sitten mozzarella-pesto-tomaattipitsaa mussuttaessa ja aloitellessa Sanna-serkun kanssa kämpillä Kämppiksen pitäessä meille seuraa. Illan mittaan sitten siirryttiin naapuriin etkojen jatkoille eli periaatteessa toisille etkoille, ja sieltä suorimme Warttiin. Meno oli aika rentoa ja kivaa oli, ja bändikin, muistaakseni nimeltään Delay Trees, soitti ihan hyvin. Valomerkin jälkeen lähdettiin vielä Sannan ja yhden Pallopään kanssa Karmaan. Se reissu oli kuitenkin melko lailla huti, sillä musiikki oli paskaa vaikka kello oli melkein puoli neljä ja yleensä dj:t uskaltavat jo siinä vaiheessa iltaa soittaa jo vähän menevämpääkin musiikkia kuten Prodigya, Kinfe Partya, Pendulumia, Skrillexiä ja ehkä jopa deadmau5ia - mutta ei tällä kertaa. Lähdettiin sitten Sannan kanssa kämpille tuhoamaan loput pitsasta ja nukkumaan.

Tänään sitten lähdettiin Sannan kanssa kiertämään fiilispohjalta paikalliset Cittarit ja Prisma. Hintavertailin Dishonoredin & Game of Thronesin ekan tuotantokauden ja yritin etsiä Thor-leffaa, mutta en löytänyt. Revin myös hupia Prisman lastenosaston soittorasiapöllöistä ja laitoin kaikki soimaan yhtäaikaa (I'm so hardcore). Ikuistin myös naamani Joupin Cittarissa valkoisen iPadin valokuvakansioon, ja taisi Sanna napata kuvan pärstästäni sillä mustallakin. Onneksi olkoon ja anteeksi jos joku teistä lukijoista ne kuvat sieltä löytää.

Dishonored ja luultavasti traumatisoitunut Dovahkiin

Jee, viimeinkin on taas aikaa kirjoittaa oikein sydämensä kyllyydestä scheissea tänne blogosfääriin.

Tämä on ollut tähän saakka hyvä päivä, vaikka yksi hikikarpalo kierähtikin ohimolta kun syntymäpäivälahjaksi saamani koru meni kahteen palaan ennen lähtöäni lehtivinkkaustilaisuuteen. Pidin sitä äärimmäisen huonona merkkinä, hiukan taikauskoinen kun olen (mutta en paljoa), mutta hyräilin mielessäni FSUn warchanttia ja sain sisuani hieman takaisin.

                              Löysin tämän muuten CTFxC:kautta. CTFxC FTW!

Erittäin hyvä "nyt sitte ristus soikoon" -fiiliksennostattaja, vaikka tunteet ovatkin hieman ristiriitaiset, kun on lukenut tuota Native Appropriations -blogia.

Tänään oli siis minun ja Lauran valmistelema lehtivinkkaus, ja sehän meni ihan nappiin, tai ainkaan itsellä ei tullut sitä perinteistä mielihalua facepalmata kertaakaan oman puheenvuoron jälkeen. Ryhmä oli suhteellisen pieni, sillä perjantai + viimeiset tunnit = huomattava opiskelijakato. Ei tosin haitannut yhtään, että paikalle ei tullut kymmenittäin korva- & silmäpareja, sillä mielestäni esiintymistilaisuuksissa vähemmän on enemmän mitä tulee yleisön lukumäärään.

Sitten jotain ihan muuta.

                         Drunken Whaler tarttuu päähän kuin valaanrasva hyppysiin.

Olen siis seikkaillut Dunwallin ruttoisilla ja rottaisilla kujilla, ja olen nauttinut olostani melko lailla, vaikka ei tuon äskeisen kuvaukseni perusteella uskoisi. Tällä hetkellä hengailen pääpahiksen eteisessä, jonne suoriuduin erään fisun suosiollisella avustuksella, ja ilmeisesti Corvon kosto on pian käsillä. Nyt vartijoiden väistely ja tainnutus sujuu jo lähes rutiinilla, mutta kun ensimmäisen kerran hiippailin vankisellistä vapauteen, se oli melkoista "MÄKUOLENMÄKUOLENMÄKUOLEN" -ajatusvirtaa, kunnes pääsin Coldridgen vankilan seinien sisältä viemäreihin. Olen siis yrittänyt olla mahdollisimman humaani Corvo, ja tainnutusnuolet ovat parhaita kavereitani.

Täytyy tosin myöntää että en vieläkään ole päässyt yli siitä tosiasiasta, että energiajuomia eli Sokolovin eliksiirejä tai Pieron lääkkeitä ei voi rahdata mukanaan niin paljoa kuin haluaa - muistaakseni niitä pystyy kanniskelemaan ympäriinsä maksimissaan kymmenen kumpaakin. Jotenkin ankeaa, kun on esimerkiksi Fallout NV:ssa tottunut siihen, että Stimpakkeja saa ja kannattaa haalia mukaansa niin monta kuin vaan suinkin löytää, ne kun eivät edes vie tilaa kuvittellisesta rinkasta. Aina vähän ärsyttää jättää Sokolovit ja Pierot taakseen, kun tietää että kohta niitä kuitenkin tarvitsee.

Myöskään ammuksia ei voi kerätä mielin määrin, mutta tämä ei ole aivan yhtä rasittava juttu kuin tuo mistä äsken mainitsin. Välillä kuitenkin vähän kuumottaa, kun unitikkoja on jäljellä kaksi ja vihollisia tepastelee eessäpäin +138 kpl.

Yksi juttu mitä aluksi hieman vierastin Dishonoredissa oli magian käyttö. Koska olen paatunut Assassin's Creed -pöpi jonka mielestä Eagle Sensessa menee uskottavan raja, kaiken maailman blinkkaaminen ja posessoiminen kuulosti aluksi vähän turhalta tilpehööriltä jota tosisalamurhaajat eivät tarvitse. Myönnän tässä nyt kuitenkin, että blinkkaamisesta eli silmänräpäyksessä paikasta toiseen siirtymisestä on tullut uusi lempiharrastukseni, ja aina vaan saan ahaa-elämyksiä sen suhteen, että kuinka vapaasti Dunwallin kaduilla, kujilla ja katoilla saakaan liikkua jos älyää tähtäillä magiaansa muuallekin kuin katutasolle.

Tykkään Dishonoredin musiikki- ja muustakin äänimaailmasta paljon. Välillä tulee mieleen - uskokaa tai älkää - Sly 3, välillä taas Amnesia: tDD, vaikka tuo kuulostaakin äärimmäisen ristiriitaiselta yhdistelmältä. Dishonoredin grafiikat ovat myös todellista silmäkarkkia, vaikka kaikki mieshahmot tuntuvatkin olevan järjestään arpisia, ryppyisiä ja yleensäkin kolhon näköisiä. Ainut komistus pelissä taitaa olla Corvo, ainakin jos etsintäkuulutuksen kuvaan on uskominen.

Outsiderin antama sydän on aika mielenkiintoinen kapistus, vaikka minulla onkin tähän saakka mennyt kaikki aika hengissä selviämiseen ja ihmisten salaisuuksien salakuuntelu on jäänyt täten taka-alalle. Tämä sydän on siis mystisen Outsiderin lahja pelaajalle, ja sen avulla voi paikantaa magiataitojen paranteluun tarvittavia runeja, mutta sydämellä on myös taito kuiskailla ihmisten ja paikkojen salaisuuksia vain Corvon kuultavaksi. Onhan se aika creepya juoksennella ympäriinsä hammasrattailla korjailtu ihmmissydän kourassa, mutta täytyy kyllä antaa pelinkehittäjille pisteet hyvästä ja itseasiassa aika karseasta mielikuvituksesta.

Odotan suurella mielenkiinnolla, että millainen loppu Corvon kostoretkeä odottaa, ja sitten voinkin ottaa uusintakierroksen ilman ensimmäiseen pelikertaan kuulunutta sähläilyä ja "apuamitämänytteenaarghkuolin"- mantraa.

Siirrytään Dunwallista Sjokeen. Täällä satoi eilen lunta, ja Kämppis tulikin eilen illalla kello kymmenen aikoihin silmät kiiluen kysymään, että haittaisiko jos hän menisi tuonne ulos lumisateeseen hyppimään. Itsekin pidän lumesta, mutta siitä en pidä että kaltaiseni kompura lentää lähes väistämättä takalistolleen vähintään kerran jokaisen talvikuukauden aikana. Pistänkin tässä pystyyn talven 2012 perseelleenlentämislaskurin, jonka saldo tällä hetkellä on 1 läheltä piti (niin, nyt jo! Ja tämä on vasta ensimmäinen päivä. Rip in pieces häntäluu jo näin etukäteen). Sovitaan vielä, että mahdolliset laskettelumäessä tapahtuvat turvat eivät kuulu tämän laskennan piiriin, kuten eivät myöskään kännissä tapahtuvat kaatuilut.

Kännissä kaatuilusta tulikin mieleen, että keskiviikkona oli Ilonassa Halloween -kaadot. Oli kyllä muuten ihan mukavaa, mutta jäi kyllä hampaankoloon se että dj oli kehdannut raiskata David Guettan ja Sian She Wolfin totaalisesti. Jumalauta! Se ainoa biisi jonka tahtiin olisin halunnut krebata niin maan perusteellisesti. 

Aiheutettiin varmaan eräälle Dovahkiinille totaalinen wtf-fiilis siellä Ilonassa, kun minä ja Sanna juostiin tanssilattialta sen perään ja kiljuttiin SKYRIIIIIM ja FUS RO DAAAA sen korvaan. Jos luet tätä ja tunnistat itsesi, niin sori. Se sarvikypärä oli vaan ah niin upea.

Myös Kämppis koki wtf-hetkiä, kun häneltä pyydettiin tiskillä henkkarit - ja hän oli siis tilaamassa pientä kokista. Itsekin jouduin näyttämään okay-naamaa ja otin vain lonkeron, kun baarimikko totesi, että hällä ei ole aineksia tilaamaani Piña Coladaan. Eli aika fail oli Ilonan tiski sinä iltana, mutta kuten jo sanoin, oli silti kyllä mukava ilta.

Mukavaa iltaa seurasi myös mukava seuraava koulupäivä, sillä pääsimme Mainiot Mediaperheet -kierroksella kehittelemään muun muassa jatkotarinaa, chattaamaan post-it lapuilla, pelaamaan Wiillä ja vaikka mitä. Opin myös tekemään kynäanimaation, ja hinkkasin sitä ainakin 5 minuuttia aivan onnessani. En minä koskaan sellaisesta ole kuullut! 

Tulipa taas valtava postaus, mutta nyt se on loppu. Mitäs sitten tapahtuu? Siitä kuulet ensikerralla.

Loppukaneetti syyslomasta & Corvo perhana

Laitan tähän Knife Partyn Fire Hiven hämäykseksi, jotta ette tajuaisi että en ole kirjoittanut mitään moneen päivään.

Itsenäisen työskentelyn viikko, alias syysloma, alkaa olla ohi. Tästä tosiasiasta huolimatta fiilis on suhteellisen korkealla, sillä sain kaikki tehtävät tehtyä mitä pitikin. FRBR oli iisimpi pala kakkua kuin etukäteen stressasin, ja UDK-luokituskin löytyi netistä, vaikka ehdin senkin vuoksi jo hikoilemaan, että oliko siitä olemassa vain se paperinen versio, jota opettaja eräänä päivänä esitteli ja jota pääsimme pläräämäänkin erään tehtävän puitteissa. Vai oliko se edes UDK? Jännää tämä elämä, mistään ei voi olla varma, ei edes siitä että eikö mistään voi olla varma.

Jotkut pikkujutut kyllä vähän ärsyttää, kuten se, että jostain syystä kaikki venäläiset spämmibotit ovat ottaneet blogiparkani kohteekseen ja nyt kävijälaskurini on sekaisin kuin spämmibottien sörkkimä seinäkello. Juuri kun olin päässyt pregolomin perhanasta eroon. Käpy meinaa kärvähtää myös siihen, että aina kun meinaan avata foobar-ikkunan, sörkkäänkin Chromen auki. Että voikin kärvistää moinen hienomotorinen taitamattomuus!

Syyslomaani ei juurikaan kuulunut mitään henkisesti kasvattavaa, mutta joitain highlight-hetkiäkin oli: pääsin keskiviikkona käymään navetassa, torstaina mentiin Tropiclandiaan, perjantaina hengasin parin kaverin kanssa ja tänään käytiin äidin kanssa mummulassa. 

Kaverini Reetta on siis osa-aikainen lomittaja, ja pääsin keskiviikkoiltana hänen mukanaan navettaan. Hän heitteli elukoille ruuat, ja minä taas yritin hieroa niiden kanssa ystävyyttä. Olivat isompia kuin muistin, mutta hurjan leppoisia ja uteliaita. Olin keskiviikkoyön yötä Reettan kotona, ja torstaiaamuna lähdettiin sitten kolmistaan, Reetta, Reettan sisko Roosa et moi*, kohti Vaasaa ja Tropiclandiaa. Menomatkaan sisältyi lentäviä juustopalloja ("Cheeseballs ARE MENT TO FLYYY~) sekä repeilyä levähdyspaikalla. Pääsimme hienosti päämääräämme, ja pulikoimme ainakin kolme tai neljä tuntia. Kyllä Tropiclandiasta irtoaa hupia parikymppisillekin! Tosin siihen altaaseen, johon se liukumäki laskee, tuli jotain häikkää ja sitten emme päässeet enää laskemaan liukumäkeä, nyyhk. Ja kun siis sanoin jotain häikkää, niin tarkoitan, että altaan vesi muuttui lähes mustaksi. Se ei kuitenkaan ollut minun syytäni, sillä olimme siis porealtaassa, kun kuulin kuinka uimavalvoja huusi yhtäkkiä että "POIS VEDESTÄ", käski kaikki alas liukumäkijonosta & pois piha-altaasta ja eristi altaan. Luulin aluksi, että nyt joku uimataidoton hyypiö on kolauttanut kallonsa laskiessaan alas ja räpiköi avutonna veri nenästä juosten, mutta ilmeisesti altaan suodattimeen oli tullut jotain vikaa eikä vesi ollut enää uimakelpoista.

Ennen lähtöä takaisin Eepeelle kävimme Tropiclandian buffetissa syömässä ja se olikin helkkarin hämmentävä kokemus, sillä kun hiippailimme buffettiin nälkä vatsassa naukuen, olimme hetken kaikki kolme ihan pihalla sen asian suhteen että mistä täällä nyt ensinnäkin aloitetaan. Löysin kuitenkin erään pöydän kulmasta pinon puhtaita lautasia, ja tuli siihen sitten joku henkilökunnastakin paikalle ja antoi meille oikein juomalasitkin, jee. Ahdoin itseni täyteen valtavan hyvää pitsaa ja olin valmis kotimatkalle.

Päästiin pienen sompailun jälkeen Vaasan keskustasta motarille, osuttiin Ylistaron paikkeilla onnettomuuspaikalle (traktori oli kellahtanut kumoon, ei loukkaantuneita) ja hihiteltiin taas levähdyspaikalla maitotaskumatille sekä hämäräperäiselle autolle. Kävimme myös Reettan kämpillä extempore-vierailulla ja yllätimme hänen poikaystävänsä ruoanlaitossa. Matka jatkui kotikonnuille saakka kivasti, vaikka parin suharin pitikin pakosta ohittaa meidät säkkipimeässä, tihkusateessa, 160 kilometrin tuntivauhdilla mutkaisella maantiellä.

Perjantaina kävin toisen Reetta-nimellä varustetun kaverini ja Ruutin kanssa Keskisellä. Itselläni ei ollut mitään kauppalistalla, mutta kävin mm. vähän ihailemassa Dishonoredia peliosastolla. Oli vähän kaihoisa fiilis välillä, sillä Ruut on muuttamassa marraskuun aikana Etelä-Suomeen, ja ne kerrat kun nähdään ennen muuttoa alkaa käydä vähiin.

Pari viimeistä lomapäivää onkin mennyt CTFxC:tä katsoessa, kahvia juodessa ja piirtoläpyskän (päätin lanseerata tuon sanan arkikäyttöön, sillä ei kolmen millin paksuista muovinpalaa voi hyvällä tahdollakaan sanoa pöydäksi) kanssa säätöä. Tänään vierailtiin vielä äidin kanssa mummulassa, ja ohjelmaan kuului kuulumisien vaihtoa, valokuva-albumien selailua sekä kahvinjuontia. Kyllä muutamalle albumeista löytyneelle kuvalle saikin nauraa, esim. ne 16 vuotta sitten otetut kuvat joissa meikkaan ilman peiliä saivat aikaan LOL-efektin niin minussa, äidissä kuin mummussakin.

Paluumatkalla käytiin vielä Keskisellä koska se oli niin kivasti matkan varrella. Ja koska tuhat sanaa kertoo vähemmän kuin yksi kuva, niin:

KYLLÄ. Kyllä.

En vain voinut vastustaa tuon pääkallonaamarin sinisten silmäkuoppien vetovoimaa enää, hemmetin Corvo. Yritin aikani vakuutella itselleni, että ei tässä ole rahaa moisiin tempauksiin, mutta kun eräs opettajakin käski nauttia nuoruudesta niin nautitaan nyt sitten.

Taustalla on btw mummun lahjoittama punainen räsymatto.

Corvon edesottamuksista tulee varmaan postausta tulevaisuudessa, ja yritän oikeasti saada sen Revelationsinkin käyntiin jossain vaiheessa. Enää yhdeksän yötä AC kolmoseen, hhrrgh.

Tähän ei oikein voi sanoa enää muuta kuin että viimeistään nyt olen täysin valmistautunut palaamaan Framinmäelle.


*ja mää