Ensimmäinen niistä oli Sex and the City.
Hyvänen aika sentään, että osasikin olla liikuttava viimeinen jakso! Kyllä minä tiesin koko ajan, että siinä käy niin kuin kävi! Ja kun Carrie viimeisessä kohtauksessa vastaa puhelimeen ja puhelimen ruudussa näkyi että kuka soittaa, olin aivan että "holyfuckinaaawws *happy tears*". Jotenkin vaan niin hienoa. Fiilikset kyseisestä sarjasta ovat edelleen erittäin korkealla, mutta nyt joudun tunnustamaan, että jostain syystä ne leffat eivät kiinnosta ollenkaan. Jaa-a, kaipa minulla on joku "pidetään sarjat sarjoina ja leffat leffoina" -mentaliteetti niin piintyneenä paatuneen sieluni rippeisiin, että luonne ei anna periksi moiselle rahastukselle.
Projekti numero dos eli kaksi: xkcd. Luin sitten viimein kaikki tähän mennessä ilmestyneet xkcd-stripit. Tein silloin alussa niin pöljästi, että aloitin lukemaan uudesta vanhempaan päin... Kunnes koin valaistuksen ja tajusin, että ne pidemmät, muutaman sivun mittaiset tarinat ovat helppotajuisempia, kun ne lukee kronologisesti. Suunnilleen 499. stripin kohdalla noin 1000 stripistä aloitin numerosta 1, ja tänään olo oli aika voitokas kun tajusin tulleeni lähtöpisteeseen. Eeppistä shittiä!
Käytiin äidin kanssa perjantaina Keskisellä varttia ennen sulkemisaikaa. Tehtiin varmasti jonkin sortin ennätys, ja äitikin oli sitä mieltä, että koskaan ei ole Keskisellä mennyt vain kymmentä minuuttia. Mutta on se tavallistakin creepympi mesta syksyisenä perjantai-iltana kello 8:45, kun kaikkialla on niin hiljaista ja huomasin itsekin puhuvani tavallista hiljempaa, ettei tuntuisi siltä että oma ääni kaikuu henkilökunnan kahvitiloihin saakka.
Mitäs Keskiseltä sitten tarttui mukaan?
No ei kovin paljoa mitään teitä oletettuja lukijoita kiinnostavaa, mutta yhdestä ostamastani objektista voisin vähän teitä valaista - Crestolin Shocking Pink -hiusväri. Voi kyllä. Hiukset olivat alun alkaenkin haaleanpunaiset joten päätin antaa niille vähän potkua pinkin voimin, ja tulos on ainakin omaa silmää miellyttänyt ihan kivasti. Ei ole liian silmiinpistävä mutta ei enää myöskään sellainen blööh, jos sallitte onomatopoettisuuteni. Hintakin tuolle putilolle oli mieltälämmittävät 12,50€, kun esim. monessa Sjoen kampaamossa samalle tuotteelle tulisi hintaa ainakin 15 euroa. Niin!
Nostalgia-annokset tarjoili yllättäen pikkuveli, kun hän lauantaina pisti GTA: San Andreaksen pyörimään. Siinä pelissä on sitä jotain, vaikka muistelen itse keskittyneeni enemmänkin autojen tuunaukseen, oman vaatekaapin täyttämiseen, graffitien maalaamiseen, simpukoiden keräämiseen sekä tatuointien ja hiusten laittoon kuin varsinaisten tehtävien tekemiseen... Ja veemäisintä pelatessa oli, jos joku muthafuka kolhi juuri überupeaksi maalaamani Mustangin. Kaiken muun lisäksi San Andreaksessa on aivan parhaat musiikit - Esimerkiksi Alice in Chains - Them Bones on kyllä jättänyt lähtemättömät muistikuvat.
Kämpille palattuani päätin minäkin tarttua peliohjaimeen ja kolmanteen projektiini - Assassin's Creed Revelationsiin.
Sen runsaan tunnin aikana jona juoksentelin ympäri Konstantinopolin katuja ja kattoja, aiheutin runsaasti hämmennystä, paheksuntaa sekä huonosti tähdättyjä laukauksia (viimeisestä thanks to vartijoille). En edennyt tarinassa juurikaan, koska en kerta kaikkiaan osannut ohjata Ezion liikkeitä vielä tarpeeksi hyvin, että olisi kannattanut lähteä koikkelehtimaan kohti suurempia missioita (aika hurjaa kuinka nopeasti ohjainliikkeet unohtuu, mutta vielä hurjempaa on se, kuinka nopeasti ne muistuvat mieleen, loppujen lopuksi). Harjoituksen vuoksi päätin yrittää vallata erään Temppeliherrojen päämajoista. Alku meni hienosti, listin suht siististi kaikki katolla kyttääjät, mutta kun oli aika siirtyä tositoimiin eli itse päämajan johtajan kurkunkatkontaan, tämä juoksee karkuun päämajan sisälle. Saan ilmoituksen, että pomo piileskelee päämajassaan 24 tuntia ennen kuin uskaltautuu jälleen pistämään nokkansa pihalle, ja sen aikaa minun tulisi keksiä jotain muuta tekemistä.
Pettyneenä lahtasin loput pomon jäljelle jääneestä vartiostosta ja siirryin päämajan pihasta kadulle ja lopulta huomasin vaeltaneeni satamaan. Päätin tylsyyksissäni käydä tuuppimassa sataman partaalla kalastelevat heput satama-altaaseen, kuitenkaan onnistumatta siinä. Heebot vain nousivat ylös ja kävelivät pois kylmän viileästi ennen kuin edes ehdin kosketusetäisyydelle. He kuitenkin jättivät vapansa maahan, ja loputtomaksi ilokseni pystyin poimiaan yhden niistä käteeni. Lähdinkin ylpeänä juoksentelemaan vapani kanssa pitkin katuja, kun yhtäkkiä lauma vartijoita raivostuu minulle jostain syystä (joko kateellisuudesta mahtavaa vapaani kohtaan, tai sitten eksyin vahingossa muutaman askeleen liian pitkälle päämajan alueelle). Käy ilmi, että onkivapa on ultimaattinen ase keihäitä, miekkoja ja jopa kirveitä vastaan, ja piiskaan viisi vartijaa maan rakoon ennen kuin tulee edes mieleen pyytää lisäjoukkoja.
Valitettavasti minun ja onkivavan tiet eroavat pian tämän jälkeen, kun salamurhaaja hyökkää takavasemmalta. Hoideltuani amatöörin pois niskastani huomaan onkivapani kadonneen. Rip in pieces, meillä oli hauskaa yhdessä niin kauan kuin sitä kesti (4 min).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti