Tulin tuossa pari tuntia sitten Bio Marilynista Hannun ja Kertun noitajahtia katsomasta. It was awesome, kohta lisää sössötystä siitä.
Perjantaina käytiin Sannan ja Kämppiksen kanssa Wartissa katsastamassa meininki, ja siellä sitten törmäsin tuohon Original Heteroes -nimiseen orkesteriin. Ensikuulemalta nimi vaikutti aika peruspunkahtavalta, kieli poskessa jonain alkoholipitoisena saunailtana miesten kesken "ei perkele kuinka hupaisa nimi keksittiin" -tyyliseltä vetäisyltä, mutta bändi soittelikin jotain ihan muuta kuin punkkia (vaikka on punk myös erittäin tykstyks). Aivan valtavan vetävää musaa, ja horjuin jossain vaiheessa ostamaan bändin paidankin. Joka on sekin aika khüül.
Pääsin lauantai-iltana soittelemaan pitkästä aikaa Guitar Hero kakkosta. Joo joo, onhan se varmaan joidenkin mielestä naurettavaa touhua lelukitaroineen ja nönnönnöö, mutta tykkään siitä flow-fiiliksestä joka joitakin biisejä rämpytellessä tulee. Eihän se hard edelleenkään helppo taso meikäläiselle ole, mutta en minä kokonaan kaikkia temppuja ole unohtanut.
Muutakin peliasiaa oli vielä. Janne houkutteli minut mukaavusaleeni ulkopuolelle sijoittuvien pelien pariin - tarkemmin sanottuna Rainbow Six: Vegasia ja CoD MW kolmosta hakkaamaan. No enhän minä mitään osannut, mutta kyllä noissa laveasti aina "sotapeleiksi" luokittelemissanikin peleissä on jotain joka innostaa. Onneksi veljeltä löytyy koko setti kaikenlaista sotaisaa fps:ää, jos hinku heilua virtuaalimaailmoissa AK-47:n kanssa iskee yllättäen.
Myös Ratchet & Clank: Going Commandoa olen tahkonnut läpi Skill Pointit silmissä kiiluen, ja on niitä muistaakseni jo vähän yli puolet koossa. Olin myös aivan fiiliksissä, kun pääsin kuin pääsinkin Silver Cityssa Insomniac Gamesin museoon. Jos oletetuista lukijoista joku sattuu olemaan R&C:n fani eikä vielä tiennyt tätä, Boldan-planeetalta on pääsy museoon grindausradan varrella. Tämänhetkinen sijaintini on Snivelakilla, enkä millään haluaisi jatkaa eteenpäin. Inhoan taistelua Giganto Mechia vastaan - en siksi että se olisi vaikea mitenkään mainittavissa määrin, vaan siksi että se kestää niin pirun kauan. Menee ikä ja terveys!
Risteys että muuten istuminen tunnahtaa välillä. Sunnuntaina pääsin viettämään laskiaisriehaa muiden lasten ja lastenmielisten kanssa serkun perheen hoodeilla, ja oli aivan todella mahtavaa - ellei tosiaan lasketa sitä ensimmäistä laskua, joka johti muun muassa varsin kivasti sijoittuneeseen hematoomaan oikeassa Gluteus Maximuksessani. Rattikelkka oli ehdoton suosikkini laskemisvälineistä, vaikka kyllä perinteinen pulkkakin oli aika rouhea menopeli. Ainakaan en laskenut päin mäntyä (nimen omaan kirjaimellisesti) kertaakaan. Väkeä oli paikalla reippaat 20 henkeä parhaimmillaan, ja ilmeisesti serkkujen & lasten kanssa pyöritellyt pullatkin kelpasivat mäenlaskijoille. Tuli niitä pullia itsekin syötyä muutama, erityisesti kokoamisvaiheessa kun Sannan kanssa huomattiin loppuvaiheessa, että jäljelle jääneet kannet ja pohjat eivät oikein enää mätsänneet kokonsa puolesta.
Sunnuntai-illan sitten kenasin Sannan kanssa, ja kaikenlaista puolivillaista läppää tuli illasta kehiteltyä - "Laskiaispulla, joka ei ole hampurilainen vaan täytekakku", "Puuttuuks mun juustosta yks hoo?", "Q", "Hei mitä jos piirrettäis jotain ihan randomia ja lähetettäis se piirrustus vaan jolleki tyypille postissa" jne, jne. Virta alkoi Kärtsystä olla melko lailla normaalitason alapuolella jo yhdeltätoista illalla, mutta silti pyörin klo 4:00-5:00 aikaan hereillä. Voiko ihmistä väsyttää joskus niin lujaa, että ei jaksa edes nukkua? Tällaista asiaa pohdin puoli viideltä maanantaisena aamuyönä, ja tulin siihen tulokseen että haistakoon Nukkumatti pitkän pitkän pitkän piuhan.
Maanantainen ginostusmittari olikin sitten ennätyksellisen matalalla heikon unensaannin johdosta, ja vaikka Frami F olikin hieno mustalla vuorattuine ATK-tiloineen, en jaksanut oikein innostua muusta kuin tästä
Lyhyt tauko meni tälle röhkiessä. Jos ei Sumotori-ukot, satunnainen kompurointi ja fokktorin & Tvonin jutut auta, on tunti kuolemaksi mitä tylsyystasoihin tulee.
Iltapäivästä piristyin vähäsen ja illalla olikin jo perus "jeejee"-olo. Kämppis hipsi kuoroon, ja minä Bio Marilyniin, jossa olin tosiaan sopinut ReettaH:n ja hänen poikakaverinsa kanssa katsastavani Hannun ja Kertun. Koko leffa lähti liikkeelle Hannun ja Kertun tarinasta (muistan kun näin leffan trailerin ensimmäistä kertaa, ja ainut kommentti mikä ensimäisenä tuli mieleen oli "right in the childhood"), mutta itselleni ainakin jäi ihan hyvä fiilis sen asian suhteen. Ei siis tuntunut siltä, että vanhaa jännää lastensatua olisi vain kylmästi käytetty ponnahduslautana, vaan sille oltiin tehty tilaa ja vaikka sitä oltiinkin sopivasti muovattu leffaan sopivammaksi, se ei loppujen lopuksi häirinnyt minua, entistä Grimmin veljesten tarinoiden suurkuluttajaa, sen ihmeemmin. Muun muassa tämä seikka siis oli plussaa, ja muutenkin voin sanoa että pätkässä oli kyllä rahoille vastinetta - rumia noitia, söpö fanipoika, lutuinen peikko nimeltään Edward, järeitä aseita, päin näköä lenteleviä irtonaisia, limaisia noidankappaleita sekä Pihla Viitala - suomalainen näyttelijä, ja vielä varsin suuressa roolissa. Olin ihan onnessani Reettan hihassa kiinni, että "KATO SUOMALAANEN" kun lopputekstit tulivat. Siis joo, tiesin että leffassa olisi mukana myös suomalainen näyttelijä, mutta en koko leffan aikana muistanut koko asiaa - kuin vasta lopputekstien lähtiessä pyörimään.
Lopuksi vielä tällainen ilmoitus, että leffateatterilla silmiini osui Warm Bodies -nimisen elokuvan juliste. Katsoin kämpille päästyäni trailerin, ja sehän osoittautui todella - tuota - mielenkiintoiseksi. Mieltälämmittäväksi. Pakko päästä katsomaan sekin leffa vielä keväämmällä sitten, kun se vain ensin suvaitsisi ilmestyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti