Kirjoja ja muuta mukavaa

Sia (feat. The Weeknd & Diplo): Elastic Heart

Viime postaus meni vähäsen kitisemisen puolelle, joten päätin tehdä eräänlaisen kompensaatiopostauksen asioista, jotka ovat elämässä kivasti tai muuten vain mukavia.

Kävin perjantaina kotikaupungin uudenkarheassa elokuvateatterissa ensimmäistä kertaa, ja se oli myös ensimmäinen kerta kun kävin yksin leffassa. Kyseinen elokuva oli tietenkin Vihan liekit, ja olin jo keskiviikkona & torstaina aikonut mennä katsomaan sen, mutta keskiviikkona ei vain napannut ja torstaina satoi lunta. Joka ei sinänsä ole mikään este yhtään millekään, mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka häijyiksi taivaalta leijailevat tiivistyneet vesimolekyylihöttömöhkäleet voivat äityä.

Vihan liekit oli loistava. Melkein - melkein - parempi kuin kirja, mutta ei aivan. Tunteet olivat pinnassa monta kertaa, ja koska olen lukenut kirjan noin  vuosi sitten, en enää ihan tarkalleen muistanut mitä kaikkea presidentti Snow oli juoninut Katnissin päänmenoksi. Sen verran kuitenkin muistin, että areenalle joudutaan uudestaan, ja olikin hauskaa seurata vieressä istuvan poikaporukan reaktioita, kun Katniss sai tietää, että ura tribuuttina ei ole vielä ohi. Ne poikien turhautuneet käsien nostelut ja tuhahdukset :D Ihanaa eläytymistä.

Elokuvan loputtua oli kyllä sellainen "vouu" olo, mikä on seurausta siitä kun pitää palata leffan maailmasta todellisuuteen. Ja se on siis hyvä merkki, että on vähän epätodellinen fiilis kun astuu ulos teatterista. Nälkäpeli-kirjoissa ja -elokuvissa parasta on niiden teema "yksi vastaan systeemi", vaikka eihän Katniss yksin lopulta olekaan. Minusta hän on kuitenkin hieno symboli kansan tahdolle, koska kyseessä on nuori ihminen joka vastustaa järjestelmää, olosuhteiden pakosta ehkäpä, mutta vastustaa kuitenkin. Katnissin rohkeus on muutenkin ihailtavaa ja aidon tuntuista, sillä vaikka hahmo onkin rohkea, hänessä on myös negatiivisia piirteitä. Katnissin hahmo ei ole Mary Sueta nähnytkään.

Vaikka en pitänytkään sarjan kolmannesta kirjasta, odotan silti innolla kolmatta leffaa.

Sitten toinen asia, josta tykkään.

 

Onnistuin kynsien lakkauksessa yli odotusten viime viikonloppuna, ja rakastuin ranskalaisissa manikyyreissä käytettäviin tarroihin. Tämä on aika triviaali juttu, mutta kynsien lakkaaminen on kivaa ja onnistuessaan aika palkitsevaa. Tällä hetkellä minulla on siis eräänlainen ranskalainen manikyyri, mustalla pohjalla ja hopeahileisillä kärjillä. Me likes!

Sjoella oli eilen (ja tänään) kirjamessut, ja mentiin sitten työporukalla ihmettelemään mestoille. Samaan aikaan oli myös herkkumessut, ja erehdyin Poppamiehen standilla maistamaan Lempeä vadelma -nimistä karkkia (vieressä oli Sitruunakosto-niminen vaihtoehto, ja ajattelin, että ehkä toi vadelma nyt kuitenki). Nimi oli ilmeisesti jonkinlainen vitsi, sillä sana "lempeä" ei todellakaan olisi ekana listalla, jos joutuisin keksimään kuvailevia sanoja sille infernolle, joka suussani roihahti kun nakkasin sen vaaleanpurpahtavan, viattomannäköisen, sormenpäänkokoisen nappulan kitusiini. Seuraavat viisitoista minuuttia kuljin naama punaisena, kitalaki säkenöiden ja niska hioten kojujen välissä ja yritin keksiä syitä, että miksi. Yritin lievittää tuskiani mm. Jääkide-nimisellä hunajalla, joka nimestään huolimatta ei hirveästi auttanut ("heii, siinähän on vodkaa seassa, miltä se maistuu?" kysyi työkaveri lukiessaan purkista selostetta), sekä tunkemalla pätsinä hohkaavaan leipäläpeeni kaikki mahdolliset maistaisina tarjolla olevat limppu, -sämpylä, ja -pullaviipaleet mitä vain vastaan tuli.

Messut olivat kyllä täydellinen success kirjojen osalta. Olen vieläkin aivan fiiliksissä, tässä syy:

Kuningas Artturin ritarit on ehkä paras Kunnas-kirja, enkä ole löytänyt sitä mistään muualta. Kyseinen kirja löytyi itseasiassa ehti ekalta standilta jonka luo satuin harhailemaan. Sinne jäi kyllä muitakin mahtavia Kunnaksen kirjoja joita minulla ei vielä ole, mutta tuo oli pakko-ostos. Löysin myös Moersia kaksin kappalein, kiitos työkaverini joka vinkkasi nähneensä kyseiset kirjat matkamme varrella. Olin aivan onnesta soikeana, sillä vaikka ko. kirjoissa on söpöt kuvitukset ja näyttävät muutenkin lasten- tai vähintään nuortenosastolle kuuluvilta, niissä on jotain maagista. Moersin tarinat ovat mielettömän upeita kaikkine yksityiskohtineen ja mielikuvituspitoisuus on aina sadassa prosentissa.

Vapaat pikkumiehet taas on nuortenkirja, mutta todella hyvä sellainen. Come on, se on Pratchettin kirja. Enough said, kennaatsä.

Messuilla oli myös varsin muikea mangatarjonta, mutta mukaan tarttui sitten vain yksi vola Bleachia.

Myös JP Ahosen sarjakuvia oli tarjolla vitosella (VITOSELLA) eräällä standilla, ja mukaan valikoitui sitten tuo Puskaradio, kerta Villimpi Pohjola -kirjat ovat tulossa kotikaupungin kirjakaupasta jossain vaiheessa meikäläiselle. Joo, Murphyn laki tai jonkin sen johdannainen piti huolen siitä, että kävin tilaamassa ne kuudellakympillä kirjakaupasta päivää ennen messuja... HNNNGH. Ei, ei harmita yhtään.

Kun työporukka oli saanut tarpeekseen messuilusta, siirryimme Almaan syömään. Otin caesarsalaatin. Tässä kuva, koska Internetin kirjoittamattomat säännöt vaativat, että jos syö salaattia siitä on otettava todisteita:

Jälkiruoaksi otin elämäni ensimmäisen crème brûlée -annoksen. Siitä ei ole tarjolla kuvaa, sillä muistin asian vasta kun kulho oli tyhjä :D

Kaiken kaikkiaan messupäivä oli täydellinen, ja illalla oli todella hyvä meininki serkun & kumppaneiden kanssa. Saatiin koulutusta härskeistä ruotsinkielisistä käsitteistä, tuunattiin ilmapalloja ja keskusteltiin henkeviä, as always.