Olen kuunnellut tätä kappaletta taukoamatta nyt viikon tai pari, enkä vieläkään ole saanut tarpeekseni: jokin laulajan äänessä, sanoissa ja kappaleen yleisessä melankolisuudessa vetää puoleensa. Fiilisten kontrasti on huikea, kun kyhjötän pölyisessä opiskelijakämpässäni ja kuuntelen tätä kevätauringon porottaessa sisään huonosti pestystä ikkunasta.
Ja tässä olisi toinen aivan jostain toisesta maailmasta lähtöisin oleva nerokas musiikillinen tuotos. En muista mitä kautta satuin tämän löytämään, mutta olen kyllä sieluni pohjasta kiitollinen että löysin. On meinaan ennätysmuikea biisi. Todiste siitä, että musiikkiin voidaan sisällyttää rekkalastillinen tunnetta myös ilman räminää, jyminää, melua, vauhtia ja huutoa (ei sillä, ettenkö tykkäisi sellaisestakin. Nyt minulla on vaan menossa sellainen hengähdyskausi musiikinkuuntelun suhteen, näemmä). The xx:n musiikki on muutenkin todella jännää, suosittelen kiinnostuineille mm. sellaisia kappaleita kuin Infinity ja Crystalised.
Niin piti varmaan kirjoittaa jotain asiaakin - otetaan vaikka ensimmäisenä käsittelyyn elokuva Warm Bodies.
Muistaakseni olinkin jo maininnut aiemmin, että tykkäsin kyseisen leffan trailerista melkoisesti, ja kyllä se koko leffakin oli katsomisen arvoinen. Zombithan ovat aina mielikuvitusta kiehtova aihe, ja vaikka Lämpöiset Ruumiit olikin zombiapokalyptista miljöötä lukuunottamatta aika perus *KÖH KÖH* Romeo & Julia -tyylinen pätkä, en jäänyt minäkään kylmäksi. En normaalisti omasta päästäni keksi lähteä katsomaan tämänkaltaisia romantiikka-komedia-toiminta -komboja, joten tämä oli kyllä positiivista vaihtelua. Pelottavinta oli kyllä se, että huomasin leffan aikana pariin kertaan ajattelevani, että "aaw, minäkin haluan zombipoikakaverin". Joo. Teini-ikä on koko ikä.
Ainut juttu mikä leffan jälkeen kismitti oli se, että lähes kaikki huumori mitä leffassa esiintyi, oli jo nähty trailerissa. Välillä pistin merkille sellaisen jutun, että Julien hahmo kärsi paikoitellen hetkellisestä bellaswannismista (jossa siis seisokellaan taustalla avuttomana/suu auki/eteerisen näköisenä tai mahdollisesti jopa kaikkea yhtäaikaa) - mutta ei kuitenkaan ärsyyntymiskynnyksen ylittymiseen saakka. Toivoin myös, että Julien ja R:n kohtaaminen ja tutustuminen olisi ollut jotenkin syvällisempi ja "vaikeampi" prosessi, mutta kaikkea ei voi saada. Sellainen kehu kuitenkin vielä loppuun, että Warm Bodiesin musiikit olivat mielestäni hyviä - esimerkiksi M83:n Midnight City oli ihana yllätys.
Sitten jotain ihan muuta. Viime viikonloppu tuntui olevan (jälleen) täynnä juhlimista ja syömistä - perjantaina juhlittiin Amarillossa porukalla Tanjan syntymäpäiviä ja lauantaina kävin viettämässä SannaK:n syntymäpäiviä. Oli hieman nurinkurista, että perjantainen syntymäpäiväsankari tarjosi minulle juoman ja antoi minulle syntymäpäivälahjan... Kiitos niistä vielä! :D Lauantaina Sannan bileissä meininki oli loistava aliasturnauksineen ja television ruutuun viiksiksi liimattuine rizzlapapereineen (you know the drill - juo aina kun karvat osuvat... kohdalleen). Sunnuntaina illalla sain käsittämättömän kirjoittamisinspiraation, ja naputtelin aamuyöhön jotain puolivillaista toimintapätkää ja olin Erittäin Virkeä maanantaiaamuisilla tunneilla.
Tämä viikko on yleisesti ottaen ollut melkoisen hidastahtinen. Huomenna hetkellistä jännitystä luo taloushallinnon tentti, ja ryhmässämme käynnissä olevan kyselyn mukaan enemmistö on sitä mieltä, että uusintatentti on hieno keksintö. Itsekin luin iltapäivällä muutaman kymmenen sivun verran, ja hallitsen termistön joten kuten - kunhan ei tarvitse ryhtyä tasaamaan tilejä tai pyörittelemään kaavoja & numeroita sen syvällisemmin. Epätoivoa on siis ilmassa, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että tekisi mieli käpertyä sikiöasentoon ja kuvitella itseä rauhaisalle kukkaniitylle.
Olimme päättäneet kaveriporukalla laittaa kouluun tänään vähän hienommat (=naisellisemmat) kamppeet päälle, ja ilmestyimme koko sakki viimeisille World Literaturen tunneille hameissa ja korkkareissa. Oli todella omituinen fiilis vaappua koululla korkokengissä ja hameessa, sillä en ole koskaan ennemmin normaalina koulupäivänä pukeutunut hameeseen, saatika sitten niihin korkkareihin. Täysin absurdi ajatus, mutta niin vaan tempaistiin. Ihan mukavaa vaihtelua, ja päätettiin että tämä täytyy tehdä vielä uudestaan. En edes pahemmin kompuroinut koko päivänä, paitsi ihan viime metreillä kun olimme Kämppiksen kanssa kämpännurkalla, palaamassa koululta. Silloinkaan en edes venäyttänyt kinttuani, kiitos Kämppiksen refleksinomaisen kopin.
Tässä olisi vielä juttuja, joita olen seurannut/lukenut suurella mielenkiinnolla viime päivinä:
- GaLmin Let's Play Dishonoredin DLC:stä, The Knife of Dunwallista
- Shilin Huangin nettisarjakuva Carciphona
- The SCP Foundation
En ole vieläkään saanut aikaiseksi tilata Laeppavian paitaa. Tosin tällä hetkellä saamattomuuden kanssa yhtä pitää harmillisen heikko taloudellinen tilanne. Ensikerralla sitten, varmasti!
Loppuun vielä tällainen pohdinta - millainen ihminen, millainen tilanne, millainen kohtalon oikku voisi olla kyseessä, jos jonkun henkilön kuuluisat viimeiset sanat olisivat
"Ei täällä mitään luhtitaloja ole..."
Tästäkin hajatelmasta (sekä otsikon puolikkaasta - ja toinen puolikas kuuluu Emmalle) kiitokset serkulleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti