Van She: It Could Be the Same
Ajattelin silloin kun aloitin tän blogin melkein viisi (5!!) vuotta sitten, että en ala taivastelemaan joka postauksen alussa että "ohhoh hehheh hupsista viime kerrasta onkin jo aikaa" vaikka ohhoh hehheh hupisista viime kerrasta olisikin jo aikaa, kuten esim. nyt.
Ulkona sataa vettä <3 On oikea kesäisen fiiliksen epitoomi kun on sen verran lämmin, että pystyy pitämään ikkunaa auki iltaisin sadesäälläkin niin, että pisaroiden ääni kuuluu ihan livenä sisätiloihin.
Sitten joulukuun onkin tapahtunut kaikenlaista, ja koska tätä blogintekelettä lukevat luultavasti ehkä mahdollisesti semmoiset tyypit & ystävät jotka tuntevat minut myös irl, en ala valtavan paljoa selostaa vaikka mieli tekisikin (kuten varmaan arvasitte, tyypit & ystävät irl).
Ihan ekoin juttu on se, että kirjoitan tätä omassa kämpässä. Tai siis, kaikki jääkaapissa oleva (kuten mm. puoliksi jäätynyt maitopurkki [jääkaappi oli jotenkin mystisesti vääntänyt itse itsensä täysille juhannuksen aikana, ja maitopurkki yrittää toipua tästä edelleen]) on minun, joten miellän kämpän omakseni, vaikka vuokraahan tästä maksetaan eikä lainanlyhennystä :D Anyway, muutin kellaribunkkerista luhtitalon toiseen kerrokseen toukokuun alussa, ja vaikka katosta puuttuvat edelleen lamput ja maitotuotteet ovat vähän turhankin viileitä, on tää aika jees mesta.
Syynä muuttoon oli työpaikka, mikä sekin on erittäin jees. En vieläkään meinaa ymmärtää tai edes uskoa todeksi, että tässä ollaan ihan oikeasti vakkaritöissä, eikä kesän päätyttyä tarvitse ryhtyä hakemaan uutta paikkaa *koputtaa puuta*.
Kolmas juttu, josta pitää hehkuttaa on tää mun uus tietokone. Se on hyvä.
Mutta nyt tässä kohtaa on pakko sanoa hyvää yötä. Pyrin (amkin aikainen opettaja sai minut inhoamaan tuota sanaa, btw) naputtelemaan tänne kontenttia vähän aktiivisemmin taas nyt, kun olen saanut "elämäni" ns. "järjestykseen". Ses.
