Katsoin LaeppaVian streamin tuossa äsken, ja ja. Lopussa soi taustalla kivasti tosi hyvän kuuloinen kipale, josta tunnistin palan Coldplayta ja arvelin, että tyyli voisi olla jotain chillstepin tapaista - näillä tiedoilla löysin sitten tuon ylläolevan biisin. Aijai, kyllä taas korvakäytäviä hellitään. Ja oli se streami muutenkin mahtava, vaikka liityinkin katsojakuntaan reippaat 30 minuuttia myöhässä, enkä tiennyt yhtään että mistä oli kyse, kun Rauski harhaili autiossa toimistossa, säikähti naiseksi muuttuvaa ilmapalloa, etsi hiki otsalla pattereita taskulamppuun ja lopulta kräshäsi pelin osoittelemalla haamunaista pöydän alta taskulampullaan. Sounds fun, huh!
Viime viikko on mennyt aika rennoissa meiningeissä joka suhteessa - tosin siinä kohtaa vähän jännitti, kun perjantaina ryhdyin ratkomaan yritystoiminnan tenttiä. 30 kysymystä, 2 tuntia aikaa, Internetin ja kurssimeteriaalien käyttö sallittua. Stressasin kyseistä tenttiä enemmän kuin torstaista lakitiedon tenttiä, vaikka jälkikäteen ajatellen se lakitiedon tentti oli sellaiset 3,4 kertaa haastavampi kuin yritystoiminnan. Mutta tosiaan, pääsin läpi kirkkaasti ja sen kunniaksi biletin keskenäni keittiössä kun radiosta sattui soimaan niin ylimaallisen mahtavaa musiikkiakin (Pendulumin Watercolor). Oli kyllä hyvä fiilis! Nyt jännitän vain lakitiedon tentin tulosta sydän syrjällään.
Yksi mielenkiintoinen kurssi mistä ajattelin myös mainita on World Literature (en muuten osaa lausua sanaa literature. "Litshrähtröh" wtf). No joka tapauksessa, kurssilla luetaan klassikkokirjallisuutta vähän joka maailman kolkasta, kuten Mark Twainia, Emily Brontëa, Nikolai Gogolia ja niin edespäin. Tykkään tällaisista kursseista - viime keväänä oli kotimaisen kirjallisuuden kurssi, ja löysin mm. Arja Tiaisen runot sitä kautta. Kirjallisuuskurssit kannustavat ja tyrkyttävät uuden ja erilaisen kirjallisuuden pariin, ja minulle ajoittainen tyrkyttäminen tekee ihan hyvää. Kangistun luvattoman helposti tuttujen ja turvallisten fantasiateosten keskelle, enkä suo ajatustakaan sille, että toisenlaistakin kirjallisuutta on olemassa, ja että se toisenlainenkin kirjallisuus on hyvää. Nuorempana luin melkein kaiken mitä käsiini sain milloin mistäkin, oli kyse sitten kodin, sukulaisten tai kirjastoauton hyllyistä. En piitannut paljoakaan genreistä yläasteelle saakka, mutta siellä tuli jonkinlainen pakollinen lokeroitumishinku ja päätin, että kuulun tästä lähtien tiimi fantasiafanihörhöihin. Nojaa, ehkä muutama Star Wars -romaanikin tuli luettua silloin tällöin, mutta pääasiassa se oli Terry Pratchettia (yllätys!), Margaret Weissia ja Walter Moersia silloin. Samoihin aikoihin käynnistelin myös mangaharrastustani, ja lukiossa luinkin sitten jo enemmän sarjakuvia kuin romaaneja.
Joten, tällainen kirjallisuuskurssi on varsin raikas tuulahdus meikäläisen fantasiamaailmassa pölyyntyneelle aivokopalle, ja odotan kohtalaisella innolla että millaisia löytöjä kauttaviiva oivalluksia tulee koettua. Tällä hetkellä luettavana olisi Jack Kerouacin Matkalla -romaani, joka vaikuttaa melkoisen mielenkiintoiselta. Ainakin siis niiden pätkien perusteella, joita Sanna meidän luonamme Pii-päivänä käydessään luki välillä ääneen. Pii-päiväni oli muuten erittäin mukava, kiitos kysymästä. Kämppis loihti suklaakakun (käsitin, että ensi vuonna Pii-päiväksi olisi tarkoitus leipoa piirakka 3,14 munalla) joka sähköuunimme omalaatuisuudesta johtuen oli osittain mutakakku. Mutta oli kyllä aivan pii-rullisen hyvää, kuten Kämppikseltä voi odottaakin. Tykkäiltiin Sannan kanssa kovasti.
Pii-päivän illan pelasin Minecraftia, ekaa kertaa 2-3 vuoteen. Janne oli mennyt hommaamaan kyseisen pelin Xboxilleen, ja siinä sitä sitten opeteltiin ensinnäkin käyttämään Xboxin ohjainta (taas), kaiveltiin (löysin jopa muutaman timantin), keräiltiin, ja räjähdin minä ilmaankin (arvaatte varmaan. Perhanan creeperit), kunnes kello 1:37 päätin luovuttaa otteeni ohjaimesta kun en enää edes tiennyt, että mitä hemmettiä oikein olinkaan hetki sitten tekemässä. Kymmenen minuuttia myöhemmin olin nukahtanut tuoliin, ja näin unta seinän takana murisevista zombeista ja katon läpi tihkuvasta laavasta.
Eilen SannaH:n kanssa tutkittiin noin neljän vuoden ajalta kerääntyneitä piirustuksia, joita ollaan milloin kahvi- ja milloin alkoholipitoisempien tarjoilujen ääressä rustailtu. Joillekin joutui vieläkin nauramaan vedet silmistä valuen, kun taas jotkut olivat täysiä mysteerejä ja täynnä kysymyksiä joita hetki aina pohdittiin. En varmaan valehtele paljoa jos sanon, että kyllä sitä paperia ainakin yksi riisi on kulunut meidän ja parin muun ihmisen aatoksien tallennukseen. Never stop drawing, people! Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pistettäköön nyt tuokin klisee tähän vielä - ja se, että ne kuvat on itse tehtyjä, lisää sanontaan oman ulottovuutensa.
Tänään sitten ollaan kierrelty Kämppiksen ja SannaH:n kanssa yksi kirppari ja muutama vaatekauppa - tehtävä: neonväriset vermeet Kämppikselle Rave-kaatoihin. Tehtävä oli onnistunut, ja sen lisäksi löysin kirpparilta Training Day -leffan kahdella ja puolella erkillä. Ihan jees, vaikka vähän epäilyttää että pyöriikö se leffa edes, kun se levy oli niin kovia kokeneen näköinen... Ai niin, meinattiin myös ostaa pari mallinuken päätä sen varalle, että naapurien pitämä meteli nousee nykyisen semiärsyttävän tasolta ihan helkkarin rasittavaksi - voisi sitten viedä ne irtopäät häiskien oven taa hienovaraiseksi vinkiksi. No juu, ainakin vielä armaat naapurimme ovat pitäneet kiljumisensa ja karjumisensa siedettävän rajoissa, joten mannekiinipäät jäivät tällä erää Shoppiksen hyllylle.
