Hei taas, armaat tähtisimmut! Tjms.
Tällä hetkellä päällimmäisenä mietteissä ovat - yllätys yllätys - tatuoinnit. Yläasteelta saakka olen värkkäillyt erilaisia tatuointi-ideoita, mutta vielä tänäkään päivänä nahkaani ei ole hakattu ainuttakaan pisaraa mustetta, ja suunnittelu jatkuu yhä. Yläasteella pääkallot olivat suhteellisen rock (ja ovat yhä), ja erityisesti Avenged Sevenfold -bändin logo oli jotain aivan übercoolia. Piirtelin kaikki mahdolliset muistiinpanovihot täyteen skullbatteja, ja sunnittelin sellaisen ottamista korvan taa tai vasemman kyynärpään yläpuolelle - en tosin kovinkaan vakavissani, sillä vanhempieni linja minun tatuoimiseni suhteen oli melko selkeä "EI HELV***SSÄ", räkänokkainen yläastelainen kun olin vielä.
Lukiossa tykästyin kovasti Mars-planeetan ja Oinaan symboliin, ja niistä jomman kumman ajattelin sijoittaa vasemmanpuoleisen lonkkaluun tienoille. Vieläkään en ollut täysin tosissani tatuointidesigneja suunntellessani, mutta aloin noina aikoina käsittää että miten erilaisia viestejä tatuoinnit voivat pitää sisällään ja kertoa kantajastaan - toisin sanoen innostuin tatuointien symbolismista. Noihin aikoihin saakka tatuoinnit olivat olleet minulle vain siistejä kuvioita iholla, ilman syvempiä merkityksiä. Yhtenä kesänä mieleeni juolahti, että katseensa alas luova Horuksen silmä nilkassa olisi ihanteellinen kaltaiselleni kompuroivalle kömpelykselle, ja yhden poikkeuksellisen rankan ajanjakson jälkeen olin vakuuttunut siitä, että vaikeuksista selviytymisen symboli eli karppi olisi omiaan minun tatuoinnikseni.
Olen siis tähän saakka ajatellut lähinnä itseäni kun olen haaveillut tatuoinneista, mutta Rose Tattoon kuultuani jäin miettimään, että josko ottaisi tatuoinnin jonkun muun, kuten esimerkiksi perheen vuoksi. Siinä olisi paljon enemmän sisältöä ja tarkoitusta, ja ajattelinkin että keltainen ruusu vasemmassa olkapäässä ja sen alla banneri jossa lukisi "Familia" olisi täydellinen. Myös kummipojalleni tahtoisin omistaa tatuoinnin, mutta tulin ajatelleeksi, että siihenkin tatuointiin menevät rahat voisin lahjoittaa kummipojalle itselleen - ainakin hänelle olisi siitä enemmän iloa, kuin musteesta kummitädin iholla. Siitä kuitenkin olen varma, että jonkinlaisen kuvan (varmasti useammankin) tulen jossain vaiheessa elämää ottamaan.
Sitten muita kuulumisia! Aivan älyttömät määrät on ehtinyt tapahtua kaikenlaista kahden viikon aikana. Minä mm.
~ lähdin extempore-reissulle Jyväskylään
~ osallistuin Harlem Shake -videoon
~ biletin Muumilaakson avajaisissa
~ lauloin elämässäni ensimmäistä kertaa karaokea (se oli kamalaa)
~ selvisin mahdottomalta vaikuttavasta kirjaston tietojärjestelmien tentistä
~ piirsin onnistuneen mallin electrophoretic displaysta luokan edessä tussitaululle
~ allekirjoitin työharjoittelusopimuksen!
~ yritin kovistella pysäköintilippuautomaattia ReettaH:n ja Roosan kanssa
~ kävin Vaasassa ReettaH:n ja Roosan kanssa
~ yritin Mäkkärissä kiskoa lattiaan pultattua pöytää irti Roosan kanssa (Reetta ei ehtinyt mukaan hupiin kun oli tilaamassa kanawrappiaan).
Se oli jotenkin niin hienoa, kun yhtenä iltana satuin juttelemaan Een kanssa facessa, ja yhtäkkiä Ee kutsuu minut synttäribileisiin Jyväskylään viikonlopuksi. Yleensä tällaisia juttuja suunnitellaan kaikessa rauhassa mutta nyt me vain päätettiin että "joo, mä tuun perjantaina sinne!" Parasta koko reissussa oli kaikki, mutta erityisen mahtava oli se vastaanotto joka minua odotti kun pääsimme Erikan kanssa kämpille. Kämpän oven avattuamme vastassa nimittäin soi Baauerin Harlem Shake ja yksinään heiluva Een kämppis Roosa - ja pian koko bileporukka purkautui ovista, ikkunoista ja kaapeista krebaamaan kämpän olohuoneeseen. Awesome! Ainut juttu mikä harmitti oli se, että Ii ei tällä kertaa päässyt mukaan tiukan aikataulun vuoksi, mutta onneksi tilaisuuksia tulee varmasti vielä!
Lähestyvän hiihtoloman vuoksi pidimme Lauran, eli Pienen Eläimen tuparit aka Muumilaakson avajaiset tiistaina. Iltaan sisältyi kaikkea hulvatonta, kuten SnevisFilmsin pullanleipomistutoriaalivideo - starring Tirlittan (leipuri), Alma (moottoriturpainen kommentaattori) ja Pieni Eläin (kameranainen), Mojito Smirnoff, satunnaista biletystä ja illan päätteeksi Soittola ja karaokelava. Jep, päätin kohdata pelkoni ja astella itsekin mikinpidikkeeksi. Onneksi Sanna oli henkisenä tukena ja lopuksi Emma ja Laurakin liittyivät kuoroon ja loppu sujuikin aika sekavissa tunnelmissa mutta selvisin! Hyi että kun jännitti, vaikka yleisössä oli ehkä viisi ihmistä. Vieläkin nousee karvat pystyyn kun ajattelee, vaikka kuuntelijat taisivat kärsiä minuakin enemmän.
Seuraavana päivänä olikin sitten kivasti kirjaston tietojärjestelmien tentti, joka olikin itse asiassa 30 kohtaa sisältävä tiedonhakutehtävä. Suhteellisen iisi nakki siis, kun sai käyttää nettiä ja luennoilla läpikäytyjä PowerPointteja. Sitä vain tuli etukäteen pelättyä, että mitenköhän ämmän käy kun kaikki tuntui luennoilla olevan pelkkää hepreaa.
Toissapäiväinen käynti Vaasassakin sisälsi muutamia kohtauksia, jotka olivat suhteellisen mielenkiintoisia. Heti alussa, Sjoen asemalla, pysäköintilippuautomaatti lykkäsi meille vääränlaisen lipukkeen ja vei rahat. Lopulta minä päädyin huhuilemaan lippuautomaatin kyljessä olevaan puhelimeen, ja kyllä sieltä nainen joku vastasikin. Kun sitten sanoin, että "tää vei meidän rahat, antakaa ne takaisin", täti vaikeni kokonaan. Mokoma! Hammasta purren uudet kolikot rakkineeseen ja saatiin sitten viimein se oikea lipuke.
Perillä Vaasassa yritimme Roosan kanssa muuttaa Mäkkärin feng shuita siirtämällä pöydät kunnolla yhteen, mutta totesimme muutaman sekunnin säädettyämme että saattaa olla parempi luovuttaa, kerta nää pöydät on ruuvattu lattiaan kiinni.
Vaasassa oli mukavaa käydä taas pitkästä aikaa. Aurinkokin paistoi, ja vaikka se olikin ihan jees, melkein sain niskaani palan katolta putoavaa jäätä kun olimme menossa HS centeriin. Että kiitos, kevät! Onnistuin myös olemaan ostamatta mitään (suomen kieli, wth), mistä olen pikkuisen ylpeä.
Loppuhiihtoloman vietänkin sitten kotona, viihdykkeenäni Reettan lainaamat Inuyashat, Tobuscuksen Minecraft Let's Playt sekä koulutehtävät.
PS. Ei risteys kun säikähdin äsken. Onnistuin jotenkin pyyhkimään koko tämän tekstin olemattomiin - onneksi Kumoa-painike on keksitty. Muuten olisi saattanut vähän harmittaa.
