Kyllä oli taas laittoman hyvä tuuri kun satuin katsomaan Cryn Lucius Let's Playta. Ensimmäinen Cryn video jonka olen koskaan katsonut, ja tällainen helmi tömähtää viime minuuteilla korvakäytävien kautta tajuntaan. Sitten ei muuta kuin volat sataan prossaan ja krebaamaan varhaisen tiistaipäivän kunniaksi.
Triangeli olisi vähän niinkuin ylihuomenna, ja ei kyllä vieläkään yhtään tunnu siltä että olen lähdössä sinne. En edes oikein tiedä että mitä siltä reissulta oikein odotan. Kosteaa siellä varmaan ainakin tulee olemaan. Merellä kun ollaan. Paljon vettä ja sillai. *Ba-dum-tsh!*
Eräs viime viikon kämmäys sai kyllä turhautumistason nousemaan kriittiselle tasolle. Tajusin nimittäin jossain vaiheessa missanneeni eräälle kurssille ilmoittautumisen, ja se meinasi nakertaa aika lailla. Aikani sitten facepalmattuani omalle kädettömyydelleni hyväksyin sen tosiasian, että olen imbesilli kaikilla mausteilla ja lähetin opettajalle viestiä että mahtuisiko yksi tällainen vielä joukkoon. Ei mahtunut, väkeä oli kuulemma jo liikaa. Tämä tieto ei enää edes harmittanut, sillä ensinnäkin jotenkin arvasin asian tilan jo etukäteen ja toisekseen jos olisin harmistunut yhtään enempää, ennestään jo kallossani kihisevän harmistuksen olisi täytynyt tehdä tilaa uudelle, ja varmaan on sanomattakin selvää että tässä tilanteessa järki olisi ollut ainoa joka olisi tuumannut että "kyllä sopu sijaa antaa" ja olisi shluibrh sluibarhtanut korvasta ulos. Toisin sanoen järki olisi lähtenyt.
Koska olen kuitenkin henkiseltä tasapainoltani zeniläismunkin veroinen, puhuin järjelleni, tuota... järkeä, ja purin kiukkuni mutisemalla loppupäivän ja osan seuraavaa.
Keskiviikkona oli muistaakseni erään kaverin muuttopäivä, ja minäkin sitten pääsin kanniskelemaan tavaroita paikasta A paikkaan B. Muuttaminen on parasta hyötyliikuntaa, väittäköön Nygård mitä tahansa - tuntui aika mukavasti hauiksissa, reisissä ja pohkeissa seuraavana päivänä kaikki ne nostelut, kantamiset ja portaiden kiipeämiset. Kaverin kämppä oli oikein muikea, ja parvekekin oli majesteettisen kokoinen laatikkokukkineen kaikkineen. Perjantaina sattui sitten sopivasti olemaan samaisen kaverin syntymäpäivät, ja niitä juhlittiinkin tietenkin uudessa kämpässä sekä myöhemmin Wartissa. Oli kyllä aivan loistoilta.
Maanantaina tuli tiedontallennuksen tunnilla oikein ultimaattinen mitä kummaa -fiilis. MARC21. Enough said.
17. päivä onkin sitten Ruutin läksijäiset. Ollaan tunnettu ainakin yli kymmenen vuotta, välillä ollaan nähty enemmän, välillä vähemmän - ja nyt hän muuttaa etelämmäs asumaan, työskentelemään, elämään ja mitä kaikkea muuta nyt saakaan päähänsä tehdä. Jotenkin tuntuu erilaisemmalta tämä tilanne kuin se, että kaveri lähtisi jonnekin kauemmas opiskelemaan. Tämä on kai lopullisempaa, niin ylidramaattiselta kuin se kuulostaakin (tuo taas kuulosti pelkästään oudolta. Miettikää: niin ylidramaattiselta kuin se kuulostaakin. Sanoisin, että tuo lause kuulostaa melkein kömpelömmältä kuin kirjoittajansa on). Joka tapauksessa, kaiho kalvaa jo nyt.
Sitten jotain kevyempää. Tai miten sen nyt ottaa. Tuli puheeksi Fifty Shades of Grey maanantaina koulussa tauolla, ja jotenkin keskustelu päätyi siihen että lupauduin jonain päivänä kirjoittamaan oman vastaavanlaisen teoksen, jonka ristin jo valmiiksi Koko helvetin värikartaksi. Bestseller jo ennen syntymäänsä, arvioisin.
Sain muuten lohtua tänään siihen tosiasiaan, että en ole koskaan voittanut mitään. Yksi palkinto minulle kuitenkin saattaa ehkä olla luvassa, nimittäin Darwinin palkinto. Oi riemu ja autuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti