Hoh hoo, voi itku. Yritin äsken piirtää Vaasin mallista, enkä nyt tarkoita sellaista keraamista pönttöä, vaan tietenkin FarCry 3:sen armoitettua taulapäätä, Montenegron Vaasia. Tai oikeammin sanottuna yritin piirtää Michael Mandoa, Vaasin esikuvaa, mutta ne silmät. Ne hemmetin silmät. Ei sellaisia osaa tämmöinen mämmikoura toteuttaa kynällä paperille, ei sitten millään. Luovutin lopulta ja päätin että parhaani yritin, let's move on, ja omasta taidottomuudestani tuohtuneena tulin ranttaamaan tänne kunnes olo tuntuisi paremmalta. Miksi joskus on niin vaikeaa saada paperille se, mitä näkee päässään tai katsoo mallista? Henkilökohtainen viesti aivoiltani oikealle kädelleni: Ei voi olla niin vaikeaa seurata suoria käskyjä! Lusmu!
Olen taas lukenut One Piecea aivan onnessani, ja ensimmäistä kertaa vuoteen katsoin pari jaksoa animeakin. En vain voi käsittää, että kuinka Oda on onnistunut niin mahtavan sarjan käsikirjoituksessa, hahmosuunnitteluissa ja erityisesti piirtämisessä niin täydellisesti (tai no... yksi sana: japanilainen). Olen nyt kohta kuutisen vuotta seurannut Luffyn ja hänen miehistönsä seikkailuja kohti One Piecea, ja se tuntuu aika hurjalta. Viime aikoina suurin into on hieman laantunut, sillä uusia pokkareita ilmestyy kolmen pitkän, tylsän kuukauden välein koska suomijulkaisu on saavuttamassa Japanin. En kuitenkaan millään haluaisi lukea netistä sarjaa eteenpäin jostain selittämättömästä syystä joka on itsellenikin hämärän peitossa - ehkäpä se liittyy jotenkin siihen, että ei tuntuisi samalta tuijotella koneen ruutua kuin pitää omaa, vasta ostettua pokkaria tiukassa otteessa läpi eeppisten juonikaarien, hulvattomien hupikohtausten ja mielettömien "ahaa!" elämysten.
Harvahkosta ilmestymistahdista huolimatta odotan aina uutta pokkaria aivan onnessani, vaikka usein uuden pokkarin ilmestyminen tarkoittaa sitä että täytyy lukea läpi samalla pari edellistäkin kun ei välttämättä enää muista että mitä tapahtuu, miksi tapahtuu ja miten Zoro taas onnistui eksymään muista. Pokkareiden ostamisesta puheen ollen, viime kesänä kohdalleni osui oikea onnenpotku. Lähestulkoon mahdottomuudeksi luokiteltava tapahtuma. Vaelsin siis ajatuksissani erääseen Sjoen antikvariaattiin, ja siellä kävin hajamielisesti sarjakuvahyllyä tottumuksesta läpi luovuttuani jo kauan sitten toiveesta, että sieltä löytyisi mitään sellaista jota kaipaisin hyllyyni. Sitten, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, silmiini osuikin jotain jota olin etsinyt jo melkein neljä vuotta. Numero 23. Olin siis onnistunut haalimaan kaikki muut OP:t hyllyyni mutta tuo yksi puuttui, ja kun arvaamatta löysin sen kyseessä olevasta antikvariaatista, tuli sellainen "my life is now complete" -fiilis. Keräilijät ymmärtää.
Tekisi mieli jaaritella enemmänkin One Piecesta ja sen ylittämättömyydestä, mutta onhan noita muitakin sarjoja jotka ovat omalla tavallaan yhtä mahtavia, kuten Fruits Basket (en olisi ikinä uskonut höyrähtäväni niin kirkasvärisiin kansiin puettuun mangaan, mutta tässä sitä ollaan) ja Black Lagoon. Myös Trinity Blood iski aivan uudella tavalla kun pääsin kolmanteen pokkariin jossa Estherin hahmoon tuli ihan uutta särmää, ja läpi koko sarjan Kiyo Kyujyon kynänjälki on totaalisen ei-lainkaan-tästä-maailmasta... Yksityiskohdat, vaatteet, silmät. Itse asiassa, näin saatiinkin tämä ympyrä sulkeutumaan - täytyykin tästä lähteä treenaamaan taas omaa kynänjälkeä. Äängh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti