Aina näin viimeisiä lomapäiviä lusmutessa alkaa selkäränkaan hiipiä hyy kun ajattelee sitä että pitäisi opetella taas normaalien ihmisten päivärytmi. Olen melko vahvasti sitä mieltä, että elän väärällä aikavyöhykkeellä - minun pitäisi kai asua jossain Pohjois-Amerikan suunnilla, että tässä minun päivärytmissäni olisi jotain järkeä, ja asiaa tutkiessani vastaan tuli tämä. Linkki vie Matkailijan.infon sivuille jossa on kartta maailman aikavyöhykkeistä, ja josta näkee myös että minkä kohdan Telluksestamme Aurinko tällä hetkellä valaisee. Muistan kuinka lukiossa meillä oli maantiedossa erään tunnin aiheena aikavyöhykkeet, ja tunnin lopussa kaikki luokassa olijat olivat enemmän tai vähemmän sekaisin siitä, että ensinnäkin tuleeko yön jälkeen päivä vai toisin päin ja että kuinka monta tuntia vuorokaudessa on. Jänniä ovat ne, vyöhykkeet.
Olen ammoisista ajoista ollut parantumaton yöeläjä - mutta kun asia nyt vain on niin, että aina öisin tulee kaikki mahtavimmat ideat ja hurjat inspiraatiopuuskat. Tästä aiheesta olemme päässeet konsensukseen serkunkin kanssa kun tätä aihetta erään kerran pohdimme. Minulle ei ole väliä että onko pimeää vai ei, tykkään valvoa niin kesäisinkin kuin talvisinkin - ja pystyn nukkumaan pitkälle iltapäivään riippumatta siitä että onko keskikesä ja pihalla paahtava aurinko vai onko sydäntalvi ja pimeää kuin valaan vatsalaukussa.
Erityisesti nämä tällaiset pitkät lomat ovat petollisia kaltaisilleni yöihmisille, sillä vaikka sitä tuleekin helposti valvottua neljään saakka aamuyöllä, se ei todellakaan tarkoita etteikö tulisi kuitenkaan nukuttua tarpeeksi, päinvastoin - Terveisin nimimerkki Tänäänkin 10 tunnin "yö"unet. Unta siis tulee kiskottua palloon riittävästi, mutta ihan väärässä kohtaa päivää. Olen myös huomannut tällaisen ilmiön: kun sitten pitäisi arjen alkaessa mennä aikaisemmin nukkumaan ja herätä esim. seitsemältä, huomaan yhtäkkiä jossain vaiheessa että "öhhöö, kello on jo kaksi", menen nukkumaan ja pomppaan ylös ihan ajallani... Mutta vain ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä tahdonvoiman avulla sängystä ylös nouseminen ei olekaan enää niin pala kakkua ja everything sucks equally.
Toisaalta olen ihan iloinen siitä että loma loppuu ja täten arki alkaa. Vaikka tämä tarkoittaakin haikeita hyvästejä aamuöisille yhden hengen aivoriihille sekä melko kärvistelyntäyteisiä aamuja alkuviikosta, tulee taas nähtyä luokkakavereita ja pääsen derppailemaan muun muassa Kämppiksen, Hovifilosofin ja Pienen Eläimen kanssa. Tämä kevät on muutenkin jännää aikaa - luvassa on kymppikikojen työharjoittelun purku, eli ilmeisesti me ykstoistakikot pääsemme kuulemaan vanhempien kikojen kokemuksia ja tuntemuksia työharjoittelusta. That should be interesting, eikä pidä unohtaa että myös meidän "nuorempien" vuoro aloittaa työharjoittelut lähestyy. Täältä tullaan, kirjastotätiys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti