Blog post from HELL

Eikun ihan oikeasti. Teemme Kämppiksen kanssa taloushallinnontehtäviä, ja minun osaltani tilanne on äärimmäisen epätoivoinen. En osaa laskea, näes. Sanotaanko vaikka niin että laskento on jotain, jonka mieluusti iskisin lapiolla tajuttomaksi ja sillä samalla lapiolla kaivaisin sille haudan jonnekin missä kukaan ei koskaan käy (kuten vaikka meidän roskiskatoksen perimmäinen nurkka, kukaan ei koskaan vie sinne taaimmaisiin roskalaatikoihin roskiaan, laiskat) ja sitten hautaisin sen ja polttaisin lapion jottei kukaan saisi siitä sormenjälkiäni tai muitakaan jälkiä ja sitten hiippailisin pois paikalta, ja kun seuraavan kerran jossain juhlissa joku kysyisi, että "missäs vanha kunnon laskento?" vaihtaisin luontevasti puheenaihetta tai kääntyisin poispäin muusta seurueesta ihailemaan kaunista tapettia/auringonlaskua/ taidokasta kamarimusiikkiorkesteria ja ryystäisin boolilasillisestani vaieten ikuisesti. Ja sitten kun laskento aikanaan heräisi kipeä kuhmu päälaella tykyttäen parikymmensenttisen multakerroksen alta (olen laiska kaivamaan, ja kaiken lisäksi meidän roskakatoksessa on asvalttipohja) roskakatoksesta ja tulisi juhliin tiedustelemaan, että kuka perhana tämän teki, kaikki käntyisivät mulkoilemaan syyttävästi minua sillä olen ainut joka laskennasta koskaan sanoisi poikkipuolisen sanan ja joka voisi niin hienolta kaverilta mäjäyttää tajun kankaalle.

Niin. Mutta ei tässä vielä kaikki. Laskemisen lisäksi tässä pitäisi kiinnostua siitäkin, että millaista hommaa talouspäälliköt, -johtajat & -ynnämuut tekevät ja miksi. En useinkaan ole näin tuohtunut tällaisista asioista opiskeluun liittyen, mutta minä oikeasti lähdin kirjastoalalle osittain siksi, koska matikka ja kaikki siihen liittyvä on mielestäni hirveää. Tiedän että tämä ongelma alunperin syntynyt kalloni umpiluun uumenissa ja on sieltä käsin hitaasti juurtunut sieluni rippeisiin, ja tiedän että positiivinen ajattelu, harjoitus-tekee-mestarin -mantra, oikeanlainen feng shui tai aivojeni kokonaisvaltainen boottaus voisivat auttaa, mutta kun en halua. Tämän lisäksi epäilen olevani myös numerosokea, sillä kun lasken yhdestä kymmeneen, meinaan aina mennä sekaisin seitsemän ja kahdeksan kohdalla.

Älkää nyt kuitenkaan te, jotka rakastatte matikkaa ja intoilette numeroista, käsittäkö väärin. Ymmärrän ihan liiankin hyvin, että ilman matematiikkaa, kaavoja, yhtälöitä, lukuja, käppyröitä, matikanopettajia ja piin likiarvoa tässä maailmassa ei olisi mitään jännää. Minua vain harmittaa etten voi olla osana sitä jännää, kun kerran jo kahdeksan kertotaulu pistää minut tiukille. Ei vaan riitä matemaattinen äly. 

Todistaakseni sen, että en ole täysin anti-matikka - tässä olisi Vihartin video ikuisuuselefanteista:

Vihartin videot ovat kaikki älyttömän kiinnostavia ja saavat ainakin minussa aikaan "woaah"-efektin aina kun katson niitä. Totta kai välillä menee yli hilseen, osittain Vihartin nopeatahtisen puheen, osittain siksi kun jään ihailemaan hauskoja, yksinkertaisia & söpöjä piirroksia ja osittain siksi että - no, en tajua hölkäsen pöläystä siitä että mistä oikein on kyse. Mutta välillä jokin ymmärryksenkaltainen saavuttaa minunkin synapsini ja saa jotain päässäni liikkeelle - ja voilá: "Woaah!"

Noh, ehkä tätä hieman frustraation sävyttämää fiilistä tasoittaa se fakta, että huomenna sellainen pikku juttu kuin Rave-Kaadot. Ja Johdatus kulttuurihistoriaan -kurssikin alkaa torstaina, jee!