Tänään koimme jännittäviä hetkiä Kämppiksen kanssa koululla. Oli siis haalaripäivä, ja pahaa-aavistamatta ruokailun jälkeen minä ja Kämppis vaelsimme erään luokkakaverimme kanssa takaisin kohti turvallista ja rauhallista luokkaamme. Kahvilan kohdalla hidastelimme jonkin verran vilkuillaksemme, että mitä siellä oli meneillään. No, minä näin vain paljon ihmisiä sekä kameran - ja totesin, että "en minä taidakaan tarvita kahvia". Yritimme marssia ripeästi pois paikalta, kun yhtäkkiä peräämme huudettiin "Hei! Kulttuuri!" Joku oli tunnistanut meidät haalareista (duh) ja lähti perään, ilmeisesti laittaakseen meidät kameran eteen (The Horror!). Tässä kohtaa katsoimme Kämppiksen kanssa toisiamme sekunnin sadasosan ajan, molempien ilmeet luokkaa "OH SHIT" ja juoksimme yläkertaan vieviin portaisiin. En ole koskaan ottanut sellaista spurttia kuin tänään, kipittäessäni henkeni edestä jottei tarvitsisi mennä kameran eteen. Jos vain olisin tiennyt, kuinka riskialtista haalareihin sonnustautuminen on! Tästä säikähtäneenä en myöskään enää uskaltanut mennä kahvilaan piirtelemään haalarimerkkejä :c
Päivän toiseksi jännin juttu on YLE Pohjanmaan aluetoimituksen salkoon ylösalaisin vedetty YLEn lippu. Ensimmäisenä asian huomasi SannaH noin viikko sitten, ja siitä asti olen miettynyt, että tietävätköhän aluetoimituksen heput. Tänään meinasin melkein käydä mainitsemassa asiasta asianomaisille, mutta päivän hyvä työ jäi tekemättä kun olisi pitänyt puhua ovipuhelimeen. Mietin kaksi sekuntia sen metallihärpäkkeen edessä, että miten ja millä sanoilla aloittaisin asioimiseni, ja sitten olo alkoi tuntua tyhmältä ja luikin pois paikalta. Pitäkööt lippunsa.
Kevätkin tulee. Jee! Maa ja muut pinnat sulavat, ja tämähän tarkoittaa lisääntynyttä kitkaa kävelyteillä. Tämänvuotinen perseelleenlentolaskuri onkin pysynyt nollissa, häntäluu kiittää. Tosin läheltä piti -tilanteita onkin ollut sitten varmaan sellaiset 68 kappaletta, ja joka kerta on ollut lajia "vvvoiiiii hhhhhele- ei vaiskaan", eli täyteen kosketukeen maanpinnan kanssa en ole päässyt (mutta tilanne on ollut sen verran painovoimaa uhmaava että kaikkien fysiikan lakien mukaan lopputulokseen olisi pitänyt kuulua vähintään hiusmurtuma lonkassa ja kuhmu takaraivossa). Sellaisista koituvat minisydänkohtaukset ovatkin melkein yhtä nautittava asia kuin meritähden imitoiminen maassa takamus turtana.
Sitten yksi mysteerinpoikanen, jota olen miettynyt varmaan kolmisen kuukautta, ellen enemmänkin. Jostain jääkaappimme oveen on ilmestynyt... O-kirjain. Kuten sanoin, olen ihmetellyt punaista, O:n mallista magneettia jo hyvän aikaa, enkä vieläkään tiedä mistä se on siihen ilmestynyt. Luulin ensin, että se on kulkeutunut Een mukana Jykylästä saakka, mutta asia ei kuulemma ole näin. Kämppiskään ei tiedä, mikä Oon diili on. Siellä se kuitenkin on, että jos joku haluaa ostaa vokaalin niin täältä löytyisi.
Pääsiäisestä tiedän sen verran, että seuraavat päivät ovat täynnä toimintaa, tehtäviä ja taktista sluibailua. Vihje: Kaksi viimeistä varmaan liittyvät melkolailla toisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti