Kuopio 2013: Attack on Tickets

Valmistautukaa eeppiseen

3,

2,

1:

Linked Horizon: Feuerroter Pfeil und Bogen

Taideteos animetunnareiden joukossa. Kylmiä väreitä joka kuuntelukerralla. Me likes!

Tämänkertaisen blogimerkinnän agendana ei kuitenkaan ole Shingeki no Kyojin - vaikka siitäkin olisi paljon  asiaa - vaan tietenkin Kuopio-trilogian kolmas ja luultavimmin viimeinen osa (on niin paljon eeppistä ladattu jo tässä vaiheessa tähän merkintään, että melkein hirvittää).

Kaikki alkoi perjantaisena keskipäivänä, kun Kärts oli jo aikeissa poistua työpaikaltaan ja päätti ennen lähtöään tulostaa junalippunsa netistä. Kaikki sujui varsin smoothisti siihen saakka, kunnes oli aika kirjautua sähköpostiin, minne Valtion Rautatiet ystävällisesti oli lähettänyt kyseiset liput Kärtsyn suoritettua asiaankuuluvan maksun. Esteeksi muodostui sähköpostiohjelman ilmeinen haluttomuus päästää Kärts kirjautumaan sisään, jotta lippujen tulostus onnistuisi: hän yritti ensin yhdellä koneella viidesti, sitten toisella kolmesti. Vaikka tässä kohtaa myönnämmekin auliisti lukijoillemme, että sankarittaremme on melkoinen mämmikoura, emme mekään silti usko että hän olisi onnistunut sössimään salasanan kahdeksan kertaa peräkkäin (K: No kiitti luottamuksesta. Toimitus: Eipä kestä). Tämän seurauksena Kärts syöksyy työpaikaltaan ns. tuli persuksissa, ja tekee henkilökohtaisen ennätyksensä polkiessaan kotiin kokeilemaan, josko sähköposti olisi siellä suostuvaisempi yhteistyöhön. Junan lähtöön tässä kohtaa 35 minuuttia.

Kun Kärts kotonaan sitten onnistui kirjautumaan sähköpostiinsa (ensimmäisellä yrityksellä), oli edessä lippujen tulostus. Kuten edellisessä merkinnässä jo mainittiinkin, oli muste kotitulostimesta perusteellisen finito, ja sen saattoi havaita myös tulostimesta ulos ilmaantuneista, melkoisen aneemisista "junalipuista":

Hieno homma. Oli kuitenkin sen verran jonkilaista älykkyyttä tulostimella, että tärkein (tai ainakin oletamme, että QR-koodit ovat koko lippujen pointti) kuitenkin saatiin, jos ei nyt mustalla, niin ainakin tummanharmaalla valkoiselle. Tässä kohtaa Kärts taputteli itseään selkään, että oli sentään ymmärtänyt tulostaa kuitin lipuista työpaikallaan, jotta muistaisi ne vaunut ja istumapaikat minne hänen täytyisi matkan aikana itsensä sijoittaa. Junan lähtöön aikaa 20 minuuttia.

Matkalla kohti juna-asemaa eteen kurvaa Etelä-Pohjanmaan hitaimmin kiihtyvä asuntoauto. Tai siltä ainakin Kärtsystä tuntuu. Junan lähtöön 10 minuuttia.

Viisi minuuttia myöhemmin Kärts istuutuu alas asemarakennuksen seinustalla sijaitseville penkeille ja toteaa, että eihän tässä tullut edes kiire. Sykelukema: 123.

Junamatkat (sekä vaihdot niiden välillä) sujuivat mukavasti, ja vaikka ensimmäinen lippuja tarkistanut konduktööri hieman nikottelikin erilaisille lipuilleni, kyllä konduktööreistä jokainen lopulta näytti paperilappuselleni vihreää valoa. Paras kohta menomatkassa oli kuitenkin se, kun Ee nousi mukaan Jykylästä, eikä tarvinnut enää yksistään nuokkua kuulokkeet korvilla <3 Mussutimme matkaeväitä ja päivitimme puolen vuoden aikana tapahtuneita juttuja. Ja sitten yhtäkkiä oltiin Kuopiossa, ja Iina seisoskeli jälleen meitä vastassa <3

 

Taivas oli ollut tasaisen harmaa koko junamatkan ajan, mutta Kuopiossa oli melkeinpä seesteinen sää. Päätimme nauttia illasta ja lähdimme kävellen kohti Iinan kämppää, ja nähtiin Een kanssa kunnolla Kuopion yliopiston kampusaluettakin. Neulamäkeä ylös tarpoessamme päätin vakaasti ryhtyä treenaamaan (taas), mutta selvisin sydänkohtauksitta Iin kämpille saakka. Loppuilta kului tosi rennosti, höpisten ja syöden. Oli omituista ajatella, että tämä olisi viimeinen kerta kun kokoontuisimme Kuopioon - ei enää eeppisiä junareissuja jännitysmomentteineen tai kävelyreissuja Iinan kämpän ja Kuopion keskustan välillä. Ikävä kyllä tulee tätä reissausperinnettä.

Aamulla pomppasimme jalkeille aikaisin, että ehtisimme saattaa Erikan Jykylään lähtevään junaan. Sovimme Erikan ja Iinan kanssa ennen Erikan lähtöä, että seuraavan kerran tapaisimme viimeistään kolmen kuukauden sisällä, luultavasti Sjoella (yay!). Minä jäin vielä muutamaksi tunniksi Iinan riesaksi, ja kiersimme muutaman kaupan (muun muassa Suomalaisen kiersimme, ja kaukaa. En ollut unohtanut mr. Myyntitykkiä ja sitä, että hänen vuokseen lähdin Kuopiosta viime vuonna kuuden uuden kirjan kanssa) sekä kävimme syömässä ja kahvilla.

Lopulta oli minunkin vuoroni jättää hyvästit Kuopiolle. Vaikka tämänkertainen matka Kuopioon olikin melko pikainen, oli silti aivan mahtavaa nähdä Eetä ja Iitä jälleen, vaihtaa kuulumisia ja todeta taas kuinka onnekas onkaan kun on saanut tutustua niin siisteihin tyyppeihin :3

Kotimatka oli yllättävän, lähes epäilyttävän ongelmaton tällä kertaa, mitä nyt eräs vaihtariporukka yritti jäädyttää minut hengiltä aukaisemalla vaunun ikkunan Jykylä - Haapamäki -välillä. Ongelma kuitenkin ratkesi kun otin asian puheeksi, ja sain taas keskittyä hytisemättä Asioihin, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tänään olen käyttänyt aikaani "trainlagista" (n. 11 tuntia junassa istumista kahden päivän aikana saa aikaan eräänlaisen pään tyhjenemisen, ja ristin kyseisen ilmiön mielikuvituksen puutteessa tuolla tavoin) toipumiseen muun muassa viiden ja puolen kilometrin kävelylenkin, saunan ja Game of Thronesin avulla. Feels good man!

Elämäni korkeita valoja viime viikoilta

                                                         Chase & Status (feat. Delilah): Time (Kamuki Remix)

Tää olis niinku lähdös huomenna Kuopioon. asafadfghs k.

Olen kyllä jännännyt tämän syksyn reissua taas ihan tuelta, ja kun tänään olisin ollut ostamassa lippuja netistä, veli ilmoitti että muste on kirjoittimestamme lopussa. Ai jaha. Vai niin. *Frustraatiohengenveto nenän kautta*

Noh, kyllähän niitä lippuja normi_opiskelijahinnoilla voi (ainakin vielä) ostella konduktööriltäkin sitten junassa, kerta lähden liikkeelle armaan kotoisasta takapajulasta, jossa ei asemaa, lippuja myyvine henkilökuntineen, ole. Eväät kuitenkin hain heti kun tänään töistä pääsin, että reissu on siltä osin melkein puoliksi tehty.

Huomenna tähän aikaan olen siis ihan toisella puolella Suomea, Een ja Iin mieltä ylentävässä seurassa <3 Can't wait!

Muita hienoja asioita: 

• Mahduin kaksi vuotta sitten ostettuihin farkkuihin (jotka olivat päälläni mm. Pendulumin keikalla Provinssissa), josta voidaan päätellä että perber on kuin onkin pienentynyt ja/tai että se ei ole ainakaan kasvanut massaltaan mitenkään kriittistä vauhtia näiden kahden vuoden aikana.

•  Olen innostunut lukemaan aivan älyttömästi erilaista kirjallisuutta. Tätä voisi pitää kaikesta hienoudestaan huolimatta myös kirouksena, sillä kirjastossa työskentelevänä saatan helposti rahdata kotiin joka toinen päivä kolmekin kirjaa kerralla mentaliteetilla "kyllä mä ne joskus varmasti ehdin lukea". Tällä hetkellä kesken on Patrick DeWittin Sistersin veljekset, Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Matti Hokkasen Rajaloikkari sekä Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli (edelleen) ja näiden perässä jonossa vaikka mitä muuta. Lisäksi joka aamu löydän hyllyttäessäni ja asiakkaisen palautuksia silmäillessäni kirjoja jotka pitäisi lukea, kuten Herman Melvillen Moby Dick, Sara Gruenin Vettä elefanteille, Ursula Poznanskin Vii5i ja Jack Riordanin Percy Jackson -sarja sekä loput Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjasta. Puhumattakaan siitä sarjakuvien määrästä, johon pitäisi myös tutustua. Walking Dead -albumit sentään ehdin lukea jo kesällä, mutta sarjakuvahyllymme aina ohikulkiessani suorastaan ähkyy kaikista muista sarjoista, jotka minun pitäisi ottaa mukaani, viedä kotiin ja lukea. Heti. 

• Uskalsin tehdä jotain, jonka kanssa jahkailin aikani ja josta marisin myös muutamalle kaverilleni; se oli pieni teko, ehkä täysin merkityksetön - mutta minun mittakaavallani niin paljon rohkeutta vaativa, että olin todella onnellinen kun rohkenin moiseen.

•  Kuuntelin koko päivän Erasuren Always -kappaletta ilman että sekosin. Ja joo, oli tietoinen valinta. Tämä oli taas niitä kertoja, kun puolihajamielisesti luo uuden soittolistan, johon unohtaa erinäisten asioiden johdosta lisätä kappaleita, ja tuloksena on sitten melkein kuuden tunnin luuppi AAALWAYS I WANNA BE WITH YOU AND MAKE BELIEVE WITH YOU -ulinaa, joka jotenkin jollain selittämättömällä tavalla muuttuu taustahälyksi. Minä jopa nukuin päiväunet sen soidessa, enkä edes muista nähneeni ainuttakaan robottiyksisarvista.

•  GTA V on suhteellisen viihdyttävä peli, ainakin jos olet katsojan roolissa. Silloin pääsee aina välillä kuulemaan pelaajan puolivillaisia hajatelmia, kuten eilen kuultu "hei mitä jos - peuran ja mäyrän niinku - risteyttäis, olisko se sillon päyrä?".Opin eilistä pelirupeamaa seuratessani myös sen, että kinttupolku ylös vuorenrinnettä ei ole paras mahdollinen reittivalinta, kun ajoneuvonasi on rekkaveturi. Ei edes GTA-universumissa.

• Itämainen tanssi alkoi jälleen, ja vaikka kolikkohuivini onkin Sjoella, se on silti hienoa. Ja näen Jattaakin c:

Ilmeisesti Sei Shonagon on jotenkin alitajuisesti vaikuttanut meikäläiseenkin, kun piti tehdä pitkästä aikaa lista, oikein palloja ja kaikkea.
 

Seuraavaksi harvinaista lajia: Kuvapostaus Kaertsaeys

                                                                                  Kat Dahlia: Clocks

Ainakin tämä biisi sisältyy ensi viikonloppuun Sjoella. Ja banaanit. Sekä Pasila.

Poljeskelin töihin tänä aamuna kaikessa rauhassa kello 7:26, ja ohittaessani järven, joka kaupungin keskustan reunamilla liplattaa, melkein pysähdyin ottamaan valokuvaa kyseisestä jorpakosta. Oli meinaan sen verran upea näky, kun sumua oli kertynyt valtavaksi vuoreksi vastarannalle, usvahaituvia nousi hitaasti kohti kirkasta aamutaivasta ja koko maiseman väriskaala oli sellainen uneliaan liila. En sitten kuitenkaan pysähtynyt, kun tiedossa oli yksinäinen aamu kirjastolla ja kolme kärryllistä hyllytettävää.

Työpäivän jälkeen jälleen järven ohitse kulkiessani jouduin miettimään, että pysähtyisinkö ja tosiaan kaivaisin sen pokkarin laukusta. Tällä kertaa järvi oli sellainen melkeinpä ultramariininsävyinen, hieman indigonsiniseen vivahtava, taivas täysin kirkas ja taustalla vastapuitujen peltojen ja puuston keltaisten sekä (vielä) vihreiden kaistaleiden muodostama mosaiikki. Tälläkään kertaa en kuitenkaan pysähtynyt, sillä päätin että tulisin myöhemmin kun porukkaa ei olisi puistossa niin paljoa. Sitä paitsi oli nälkä.

Joten tässä olisi iltapäiväisen kuvauskeikkani tuloksia:

Tässä olisi sitä järveä ensin näin lähietäisyydeltä.

Kasvoton lumopuu(?)

Suunnilleen tällaiselta hoodeillani siis näyttää. Suunnilleen.

Tänään ei tapahtunut siis tämän ihmeellisempiä - paitsi että töissä Pallas jumahti yhdessä välissä oikein tosissaan. Oli varmasti ainakin puoli tuntia yhteydet poikki - ja juuri eilen juttelin Axiellin edustajan kanssa mukavia siitä, kuinka hyvin järjestelmä on toiminut, mitä nyt kesällä ukkonen katkoi yhteyksiä ja diipadaapa. Karman laki päätti ilmeisesti vähän verrytellä jäykistyneitä jäseniään tai jotain.

Ainiin - se minun liimailemani Hopeanuoli pysyi koossa hienosti, kun eilen iltapäivällä sitä pläräilin ja esittelin pomolle. Success!

Viikonloppuna tiedossa lauantaivuoro sekä kaverin tuparit, ensi viikonloppuna Sjoki, Reettan synttärikahvit sekä Plusut ja, JA! Kahden viikon kuluttua KUOPIO! Zomg. En millään malta odottaa tätä kaikkea mahtavuutta, en tämän viikon loppua, kun näen wanhoja kavereita, ensi viikonloppua kun näen ihania kanssaplusujani, enkä varsinkaan sitä seuraavaa viikonloppua, kun saan taas istuksia junassa kuusi tuntia ja kaiken päätteeksi nähdä pitkästä aikaa Eetä ja Iitä <3

Mutta. Nyt varmaan siirryn katsomaan Taksikuskin. Näin monta vuotta sitten sellaisen päättömän japanilaisleffan nimeltä Kamikaze Taxi, joka sisälsi paljon tarpeetonta väkivaltaa, kaunista panhuilumusiikkia, kummallisen juonen, perulaisen taksikuskin ja muistaakseni aika ankean lopun - silti se jotenkin jätti hyvät vibat, vaikka aikahan tunnetusti kultaa muistot. Eikä tämä selitys liittynyt tällä hetkellä käsillä olevaan leffaan muuten kuin hatarasti nimensä puolesta, mutta jos joku joskus on kuullut kyseisestä leffasta, ehkä peräti katsonut sen ja tykkäsikin siitä vielä, niin high five!

"Napittakaa paita, herra Smoker!"

                                                                          Iron Maiden: Number of the Beast

Tänään kirjastomme kahvimaitovarantoja täydentämään tallustaessani tulin ajatelleeksi, että nyt on tosiaan jo syyskuu. Kolme kuukautta kesäkuusta ja kolme kuukautta viimeisimmästä One Piecestä. Oli kyllä aika muppaisaa, kun sitten bongasin kuin bongasinkin OP vol. 67:n lehtihyllyn ohi kipittäessäni. Olin henkisesti jo varautunut siihen, että saan sen käsiini vasta puolessa välissä kuuta, kuten yleensä.

Ja seurvaaksi seuraa kihinää yllämainitun sarjakuvan uusimmasta volyymista sekä joistain sen hahmoista sekä tapahtumista. Na vashe zdorov'ye!

En sitten vieläkään saanut tietää, että miten Aokijin ja Akainun taistelu kokonaisuudessaan oikein eteni. No, ehkä jostain tupsahtaa aikanaan silminnäkijä sillekin. Facepalmasin myös omalle taulapäisyydelleni, kun en ennemmin tullut ajatelleeksi Punkhazardin tilanteen johtuvan nimenomaan entisten kontra-amiraalien sarvienkolistelusta. Puoli saarta tulessa ja toinen puoli umpijäässä? Käy täysin järkeen (ainakin Grand Linella), olisihan tuo nyt pitänyt tajuta.

Tunnustan saaneeni jonkinlaisen kohtauksen nähdessäni Trafalgar Law'n naaman. On se vaan... *nosebleed* *pyyhk* ...kiintoisa tapaus ollakseen vain musteella paperille painettu kuva. (...Nyyh.)

Kikatin myös hervottomasti sille, kun olkihattupiraattien sielut vaihtoivat päikseen paikkaa Law'n temppuilun johdosta. Erityisesti Chopper!Franky oli loisto, ja hekotin hävyttömästi myös Nami!Sanjille... Tosin Tashigi!Smoker sekä Smoker!Tashigi olivat vielä olkihattupiraattejakin hulvattomampia :D Yritin jopa selittää kyseisen kohtauksen mahtavuuden pikkuveljelleni, joka ymmärtää One Piecesta lähes yhtä paljon kuin mursu trigonometrisista funktioista.

Seuraava One Piece ilmestyykin sitten joulukuussa. Se on aika omituinen ajatus, ja saa miettimään miten aika on suhteellista. Joulukuussa näet suurin osa meikäläisen harjoittelusta on jo takana päin - OP:n odotteluun kolme kuukautta on piiiitkä aika, mutta kun ajattelin siltä kannalta, että kolmen kuukauden kuluttua harjoittelua on jäljellä enää kuukausi (":a what a fucke?!") - kolme kuukautta tuntuukin yhtäkkiä hirvittävän lyhyeltä.

Pääsin muuten tänään pelastamaan korjaamaan kirjoja. Liimailin mm. kasaan yhden Hopeanuolipokkarin, josta oli liioittelematta irronnut ainakin 50 peräkkäistä sivua - ja jotka tietenkin olivat täysin sekalaisessa järjestyksessä. Okei, kuulostaa varmaankin vielä ihan iisiltä, mutta irtosivuista vain osassa oli sivunumerot, ja Hopeanuoli (jos joku ei vielä tiennyt) on mangaa = luetaan "lopusta" "alkuun", oikealta vasemmalle, alhaalta ylös. Välillä oli pää lievästi ilmaisten jumissa, vaikka olenkin lukenut japanilaisten tehtailemia sarjakuvia jo sellaiset kuutisen vuotta. Sain pokkaripolon kuitenkin suht siististi liimailtua, ja huomenna sitten katsotaan, että miten kävi: leviääkö käsiin kuin työharjoittelijan kokoon liimaama mangapokkari vai pysyykö yhtenä kappaleena kuin vasta painosta pullahtaneena.

Lopuksi vielä tunnelmallista hajoilua tiistai-iltaanne tarjoaa LaeppaVika:

PS. Jos joku hoksasi, miten tämänkertainen musalinkki liittyy mihinkään: nostan keksiä, tässä hattu.

Foliohattu päähän ja Apinasaarelle

                                                           Marina and the Diamonds: Lies (Zeds Dead Remix)

Alkuviikosta tuli nukuttua vähän niukemmin, ja loppuviikosta oli sitten maailmanlopun fiilikset kaiken suhteen. Syyrian sitsueissöni. Lihansyöjäbakteeri Tukholmassa. Fluorin syövyttämä käpyrauhaseni. Nothing is True, Everything is Permitted... *järsii foliohattuaan*

Onneksi univelkojen aiheuttamat ahdistustilat kaikkosivat kuin ankeuttajat suojeliuskeskityksessä, kun viikonloppu tuli. Tyhjäsin perjantaina päätäni kaikessa rauhassa keskittyen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan ensimmäiseen osaan (on muuten aika hyvää tekstiä, voisin myös testata Witcheriä joskus jos tilaisuus sattuu eteen) ja lauantaina katsoin kolme leffaa: Eat Pray Love, Mr. and Mrs. Smith sekä The Rocky Horror Picture Show. Jälkimmäinen oli hetken mielijohde, kun perjantaina järjestelin töissä asiakkaiden palauttamia dvd:itä hyllyyn, ja Rocky Horror sitten osui käteen. Sjoen opiskelijat olivat muistaakseni tehneet siitä musikaalin viime syksynä, mutta en mennyt katsomaan. Elokuva oli ihan jees, vaikka en varmaan muuten olisi sitä katsonut ellei itse Eiichiro Oda olisi ottanut vaikutteita Frank N. Furterista omaan, ylivoimaisestible upeimpaan homppelihahmoonsa Emporio Ivankoviin, sekä tietty elokuvan transseksuaaleista omiin uumisiinsa.

Eat Pray Love on ollut jo kauan "katso joskus"-listalla, ja tykkäsin siitä itse asiassa aika paljon. Okei, minua aina vähän häiritsee näissä "jätän-kaiken-ja-lähden-maailmalle" -leffoissa ja -kirjoissa se, että kuka on todella noin spontaani. Toki Eat Pray Love perustuu kirjaan joka taas perustuu tositapahtumiin, mutta silti: kuinka varakas täytyy ensinnäkin olla lentääkseen ilman kummempia suunnitelmia mantereelta toiselle sekä hommata tämän lisäksi uudesta olinpaikastaan asunto (joka Eat Pray Lovessa tosin oli kaukana ylellisestä, ainakin Italiassa. Balilla taas - tä dää - "tässä sulle ylellinen bungalow!")? 

Ja tähän päälle vielä se, että siellä huitsinnevadassa pitäisi myös pärjätä täysin vierasta kieltä puhuvien paikallisten kanssa. Edellä mainitussa leffassahan kaikki tämä hoituu onnekkaiden sattumien kautta, tutustutaan ihmisiin täpötäysissä kuppiloissa ja saadaan kuin itsestään uusia ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, ja joita myös autetaan suurella sydämellä. En nyt väitä, että tämä kaikki olisi mahdotonta. Mutta jos minä päättäisin repäistä tuolla tavoin - no, ihan ensimmäiseksi saisin siirtää repäisyni ainakin kymmenen vuoden päähän, ja vasta silloinkin voisin lähteä matkalle vasta huolellisen säästämisen sekä miljoonien vakuutuksien ja muiden järjestelyjen jälkeen. Aika lannistava ajatus, sanoisin.

Takaisin elokuvaan: loppu oli aika joojookivakiva, mutta kyllähän siinä Lizin epäröinnissä oli itsellekin jotain tuttua ja itse asiassa aika paljonkin. En silti tainnut oppia mitään tai muutenkaan kehittyä ihmisenä Eat Pray Loven katsottuani, mutta oli se silti mieltä lämmittävä ja omalla tavallaan jännittäväkin elokuva. En tosin vieläkään tykkää Robertsin ylähuulesta ;__;

Mr. & Mrs. Smithista minulla ei olekaan niin paljoa sanottavaa - olen nähnyt sen kymmenisen kertaa ja se on hyvä elokuva, sillä ensinnäkin Brangelina pelaa niin hienosti yhteen. Voisin hyvin kuvitella heidän arkensa oikeassakin elämässä olevan samanlaista - Brad on kiltti, ehkä vähän tossun alla ja Angelina kysyy kyllä mieheltään tämän mielipidettä mutta tekee silti kuten häntä itseään huvittaa. Toisekseen elokuvassa on hyvät musiikit ja kolmanneksi leffan palkkamurha-agentuurit on esitetty uskottavasti. Ainakin sen verran uskottavasti, että minuun uppoaa.

Ryhdyin myös pelailemaan The Secret of Monkey Islandia, mutta ei oikein vielä iske. Tällä hetkellä kokoan itselleni miehistöä, jotta pääsisin kohti pelin nimikkosaarta. Niin ja Guybrush Threepwood on minustakin pöljin nimi, minkä olen kuullut, mutta minkäs teet. Sekatavarakaupan kääkkä on rasittava marisija, mutta Miekkamestari vaikuttaa hyvältä tyypiltä, vaikka luulen että hän ei kyllä taida lähteä salamajastaan merille kanssani vaikka pyytäisinkin. Musiikit pelissä ovat kuitenkin todella hauskoja (joskaan eivät Sly kolmosen merirosvoteemojen veroisia), ja kuuntelinkin YouTubesta vartin mittaista pätkää Monkey Islandin alkuvalikon taustamusiikista eilen, kun pörräsin facessa ja dA:ssa:

On se koukuttava. Loppusunnuntaille tiedossa on varmaankin sitten tuota Apinasaaren salaisuutta sekä elokuva Piiat, jonka myös nappasin kirjaston uutuushyllystä, että yoink.

Jaskan defibrillaattori

                                                                            Wasted Penguinz: I'm Free

Öehödrsöfplögf. Luin pari päivää sitten Ernest Clinen Ready Player Onen loppuun, ja sain slaagin kun luin luvun 26 lopusta seuraavan pätkän:

"Lopputekstien päätyttyä näyttö pimeni hetkeksi. Sitten näytön keskelle ilmestyi hitaasti symboli: hehkuvan punainen ympyrä, jonka keskellä oli viisisakarainen tähti. Tähden kärjet ulottuivat hieman ympyrän ulkoreunan yli."

"Ei voi olla todellista" ajattelin, kun tajusin että mikä symboli on kyseessä - ja sitten pääni tyhjeni täysin ja minuutin ajan vain hykertelin itsekseni. Siis - Ready Player One on tribuutti 70-80 -luvun kulttuurille, kumarruksia ja hatunnostoja jaellaan niin kyseisen aikakauden elokuvien, pelien, kirjojen kuin musiikinkin suuntaan, mutta että kirjassa oli oikein erikseen mainittu Rush ja annettu 2112:lle oma luku? Ja the Temples of Syrinx on vielä oikein erityisroolissa? Voi kyllä. Varmaan sanomattakin selvää, että luin romaanin innoissani siltä istumalta loppuun, kuin koira.

Muutenkin Ready Player One oli mahtava lukukokemus, vaikka 70-80 -luvun kulttuuri onkin minulle suurimmaksi osaksi täysin harmaata aluetta. Waden kaltaisen, 80-luvusta kaiken tietävän nörtin hahmo tuntui oman tietämättömyyteni vuoksi hieman häiritsevältä, mutta samalla kuitenkin myös tykkäsin RPO:sta Waden nörtteyden vuoksi, ristiriitaista kyllä. Tämän lisäksi RPO:n upeasti kuvailtu Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio sekä smoothisti etenevä juoni tuntuivat erityisen raikkaalta, koska olen viime aikoina kahlannut läpi niin paljon a Song of Ice and Fire -sarjaa (luin muuten a Storm of Swordsin loppuun viikonloppuna). ASoIaF-maailmassa erityisen vahvalta vaikuttavan Murphyn lain vuoksi RPO:ta lukiessani odotin koko ajan, että jotain järkyttävää tapahtuisi - että jokin tai joku pettää. Tai no, olihan tuossakin romaanissa pari ikävää tapahtumaa, mutta noin yleisesti ottaen Parzival selvisi vaikeuksista ihan luokattoman hyvin. Parzivalin huimissa suunnitelmissa ei tuntunut olevan aukkoja, ja vaikka ajattelinkin jatkuvasti "tämä ei voi sujua näin hyvin, itku pitkästä ilosta, älä nuolaise ennen kuin tipahtaa", niin vaan porskutti Wade/Parzival eteenpäin ilman että tuli edes hiki.

Pelaajansieluani lämmitti myös se, kun romaanin alussa Parzival pääsee kunnolla asiaan ja löytää luolastosta itselleen kunnon varusteet, kerää kolikot sekä pääsee muutaman levelin ylemmäs. Jotenkin samastuin täysin Waden fiiliksiin sillä hetkellä - onhan se ihan hemmetin hienoa kun hahmo kehittyy, pääsee keräilemään tavaroita luolista, löytää voimakaamman aseen sekä haarniskan, joka kestää paremmin lämää. Pelaajat ymmärtää.

Ja Martinin tuotoksista puheen ollen, voisin kirjoittaa muutaman sanan sarjan kolmannesta kirjasta: epilogi oli ihan jäätävä. *Sekopäistä hihitystä*

Kirjastossa on nyt harjoiteltu nelisen päivää, ja olen mm. aakkostanut kirjastokorttilomakkeita (löysin kansioista myös oman - tosin äidin allekirjoittaman - lomakkeen, joka on päivätty 23.8.1999, n'aww), ideoinut lastenosastolle uutta näyttelyä sekä käynyt kaupungin työntekijöilleen järkkäämällä uhkatilanteiden hallinta -luennolla. Viimeksi mainittu tapahtui tänään, ja oli meinaan mielenkiintoista settiä. Alussa oli aika jännää, kun ohjaaja lätkäisi näkyville dian erilaisista uhkatilanteista - diassa oli mm. juttua vessasta löytyneistä huumeneuloista sekä humalaisista asiakkaista. Kun ohjaaja kysyi yleisöltä, että millaiselta työpaikalta nämä esimerkit voisivat olla peräisin, yleisön ehdotuksia olivat esim. sairaala, pankki, Alko sekä kiinteistönvälitystoimisto (?). Vastaus oli kuitenkin kirjasto, mikä tuntui huvittavan monia kovasti - voin kuitenkin sanoa, että meitä kolmea, yleisössä istuvaa kirjastotätiä, ei ihan niin kamalasti naurattanut. No, luennoitsija oli kuitenkin ihan hervoton tyyppi (kikattelin itsekseni luennoitsijan jutuille pippurisuihkeista, aktiivisen kuuntelun taidosta, "Jaskoista" sekä niiden milloin mistäkin nyysimistä tavaroista), mutta samalla hän puhui koko ajan täyttä asiaa (ja sen verran vakuuttavasti, että myönnän tunteneeni oloni hieman vainoharhaiseksi jälkeenpäin). 

Viime viikonloppu Sjoella oli muuten varsin mukava, kiitos kysymästä. Harmi, että en kirjoittanut muistiin kaikkia niitä mielenvikaisia viisauksia, joita SannaH:n kanssa päistämme suolsimme mm. kirjakauppa/divarireissun aikana (löysin Dragon Ball sarjan kolmos- ja nelososan sekä varsin kiintoisan kirjan tatuoinneista), mutta hauskaa oli ja Still Standingin Piña Colada on parasta koko Etelä-Pohjanmaalla. Oli myös varsin tunnelmallista käppäillä kohti Sjoen keskustaa, kun minä hoilaan MaSu:n Roninia ja Sanna Pariisin Kevään Odotusta. Kyllä niistä varmasti saisi ihan kelpo mash-upin, jos vaan tosissaan yrittäisi.

Kahdeksaskymmenes kerta toden sanoo (bilepostaus!)

                                                            Da Tweekaz feat. Josh & Wesz: Catch the Light

Noni! Nyt saatte luvan pomppia ympäri huonettanne/kellarianne/avaruusmoduulianne/puuvajaanne/pikkuista mäkeänne/luolaanne tai yleensäkin sitä paikkaa missä ikinä nyt satuttekaan majailemaan sekä hakata yhteen käsiänne/tuntosarvianne/lonkeroitanne/muita vastaavia ulokkeita päänne päällä - sillä, arvon lukijani; kahdeksaskymmenes postaus on tässä.

Harmi että tästä tulee melko varmasti sisällöltään suhteellisen antiklimaattinen postaus, sillä ensinnäkään minulle ei ole tapahtunut mitään kovin merkittävää tässä parin viime päivän aikana, ja toisekseen bileet täälläkään päässä eivät ole kummoiset: tarjolla kylmää maitokahvia sekä ruisleipää. Ja juustoa. Musiikki on kuitenkin eeppistä (pun intented):

                                                                            Sandro Silva & Quintino: Epic 

Melkoiseksi sahaamiseksi menee loppussa tuo Epic (ja radioversio on turhankin typistetty), mutta muuten kyseinen kappale saa aikaan ihan huikeat Tropic Party Rave -täpinät. I mean, the effin' drop!

Kävin ReettaH:n kanssa sikalassa eilen, ja koska minusta ei hirveästi ollut apua elukoiden hoidossa, tyydyin rapsuttelmaan porsaita. Yksi melkein narskautti pikkusormeni irti ("jopas oot suloinen, awwwWAAARGH"), mutta muuten ovat oikein sööttejä pirulaisia. Sikalakeikan jälkeen saunottiin, syötiin nachoja sekä oikeanlaisen tyttöjeniltafiiliksen luodaksemme avasimme kuoharipullon sekä lakkasimme kynnet (kahdesti. Aina ei voi onnistua kerralla, ei varsinkaan kun tilanteessa on mukana kuoharia sekä liikaa valinnanvaraa kynsilakkojen suhteen). 

Yöllä näin ihan kummallista unta meidän kirjastosta: tulin toimiston puolelta tiskiin, ja menin auttamaan ReettaH:ta etsimään jotain oranssivalkoisissa kansissa olevaa kirjasarjaa. Kun seuraavan kerran vilkaisin tiskille päin, tiski oli täynnä minulle täysin vieraita mummeleita, jotka olivat itse päättäneet hoitaa lainaamisen kerta henkilökuntaa ei ollut paikalla. En tiedä oliko äkillinen mummeli-invaasio liikaa helposti stressaantuvalle päänupilleni, sillä heräsin heti sen jälkeen kun olin melkein purskahtanut itkuun kun yhden mummelin sateenvarjosta valui vettä lainauspisteen tietokoneen näppäimistölle.

Ja vielä pakollinen pääpäivitys: länttäsin tänään päähäni punaisen Schwarzkopf Live:n värin (olikohan sävy kenties Hypnotic Red), ja tuntuu taas ihan mukavalta olla syksynpunainen, vaikka eihän siinä violetinpurpahtavassakaan mitään vikaa ollut.

Koska bileet eivät ole mitään ilman viimeistä hidasta, I present you this:

G'night!