Foliohattu päähän ja Apinasaarelle

                                                           Marina and the Diamonds: Lies (Zeds Dead Remix)

Alkuviikosta tuli nukuttua vähän niukemmin, ja loppuviikosta oli sitten maailmanlopun fiilikset kaiken suhteen. Syyrian sitsueissöni. Lihansyöjäbakteeri Tukholmassa. Fluorin syövyttämä käpyrauhaseni. Nothing is True, Everything is Permitted... *järsii foliohattuaan*

Onneksi univelkojen aiheuttamat ahdistustilat kaikkosivat kuin ankeuttajat suojeliuskeskityksessä, kun viikonloppu tuli. Tyhjäsin perjantaina päätäni kaikessa rauhassa keskittyen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan ensimmäiseen osaan (on muuten aika hyvää tekstiä, voisin myös testata Witcheriä joskus jos tilaisuus sattuu eteen) ja lauantaina katsoin kolme leffaa: Eat Pray Love, Mr. and Mrs. Smith sekä The Rocky Horror Picture Show. Jälkimmäinen oli hetken mielijohde, kun perjantaina järjestelin töissä asiakkaiden palauttamia dvd:itä hyllyyn, ja Rocky Horror sitten osui käteen. Sjoen opiskelijat olivat muistaakseni tehneet siitä musikaalin viime syksynä, mutta en mennyt katsomaan. Elokuva oli ihan jees, vaikka en varmaan muuten olisi sitä katsonut ellei itse Eiichiro Oda olisi ottanut vaikutteita Frank N. Furterista omaan, ylivoimaisestible upeimpaan homppelihahmoonsa Emporio Ivankoviin, sekä tietty elokuvan transseksuaaleista omiin uumisiinsa.

Eat Pray Love on ollut jo kauan "katso joskus"-listalla, ja tykkäsin siitä itse asiassa aika paljon. Okei, minua aina vähän häiritsee näissä "jätän-kaiken-ja-lähden-maailmalle" -leffoissa ja -kirjoissa se, että kuka on todella noin spontaani. Toki Eat Pray Love perustuu kirjaan joka taas perustuu tositapahtumiin, mutta silti: kuinka varakas täytyy ensinnäkin olla lentääkseen ilman kummempia suunnitelmia mantereelta toiselle sekä hommata tämän lisäksi uudesta olinpaikastaan asunto (joka Eat Pray Lovessa tosin oli kaukana ylellisestä, ainakin Italiassa. Balilla taas - tä dää - "tässä sulle ylellinen bungalow!")? 

Ja tähän päälle vielä se, että siellä huitsinnevadassa pitäisi myös pärjätä täysin vierasta kieltä puhuvien paikallisten kanssa. Edellä mainitussa leffassahan kaikki tämä hoituu onnekkaiden sattumien kautta, tutustutaan ihmisiin täpötäysissä kuppiloissa ja saadaan kuin itsestään uusia ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, ja joita myös autetaan suurella sydämellä. En nyt väitä, että tämä kaikki olisi mahdotonta. Mutta jos minä päättäisin repäistä tuolla tavoin - no, ihan ensimmäiseksi saisin siirtää repäisyni ainakin kymmenen vuoden päähän, ja vasta silloinkin voisin lähteä matkalle vasta huolellisen säästämisen sekä miljoonien vakuutuksien ja muiden järjestelyjen jälkeen. Aika lannistava ajatus, sanoisin.

Takaisin elokuvaan: loppu oli aika joojookivakiva, mutta kyllähän siinä Lizin epäröinnissä oli itsellekin jotain tuttua ja itse asiassa aika paljonkin. En silti tainnut oppia mitään tai muutenkaan kehittyä ihmisenä Eat Pray Loven katsottuani, mutta oli se silti mieltä lämmittävä ja omalla tavallaan jännittäväkin elokuva. En tosin vieläkään tykkää Robertsin ylähuulesta ;__;

Mr. & Mrs. Smithista minulla ei olekaan niin paljoa sanottavaa - olen nähnyt sen kymmenisen kertaa ja se on hyvä elokuva, sillä ensinnäkin Brangelina pelaa niin hienosti yhteen. Voisin hyvin kuvitella heidän arkensa oikeassakin elämässä olevan samanlaista - Brad on kiltti, ehkä vähän tossun alla ja Angelina kysyy kyllä mieheltään tämän mielipidettä mutta tekee silti kuten häntä itseään huvittaa. Toisekseen elokuvassa on hyvät musiikit ja kolmanneksi leffan palkkamurha-agentuurit on esitetty uskottavasti. Ainakin sen verran uskottavasti, että minuun uppoaa.

Ryhdyin myös pelailemaan The Secret of Monkey Islandia, mutta ei oikein vielä iske. Tällä hetkellä kokoan itselleni miehistöä, jotta pääsisin kohti pelin nimikkosaarta. Niin ja Guybrush Threepwood on minustakin pöljin nimi, minkä olen kuullut, mutta minkäs teet. Sekatavarakaupan kääkkä on rasittava marisija, mutta Miekkamestari vaikuttaa hyvältä tyypiltä, vaikka luulen että hän ei kyllä taida lähteä salamajastaan merille kanssani vaikka pyytäisinkin. Musiikit pelissä ovat kuitenkin todella hauskoja (joskaan eivät Sly kolmosen merirosvoteemojen veroisia), ja kuuntelinkin YouTubesta vartin mittaista pätkää Monkey Islandin alkuvalikon taustamusiikista eilen, kun pörräsin facessa ja dA:ssa:

On se koukuttava. Loppusunnuntaille tiedossa on varmaankin sitten tuota Apinasaaren salaisuutta sekä elokuva Piiat, jonka myös nappasin kirjaston uutuushyllystä, että yoink.