Katsoin LaeppaVian streamin tuossa äsken, ja ja. Lopussa soi taustalla kivasti tosi hyvän kuuloinen kipale, josta tunnistin palan Coldplayta ja arvelin, että tyyli voisi olla jotain chillstepin tapaista - näillä tiedoilla löysin sitten tuon ylläolevan biisin. Aijai, kyllä taas korvakäytäviä hellitään. Ja oli se streami muutenkin mahtava, vaikka liityinkin katsojakuntaan reippaat 30 minuuttia myöhässä, enkä tiennyt yhtään että mistä oli kyse, kun Rauski harhaili autiossa toimistossa, säikähti naiseksi muuttuvaa ilmapalloa, etsi hiki otsalla pattereita taskulamppuun ja lopulta kräshäsi pelin osoittelemalla haamunaista pöydän alta taskulampullaan. Sounds fun, huh!
Viime viikko on mennyt aika rennoissa meiningeissä joka suhteessa - tosin siinä kohtaa vähän jännitti, kun perjantaina ryhdyin ratkomaan yritystoiminnan tenttiä. 30 kysymystä, 2 tuntia aikaa, Internetin ja kurssimeteriaalien käyttö sallittua. Stressasin kyseistä tenttiä enemmän kuin torstaista lakitiedon tenttiä, vaikka jälkikäteen ajatellen se lakitiedon tentti oli sellaiset 3,4 kertaa haastavampi kuin yritystoiminnan. Mutta tosiaan, pääsin läpi kirkkaasti ja sen kunniaksi biletin keskenäni keittiössä kun radiosta sattui soimaan niin ylimaallisen mahtavaa musiikkiakin (Pendulumin Watercolor). Oli kyllä hyvä fiilis! Nyt jännitän vain lakitiedon tentin tulostasydän syrjällään.
Yksi mielenkiintoinen kurssi mistä ajattelin myös mainita on World Literature (en muuten osaa lausua sanaa literature. "Litshrähtröh" wtf). No joka tapauksessa, kurssilla luetaan klassikkokirjallisuutta vähän joka maailman kolkasta, kutenMark Twainia, Emily Brontëa, Nikolai Gogolia ja niin edespäin. Tykkään tällaisista kursseista - viime keväänä oli kotimaisen kirjallisuuden kurssi, ja löysin mm. Arja Tiaisen runot sitä kautta.Kirjallisuuskurssit kannustavat ja tyrkyttävät uuden ja erilaisen kirjallisuuden pariin, ja minulle ajoittainen tyrkyttäminen tekee ihan hyvää. Kangistun luvattoman helposti tuttujen ja turvallistenfantasiateosten keskelle, enkä suo ajatustakaan sille, että toisenlaistakin kirjallisuutta on olemassa, ja että se toisenlainenkin kirjallisuus on hyvää. Nuorempana luin melkein kaiken mitä käsiini sain milloin mistäkin, oli kyse sitten kodin, sukulaisten tai kirjastoauton hyllyistä. En piitannut paljoakaan genreistä yläasteelle saakka, mutta siellä tuli jonkinlainen pakollinen lokeroitumishinku ja päätin, että kuulun tästä lähtien tiimi fantasiafanihörhöihin. Nojaa, ehkä muutama Star Wars -romaanikin tuli luettua silloin tällöin, mutta pääasiassa se oli Terry Pratchettia (yllätys!), Margaret Weissia ja Walter Moersia silloin. Samoihin aikoihin käynnistelin myös mangaharrastustani, ja lukiossa luinkin sitten jo enemmän sarjakuvia kuin romaaneja.
Joten, tällainen kirjallisuuskurssi on varsin raikas tuulahdus meikäläisen fantasiamaailmassa pölyyntyneelle aivokopalle, ja odotan kohtalaisella innolla että millaisia löytöjä kauttaviiva oivalluksia tulee koettua. Tällä hetkellä luettavana olisi Jack Kerouacin Matkalla -romaani, joka vaikuttaa melkoisen mielenkiintoiselta. Ainakin siis niiden pätkien perusteella, joita Sanna meidän luonamme Pii-päivänä käydessään luki välillä ääneen. Pii-päiväni oli muuten erittäin mukava, kiitos kysymästä. Kämppis loihti suklaakakun (käsitin, että ensi vuonna Pii-päiväksi olisi tarkoitus leipoa piirakka 3,14 munalla) joka sähköuunimme omalaatuisuudesta johtuen oli osittain mutakakku. Mutta oli kyllä aivan pii-rullisen hyvää, kuten Kämppikseltä voi odottaakin. Tykkäiltiin Sannan kanssa kovasti.
Pii-päivän illan pelasin Minecraftia, ekaa kertaa 2-3 vuoteen. Janne oli mennyt hommaamaan kyseisen pelin Xboxilleen, ja siinä sitä sitten opeteltiin ensinnäkin käyttämään Xboxin ohjainta (taas), kaiveltiin (löysin jopa muutaman timantin), keräiltiin, ja räjähdin minä ilmaankin (arvaatte varmaan. Perhanan creeperit), kunnes kello 1:37 päätin luovuttaa otteeni ohjaimesta kun en enää edes tiennyt, että mitä hemmettiä oikein olinkaan hetki sitten tekemässä. Kymmenen minuuttia myöhemmin olin nukahtanut tuoliin, ja näin unta seinän takana murisevista zombeista ja katon läpi tihkuvasta laavasta.
Eilen SannaH:n kanssa tutkittiin noin neljän vuoden ajalta kerääntyneitä piirustuksia, joita ollaan milloin kahvi- ja milloin alkoholipitoisempien tarjoilujen ääressä rustailtu. Joillekin joutui vieläkin nauramaan vedet silmistä valuen, kun taas jotkut olivat täysiä mysteerejä ja täynnä kysymyksiä joita hetki aina pohdittiin. En varmaan valehtele paljoa jos sanon, että kyllä sitä paperia ainakin yksi riisi on kulunut meidän ja parin muun ihmisen aatoksien tallennukseen. Never stop drawing, people! Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pistettäköön nyt tuokin klisee tähän vielä - ja se, että ne kuvat on itse tehtyjä, lisää sanontaan oman ulottovuutensa.
Tänään sitten ollaan kierrelty Kämppiksen ja SannaH:n kanssa yksi kirppari ja muutama vaatekauppa - tehtävä: neonväriset vermeet Kämppikselle Rave-kaatoihin. Tehtävä oli onnistunut, ja sen lisäksi löysin kirpparilta Training Day -leffan kahdella ja puolella erkillä. Ihan jees,vaikka vähän epäilyttää että pyöriikö se leffa edes, kun se levy oli niin kovia kokeneen näköinen... Ai niin, meinattiin myös ostaa pari mallinuken päätä sen varalle, että naapurien pitämä meteli nousee nykyisen semiärsyttävän tasolta ihan helkkarin rasittavaksi - voisi sitten viedä ne irtopäät häiskien oven taa hienovaraiseksi vinkiksi.No juu, ainakin vielä armaat naapurimme ovat pitäneet kiljumisensa ja karjumisensa siedettävän rajoissa, joten mannekiinipäät jäivät tällä erää Shoppiksen hyllylle.
E-aineistojen tunnilla tuli vähän taiteiltua, ja siitä tämä sitten lähti. Kuva on siis itse lyijytäytekynällä tuhrittu ja photarilla kömpelösti muokkailtu.
Minua on johyvän aikaa nakertanut blogini mielikuvituksettomuudellaan masentava otsikko, ja Sanna antoi sysäyksen kohti uutta kommentoimalla oheista karvahatturaapustustani kutakuinkin sanoin "Mighty furhat!". Karvalakit ovat olleet puheenaiheena muutamia päiviä, kun sellainen pitäisi Hovifilosofillekin jostakin löytää ja ajattelin itse laittaa luotettavan maastokuvioisen karvalakkini tuleviin Rave-Kaatoihin. "Mitääh"(ja nimenomaan Ismo Laitela -aksentilla äännettynä)toimipuoli vuotta ensimmäisen blogini otsikkona ja on ollut monia vuosia vakikommenttini kaikkeen omituiseen, kiinnostavaan, epäkiinnostavaan, turhaan sekä tärkeään,mutta nyt tuomonikäyttöinen murhadus saa väistyä Karvalakkiuden tieltä.
No niin, kun blogi on näinkin sujuvasti uudelleennimetty, voisinkin tarinoida vähän siitä että mitäs kaikkea jännää Kärtsyn elämään on näin maaliskuun alkupuoliskolla kuulunut. No eipä ihmeempiä oikeastaan - loppuhiihtoloma sujui lepsusti ja ryhdyin Inuyashojen lukemisenlisäksi kertaamaan, että mitenkäs se Bleachin tarina menija siinäpä se hiihtoloma olikin. "Hiihtoloma" oli siis kohdallani enemmänkin "luetaan-vanhat-hyvät-mangasarjat-läpi -loma", eli siis aivan täydellinen loma.
Muita maaliskuun alkupuolen highlight-hetkiä oli viimemaanantainen kahvittelu ja kauppakierros Tanjan ja Reettan kanssa, perjantainen illanvietto Kämppiksen ja Jennin 42-vuotissynttäreitä juhlien sekälauantainaserkun pojan merirosvoaiheiset syntymäpäivät. Kakku oli hieno (päällä mustaa kermavaahtoa, joka runsaalla mielikuvituksenkäytöllä ja etukäteen pari salmiakkikarkkia syömällämaistui salmiakilta) ja muffinsitkin olivat... öh, varsin herkullisia, vaikka kuorrute olikin väriltään varsin epämerirosvomainen. Itse olin kuitenkin ko. juhlissa sen verran pystyynväsähtänyt , että en kyseenalaistanut lainkaan kirkkaan pinkkiä kuorrutetta (ennen kuin luin serkkuni viimeisimmän blogimerkinnän, jossa hän mainitsee kyseisen epäkohdan tarjoilupöydän muuten vakuuttavissa antimissa), vaan ängin autuaana leivoksia huiviin minkä ehdin.
Mainitsemani pystyynväsähtäneisyys, josta kriittisyyden puute muffinsikuorrutteen väriä kohtaan siis johtui, oli tietenkin tulos perjantaisista syntymäpäiväbileistä.Kyseiset pirskeet alkoivat siisMuumilaaksossa ja sen välittömässä läheisyydessä ja päätyivät lopulta Komiaan. Kämppis ja Jenni täyttivät siis kummatkin huimat 21 vuotta, ja muodostivat siis yhdessä vastauksen maailmankaikkeuteen, elämään ja kaikkeen tuon illan aikana. Jopa Pienen Eläimen sankareillemme kovalla vaivalla tehtailema, herkullinen syntymäpäiväkakku oli koristeltu valkosuklaisilla numeroilla 4 ja 2. Sitä kelpasi sitten mussuttaa ja myöhemmin huuhdella muruset alas Lauran Erikoisella, johon kuuluu mm. mitä tahansa kuoharia, passoa-mehua, Jägermeisteria, omenalikööriä, piimää ja yksi keskikokoinen, siemenetön viinirypäle. Ainekset kaadetaan kerroksittain missä tahansa järjestyksessä kuohuviinilasiin ja juodaan kerralla. Sen verran salainen resepti kuitenkin on kyseessä, että en tässä kerro aineksien suhteita. Yksi syntymäpäiväjuhlien suunnitelemattomista ohjelmanumeroista oli ryhmässä toteutettu tanssi- ja lauluesitysTaking the Hobbits to Isengard -kappaleesta, mutta muuten musiikki oli melko normaalia ysäripainotteista. Ysärimusiikin kuuntelu jatkui mukavasti Komiassa (minne muuten pääsimme ilmaiseksi sisään naistenpäivän kunniaksi), DJ:t soittivat jälleen kerran kaikki toiveet mitä sitten keksittiinkin ja väkeäkin oli tanssilattialla sopiva määrä. Hyvät bileet oli - seuraavat on tiedossa 20. päivä Ilonassa reivien muodossa. Jee jee!
Dropkick Murphys: Rose Tattoo Hei taas, armaat tähtisimmut! Tjms.
Tällä hetkellä päällimmäisenä mietteissä ovat - yllätys yllätys - tatuoinnit. Yläasteelta saakka olen värkkäillyt erilaisia tatuointi-ideoita, mutta vielä tänäkään päivänä nahkaani ei ole hakattu ainuttakaan pisaraa mustetta, ja suunnittelu jatkuu yhä. Yläasteella pääkallot olivat suhteellisen rock (ja ovat yhä), ja erityisesti Avenged Sevenfold -bändin logo oli jotain aivan übercoolia. Piirtelin kaikki mahdolliset muistiinpanovihot täyteen skullbatteja, ja sunnittelin sellaisen ottamista korvan taa tai vasemman kyynärpään yläpuolelle - en tosin kovinkaan vakavissani, sillä vanhempieni linja minun tatuoimiseni suhteen oli melko selkeä "EI HELV***SSÄ", räkänokkainen yläastelainen kun olin vielä.
Lukiossa tykästyin kovasti Mars-planeetan ja Oinaan symboliin, ja niistä jomman kumman ajattelin sijoittaa vasemmanpuoleisen lonkkaluun tienoille. Vieläkään en ollut täysin tosissani tatuointidesigneja suunntellessani, mutta aloin noina aikoina käsittää että miten erilaisia viestejä tatuoinnit voivat pitää sisällään ja kertoa kantajastaan - toisin sanoen innostuin tatuointien symbolismista. Noihin aikoihin saakka tatuoinnit olivat olleet minulle vain siistejä kuvioita iholla, ilman syvempiä merkityksiä. Yhtenä kesänä mieleeni juolahti, että katseensa alas luova Horuksen silmä nilkassa olisi ihanteellinen kaltaiselleni kompuroivalle kömpelykselle, ja yhden poikkeuksellisen rankan ajanjakson jälkeen olin vakuuttunut siitä, että vaikeuksista selviytymisen symboli eli karppi olisi omiaan minun tatuoinnikseni.
Olen siis tähän saakka ajatellut lähinnä itseäni kun olen haaveillut tatuoinneista, mutta Rose Tattoon kuultuani jäin miettimään, että josko ottaisi tatuoinnin jonkun muun, kuten esimerkiksi perheen vuoksi. Siinä olisi paljon enemmän sisältöä ja tarkoitusta, ja ajattelinkin että keltainen ruusu vasemmassa olkapäässä ja sen alla banneri jossa lukisi "Familia" olisi täydellinen. Myös kummipojalleni tahtoisin omistaa tatuoinnin, mutta tulin ajatelleeksi, että siihenkin tatuointiin menevät rahat voisin lahjoittaa kummipojalle itselleen - ainakin hänelle olisi siitä enemmän iloa, kuin musteesta kummitädin iholla. Siitä kuitenkin olen varma, että jonkinlaisen kuvan (varmasti useammankin) tulen jossain vaiheessa elämää ottamaan.
Avicii: Last Dance
Sitten muita kuulumisia! Aivan älyttömät määrät on ehtinyt tapahtua kaikenlaista kahden viikon aikana. Minä mm. ~ lähdin extempore-reissulle Jyväskylään ~ osallistuin Harlem Shake -videoon ~ biletin Muumilaakson avajaisissa ~ lauloin elämässäni ensimmäistä kertaa karaokea (se oli kamalaa) ~ selvisin mahdottomalta vaikuttavasta kirjaston tietojärjestelmien tentistä ~ piirsin onnistuneen mallin electrophoretic displaysta luokan edessä tussitaululle ~ allekirjoitin työharjoittelusopimuksen! ~ yritin kovistella pysäköintilippuautomaattia ReettaH:n ja Roosan kanssa ~ kävin Vaasassa ReettaH:n ja Roosan kanssa ~ yritin Mäkkärissä kiskoa lattiaan pultattua pöytää irti Roosan kanssa (Reetta ei ehtinyt mukaan hupiin kun oli tilaamassa kanawrappiaan).
Se oli jotenkin niin hienoa, kun yhtenä iltana satuin juttelemaan Een kanssa facessa, ja yhtäkkiä Ee kutsuu minut synttäribileisiin Jyväskylään viikonlopuksi. Yleensä tällaisia juttuja suunnitellaan kaikessa rauhassa mutta nyt me vain päätettiin että "joo, mä tuun perjantaina sinne!" Parasta koko reissussa oli kaikki, mutta erityisen mahtava oli se vastaanotto joka minua odotti kun pääsimme Erikan kanssa kämpille. Kämpän oven avattuamme vastassa nimittäin soi Baauerin Harlem Shake ja yksinään heiluva Een kämppis Roosa - ja pian koko bileporukka purkautui ovista, ikkunoista ja kaapeista krebaamaan kämpän olohuoneeseen. Awesome! Ainut juttu mikä harmitti oli se, että Ii ei tällä kertaa päässyt mukaan tiukan aikataulun vuoksi, mutta onneksi tilaisuuksia tulee varmasti vielä!
Lähestyvän hiihtoloman vuoksi pidimme Lauran, eli Pienen Eläimen tuparit aka Muumilaakson avajaiset tiistaina. Iltaan sisältyi kaikkea hulvatonta, kuten SnevisFilmsin pullanleipomistutoriaalivideo - starring Tirlittan (leipuri), Alma (moottoriturpainen kommentaattori) ja Pieni Eläin (kameranainen), Mojito Smirnoff, satunnaista biletystä ja illan päätteeksi Soittola ja karaokelava. Jep, päätin kohdata pelkoni ja astella itsekin mikinpidikkeeksi. Onneksi Sanna oli henkisenä tukena ja lopuksi Emma ja Laurakin liittyivät kuoroon ja loppu sujuikin aika sekavissa tunnelmissa mutta selvisin! Hyi että kun jännitti, vaikka yleisössä oli ehkä viisi ihmistä. Vieläkin nousee karvat pystyyn kun ajattelee, vaikka kuuntelijat taisivat kärsiä minuakin enemmän.
Seuraavana päivänä olikin sitten kivasti kirjaston tietojärjestelmien tentti, joka olikin itse asiassa 30 kohtaa sisältävä tiedonhakutehtävä. Suhteellisen iisi nakki siis, kun sai käyttää nettiä ja luennoilla läpikäytyjä PowerPointteja. Sitä vain tuli etukäteen pelättyä, että mitenköhän ämmän käy kun kaikki tuntui luennoilla olevan pelkkää hepreaa.
Toissapäiväinen käynti Vaasassakin sisälsi muutamia kohtauksia, jotka olivat suhteellisen mielenkiintoisia. Heti alussa, Sjoen asemalla, pysäköintilippuautomaatti lykkäsi meille vääränlaisen lipukkeen ja vei rahat. Lopulta minä päädyin huhuilemaan lippuautomaatin kyljessä olevaan puhelimeen, ja kyllä sieltä nainen joku vastasikin. Kun sitten sanoin, että "tää vei meidän rahat, antakaa ne takaisin", täti vaikeni kokonaan. Mokoma! Hammasta purren uudet kolikot rakkineeseen ja saatiin sitten viimein se oikea lipuke.
Perillä Vaasassa yritimme Roosan kanssa muuttaa Mäkkärin feng shuita siirtämällä pöydät kunnolla yhteen, mutta totesimme muutaman sekunnin säädettyämme että saattaa olla parempi luovuttaa, kerta nää pöydät on ruuvattu lattiaan kiinni.
Vaasassa oli mukavaa käydä taas pitkästä aikaa. Aurinkokin paistoi, ja vaikka se olikin ihan jees, melkein sain niskaani palan katolta putoavaa jäätä kun olimme menossa HS centeriin. Että kiitos, kevät! Onnistuin myös olemaan ostamatta mitään (suomen kieli, wth), mistä olen pikkuisen ylpeä.
Loppuhiihtoloman vietänkin sitten kotona, viihdykkeenäni Reettan lainaamat Inuyashat, Tobuscuksen Minecraft Let's Playt sekä koulutehtävät.
PS. Ei risteys kun säikähdin äsken. Onnistuin jotenkin pyyhkimään koko tämän tekstin olemattomiin - onneksi Kumoa-painike on keksitty. Muuten olisi saattanut vähän harmittaa.
Hahhaa! Kuulin tämän kappaleen n. tunti sitten ensimmäistä kertaa, ja olen jo nyt täysin obsessoitunut tähän sekavaan renkutukseen. Salaisuus ei itse asiassa piile musiikissa, vaan tässä videossa, jonka Janne linkkasi minulle, pahaa-aavistamattomalle löyhäpäälle:
Mielikuvani Norjan armeijasta on nyt muuttumattomasti muotoutunut tällaiseksi. Ikuisiksi ajoiksi. (Päätään seinään hakkaava on oma henk. koht. suosikkini.)
Arvaattekin varmaan, että haaveissani siintää jo kirjastotätien versio Harlem Shakesta. Mmuah hah >:D Kiitos tästä kaikesta kuuluu Filthy_Frankille, joka ensimmäisenä keksi yhdistää Harlem Shaken ja kaoottisen krebauksen tällä nerokkaalla tavalla saaden aikaan ripakopallisen verran ympäri maailman toteutettuja, täysin älyvapaita videopätkiä joille kaltaiseni huumorintajultaan epämääräiset yksilöt saavat hihitellä yön pimeinä tunteina kun pitäisi olla jo nukkumassa kun huomenna on kerta kirjastojärjestelmiä heti kahdeksalta.
Yhdistin Skypen ja Messengerin tänään, ja täytyy sanoa että ei vakuuta. Nojaa, ei sillä, että muutenkaan olisin viime aikoina Mesessä viestejä nakutellut, ja Skypekin on aina ollut minulle onomatopoettisesti ilmaisten mehh. No, nyt kun nämä kaksi minun maailmassani suhteellisen turhaa kommunikaatioväylää yhdistävät voimansa ja aikani zumbasin tilien yhdistämisen ja salasanojen kanssa, sain systeemin rullaamaan ihan hienosti ja kyllä sillä ilmeisesti voi viestejä lähettää. Ongelma on siinä että ei siellä ole ketään, kenen kanssa kommunikoida. Saattoi johtua siitäkin, että kello nyt sattui olemaan jo yhdentoista maissa illalla, kun yritin ottaa yhteyttä muihin lajini edustajiin.
Mutta joo, veikkaukseni on, että jokin nimeltä mainitsematon, äffällä alkava sosiaalinen media kyykyttää Skypen ja Mesen (ajattelin että Skyme olisi aika sopiva ristimänimi tälle fuusiolle. Tai sitten joku muu. Let's try) risteytyksen aika huolella, ellei ole jo kyykyttänyt. Mesehän nimittäin käytännöllisesti katsoen kuoli parin vuoden sisällä siitä kun Facebookista tuli The Shit ja chattiominaisuudet kehittyivät, tai ainakin minä hylkäsin Mesen kuin halvan makkaran konsanaan. Ehkä olin vain huono omistaja, kun hylkäsin sen niin helposti. Mutta pointti oli se, että Mese ei tosiaan kauaa pärjäillyt Facen mahdin edessä, ellei joku tosiaan vielä itse ollut tätä ilmiötä rekisteröinyt. (Ja tähän kollektiivinen "Kiitos, kapteenitar Itsestäänselvä!") Eipä kestä.
Kämppis huomasi myös jotain surkuhupaisaa Skypsen hymiöihin liittyen: facepalmaava hymiö oli nimetty *köhkröh* erittäin smoothisti "käsi naaman eteen". Tällaiset pikku yksityiskohdat eivät varsinaisesti ole hyväksi katu-uskottavuudellesi, Mesky, eivät ollenkaan.
No, se siitä. En usko että Pese tulee itsellä mitenkään aktiivisessa käytössä olemaan, kerta on olemassa tuo Fäbä ja Fäbän (aina välillä ihan luvattoman ruhtinaallisesti lagalaileva) chat.
Sain tänään muuten yhden ihanan lukijan lisää! Kiitoksia siitä ja kiitos myös jo ennestään blogiani julkisesti stalkkaaville söböliineille. Ja teille ninjoille ei-julkisesti-stalkkaaville myös kirjoitan kiitos kerta vauhtiin pääsin eikä kukaan voi estääkään enää, hähää.
Tulin tuossa pari tuntia sitten Bio Marilynista Hannun ja Kertun noitajahtia katsomasta. It was awesome, kohta lisää sössötystä siitä.
Perjantaina käytiin Sannan ja Kämppiksen kanssa Wartissa katsastamassa meininki, ja siellä sitten törmäsin tuohon Original Heteroes -nimiseen orkesteriin. Ensikuulemalta nimi vaikutti aika peruspunkahtavalta, kieli poskessa jonain alkoholipitoisena saunailtana miesten kesken "ei perkele kuinka hupaisa nimi keksittiin" -tyyliseltä vetäisyltä, mutta bändi soittelikin jotain ihan muuta kuin punkkia (vaikka on punkmyös erittäin tykstyks).Aivan valtavan vetävää musaa, ja horjuin jossain vaiheessa ostamaan bändin paidankin. Joka on sekin aika khüül.
Pääsin lauantai-iltana soittelemaan pitkästä aikaa Guitar Hero kakkosta. Joo joo, onhan se varmaan joidenkin mielestä naurettavaa touhua lelukitaroineen ja nönnönnöö, mutta tykkään siitä flow-fiiliksestä joka joitakin biisejä rämpytellessä tulee. Eihän se hard edelleenkään helppo taso meikäläiselle ole, mutta en minä kokonaan kaikkia temppuja ole unohtanut.
Muutakin peliasiaa oli vielä. Janne houkutteli minutmukaavusaleeni ulkopuolelle sijoittuvien pelien pariin - tarkemmin sanottuna Rainbow Six: Vegasia ja CoD MW kolmosta hakkaamaan. No enhän minä mitään osannut, mutta kyllä noissa laveasti aina "sotapeleiksi" luokittelemissanikin peleissä on jotain joka innostaa. Onneksi veljeltä löytyy koko setti kaikenlaista sotaisaa fps:ää, jos hinku heilua virtuaalimaailmoissa AK-47:n kanssa iskee yllättäen.
Myös Ratchet & Clank: Going Commandoa olen tahkonnut läpi Skill Pointit silmissä kiiluen, ja on niitä muistaakseni jo vähän yli puolet koossa. Olin myös aivan fiiliksissä, kun pääsin kuin pääsinkin Silver Cityssa Insomniac Gamesin museoon. Jos oletetuista lukijoista joku sattuu olemaan R&C:n fani eikä vielä tiennyt tätä, Boldan-planeetalta on pääsy museoon grindausradan varrella. Tämänhetkinen sijaintini on Snivelakilla, enkä millään haluaisi jatkaa eteenpäin. Inhoan taistelua Giganto Mechia vastaan - en siksi että se olisi vaikea mitenkään mainittavissa määrin, vaan siksi että se kestää niin pirun kauan. Menee ikä ja terveys!
Risteys että muuten istuminen tunnahtaa välillä. Sunnuntaina pääsin viettämään laskiaisriehaa muiden lasten ja lastenmielisten kanssa serkun perheen hoodeilla, ja oli aivan todella mahtavaa - ellei tosiaan lasketa sitä ensimmäistä laskua, joka johti muun muassa varsin kivasti sijoittuneeseen hematoomaan oikeassa Gluteus Maximuksessani. Rattikelkka oli ehdoton suosikkini laskemisvälineistä, vaikka kyllä perinteinen pulkkakin oli aika rouhea menopeli. Ainakaan en laskenut päin mäntyä (nimen omaan kirjaimellisesti) kertaakaan. Väkeä oli paikalla reippaat 20 henkeä parhaimmillaan, ja ilmeisesti serkkujen& lasten kanssa pyöritellyt pullatkin kelpasivat mäenlaskijoille. Tuli niitä pullia itsekin syötyä muutama, erityisesti kokoamisvaiheessa kun Sannan kanssa huomattiin loppuvaiheessa, että jäljelle jääneet kannet ja pohjat eivät oikein enää mätsänneet kokonsa puolesta.
Sunnuntai-illan sitten kenasin Sannan kanssa, ja kaikenlaista puolivillaista läppää tuli illasta kehiteltyä - "Laskiaispulla, joka ei ole hampurilainen vaan täytekakku", "Puuttuuks mun juustosta yks hoo?", "Q", "Hei mitä jos piirrettäis jotain ihan randomia ja lähetettäis se piirrustus vaan jolleki tyypille postissa" jne, jne. Virta alkoi Kärtsystä olla melko lailla normaalitason alapuolella jo yhdeltätoista illalla, mutta silti pyörin klo 4:00-5:00 aikaan hereillä. Voiko ihmistä väsyttää joskus niin lujaa, että ei jaksa edes nukkua? Tällaista asiaa pohdin puoli viideltä maanantaisena aamuyönä, ja tulin siihen tulokseen että haistakoon Nukkumatti pitkän pitkän pitkän piuhan.
Maanantainen ginostusmittari olikin sitten ennätyksellisen matalalla heikon unensaannin johdosta, ja vaikka Frami F olikin hieno mustalla vuorattuine ATK-tiloineen, en jaksanut oikein innostua muusta kuin tästä
Lyhyt tauko meni tälle röhkiessä. Jos ei Sumotori-ukot, satunnainen kompurointi ja fokktorin & Tvonin jutut auta, on tunti kuolemaksi mitä tylsyystasoihin tulee.
Iltapäivästä piristyin vähäsen ja illalla olikin jo perus "jeejee"-olo. Kämppis hipsi kuoroon, ja minä Bio Marilyniin, jossa olin tosiaan sopinut ReettaH:n ja hänen poikakaverinsa kanssa katsastavani Hannun ja Kertun. Koko leffa lähti liikkeelle Hannun ja Kertun tarinasta (muistan kun näin leffan trailerin ensimmäistä kertaa, ja ainut kommentti mikä ensimäisenä tuli mieleen oli "right in the childhood"), mutta itselleni ainakin jäi ihan hyvä fiilis sen asian suhteen. Ei siis tuntunut siltä, että vanhaa jännää lastensatua olisi vain kylmästi käytetty ponnahduslautana, vaan sille oltiin tehty tilaa ja vaikka sitä oltiinkin sopivasti muovattu leffaan sopivammaksi, se ei loppujen lopuksi häirinnyt minua, entistä Grimmin veljesten tarinoiden suurkuluttajaa,sen ihmeemmin. Muun muassa tämä seikka siis oli plussaa, ja muutenkin voin sanoa että pätkässä oli kyllä rahoille vastinetta - rumia noitia, söpö fanipoika, lutuinen peikko nimeltään Edward, järeitä aseita, päin näköä lenteleviä irtonaisia, limaisia noidankappaleita sekä Pihla Viitala - suomalainen näyttelijä, ja vielä varsin suuressa roolissa. Olin ihan onnessani Reettan hihassa kiinni, että "KATO SUOMALAANEN" kun lopputekstit tulivat. Siis joo, tiesin että leffassa olisi mukana myös suomalainen näyttelijä, mutta en koko leffan aikana muistanut koko asiaa - kuin vasta lopputekstien lähtiessä pyörimään.
Lopuksi vielä tällainen ilmoitus, että leffateatterilla silmiini osui Warm Bodies -nimisen elokuvan juliste. Katsoin kämpille päästyäni trailerin, ja sehän osoittautui todella - tuota - mielenkiintoiseksi. Mieltälämmittäväksi. Pakko päästä katsomaan sekin leffa vielä keväämmällä sitten, kun se vain ensin suvaitsisi ilmestyä.
Tuo video on aivan paras fiiliksennostattaja, ja taustalla soiva Bassnectarin remiksaus Ellie Gouldingin Lights-biisistä niin sanoakseni kruunaa koko pätkän.
Minulla on tosin ollut tänään muutenkin niin ultimaattisen super gut päivä, että en oikeastaan tarvitsisi fiilisboostausta :D Enkä yleensä käytä hymiöitä blogitekstejä kirjoittaessani, koska alan herkästi ylikäyttää niitä - sallittakoon se minulle tämän kerran sillä NIIN HYVÄ päivä tänään on ollut :DD
Ensinnäkin, SAIN TYÖHARJOITTELUPAIKAN. Ja vielä kotikonnuiltani! Parasta tässä on se, että kaikki se stressi mikä eilen illalla vielä ruikutti takaraivossa, että "tarttis pian tehdä jotain,Kärtsy" "Kohta sulta menee se paikka, Kärtsy"ja niin edelleen, haihtui pois ja olo tuntuu niin paljon keveämmältä. Aaw yyea.
Toinen juttu mikä mistä olen ihan fiiliksissä on se, että pikkuveli täytti kahdeksantoista* ja pääsi autokoulun teoriakokeestakin läpi. En keksi mitään muuta sopivaa termiä sille tunteelle, kun tajuaa että pikkuveljestä saa tiputtaa etuliitteen "pikku" pois, kuin että :a what a fucke?! Huomenna on myös kakkukahvit veljen kunniaksi, whee! I'll eat ALL THE PASTRIES
Kolmas asia, mikä piristi päivää, oli ryhmäkeskustelu facessa Kämppiksen, Hovifilosofin, Emman, Jennin ja Pienen Eläimen kanssa. Nostalgiamusalinkkejä! :D Käytiin läpi Gigi d'Agostinot, E-Typet, Sashit, Modot, Darudet ja niin edelleen. Oossom.
Neljäntenä: pistin hiuksiiniFantasy Color Glossin Absolut Redin, ja voi sentään kun näyttää kivalta kun on pitkästä aikaa kunnollinen, kirkas väri hiuksissa. Ainakin jonkin aikaa.
5.: Hunajapaahdetut pähkinät. Enough said.
Ainut juttu mikä jäi harmittamaan oli se, että en voinut lähteä Sannan kanssa baanalle, vaikka tämä niin nätisti pyysi. Parempi onni, enemmän rahaa ja sopivampi ajankohta sitten ensikerralla! Meidän viimekertainen baarireissumme oli niin ebin (moves like Jäger), että pakkohan sitä on uudestaan vielä päästä, perhana!
PS. otsigon innoiddajana doimi Deemu :--D
*Ja meidän toinen kissamme, Myssy, täytti kahdeksan. Jep, kumpikin tervaper*e on syntynyt samana päivänä.
