50000/50000, osallistuisin uudestaan

D-Charged feat. Kyrella: Fly Away

It is done!

Nyt on. Aika outo olo. Mutta siis hyvällä tavalla. 

Jotenkin ajattelin, että en ikinä saisi tällaista ponnistusta suoritettua loppuun saakka. Mutta ilmeisesti se oli, ja on koko ajan ollut täysin mahdollista. Jutun juju oli siinä, etten jäänyt liikaa murehtimaan, suorituisinko loppuun saakka. Yleisesti ottaen koko NaNoWriMo-projekti oli sellainen, että se ei tuntunut taakalta missään vaiheessa. Toki joinain päivinä välttelin tiedoston avaamista, koska tunsin olevani jumissa, mutta luottakaa minuun kun sanon, että tunnistan positiivisen ja negatiivisen vitkastelun. Negatiivinen vitkastelu johtaa siihen, että todellakin otan etäisyyttä tehtävään jota minun pitäisi olla tekemässä enkä halua edes ajatella koko asiaa. Positiivinen vitkastelu taas on sitä, että sitä yrittää aktiivisesti pohtia kuinka suoriutua tehtävästä vaikkei se olisikaan juuri sillä hetkellä nenän edessä.

Valitettavasti minulla ei ole kattavia tilastoja wrimosta, sillä unohdin kirjata ylös koko viimeisen viikon kirjoitetut sanamäärät D: Marraskuun lopussa on ollut kaikenlaista toimintaa, ja tälläkin hetkellä olen serkun luona. Tonttuilen hänen liikkeessään jouluapulaisena, ja iltaisin olen juuri ja juuri ehtinyt kirjoittaa sanamäärät täyteen ja nukkumaanmennessä olen aina muistanut, että unohdin kirjata sanamäärät taas ylös. Oh well, 50 000 sanaa tuli kuitenkin kirjoitettua!  Ja oikeastaan vähän ylikin, sillä The Tarina ei todellakaan pääty vielä tuohon :D Josta päästäänkin seuraavaan kappaleeseen ->

Eli nyt kun NaNoWriMo on saatu pois alta, alan luultavasti pitää lokia The Tarinan edistymisestä. En osaa tarkkaan arvioida, kuinka pitkä eepos Tarinasta oikein syntyy, mutta luultavasti ainakin vielä semmoiset... kuutisen wrimoa? Eli jos jaksaisin kirjoittaa tätä tahtia vielä puoli vuotta, homma olisi kasassa. Sitten vielä tietysti editointi ja muu tuskailu siihen päälle - mutta en kuitenkaan halua mennä tämän enempää asioiden edelle, vaan editoin tämän patchin ensiksi, mitä viimeisen kuukauden aikana on tullut kirjoitettua. Koetan raportoida projektin edistymistä tänne edes joten kuten järkevin väliajoin (ts. pari kertaa kuussa? ehkä?) ja lähinnä tekstit tulevat luultavasti käsittelemään joko ali- tai ylisuorittavaa inspiraatiotani, juonenkäänteiden kehittelyn vaikeutta sekä sitä kuinka hankalaa on, kun omat hahmot tulevat yhtäkkiä uhmaikään ja seuraavaksi alkavatkin elää jo ihan omaa elämäänsä.

Johon liittyen serkku antoi itse asiassa hyvän vinkin.

Mutta odottakaas, vinkki tulee kohta - kerron ensiksi miten me käytiin viime viikonloppuna serkun kanssa Suikeron luona istumassa iltaa, johon kuului mm. My Summer Carin pelailua, naapureiden häiriköintiä hyvällä musiikilla, oppitunteja siitä, millainen taisteluveitsi on kätevin kun vastassa on miekka - sekä erittäin jännän ystäväkirjan täyttöä. Minulla meni varmasti kolme tuntia, kun vastasin niihin muutamaan kysymykseen, jotka kirjassa olivat kahdella aukeamalla :D Tosin väritin sitä mandalaa varmaan tunnin, ettäh. Mutta kun kysymykset ovat tasoa "mikä on mielestäsi elämän tarkoitus" ja "mitä sinä haluat?" "mitä sydämesi haluaa?" niin vastauksiin uppoaa väkisinkin hetki tai muutama.

ANYWAY serkku heitti itse asiassa tänään, ihan tuossa hetki sitten, että sellaisen vastaavan ystäväkirjan voisi täyttää mielikuvitushahmojen vastauksilla. Sitten minä älysin, että voisin täyttää ystäväkirjan omien hahmojeni näkökulmasta - vaikka luultavasti serkku oli juuri tulossa siihen :D Mutta joka tapauksessa, I have to do it. Täytyy vain löytää sopiva ystäväkirja jostain. Uskon, että ystäväkirjan täyttäminen oman hahmon näkökulmasta auttaa ymmärtämään hahmoa ihan eri tavalla, ja helpottaa vähän niitä tilanteita, kun hahmo yhtäkkiä tekee jotain täysin odottamatonta.

Olen kokenut valtavia valaistumisen hetkiä juoneni parissa, ja muun muassa viimeksi eilen töihin kävellessä olin vähällä kääntyä takaisin kotiin kirjoittamaan, kun sain (ainakin omasta mielestöni) mainion idean The Tarinaa varten :D Mutta on tämä ollut aika ankeaakin välissä. Kirjoitin The Tarinan juonikaarta puhtaaksi, tajusin että olen oikeasti yksi saakelin pehmo enkä todellakaan mikään GRRM.

Mutta juu, sanoisin, että aion osallistua wrimoon ensi vuonnakin - tosin täysin tuoreen tarinaidean kanssa. Ellei sitten The Tarina ole vielä ensi vuonnakin pahasti kesken ja tarvitsen kannustinta jotta kirjoittaisin sen loppuun...

Viikon WriMo-tuskailu, olkaa hyvät

Deako: We Are Everything

Olen tarkalleen 4772 sanaa jäljessä aikataulussa tällä hetkellä :D Miten näin pääsi käymään? Noh, minäpä kerron - olin siis viime viikolla kirjoittanut melkein kolmen päivän edestä wrimoa varastoon, jotta voisin viikonlopun ottaa vähän lomaa kirjoittamisesta. But here's the Deal:

Kirjoittamisesta

Ei

Oteta

LOMAA

koska semmoinen säätäminen yksinkertaisesti pilaa flown. Olisi pitänyt ottaa wrimo-teksti mukaan viikonloppuna ja edes avata ko. tiedosto kerran illassa, jotta inspiraatio ja kosketus hommaan pysyisi edes jotakuinkin ennallaan. Ja kaiken lisäksi, typeryyksissäni jätin tekstin viikonlopuksi vieläpä sellaiseen kohtaan, etten tiedä miten jatkaa. Olin maanantaina aivan lukossa, ja tuntui kuin olisin umpikujassa. Jep, tiedän että tarinan rungon pitäisi tässä vaiheessa jo olla selvä kuin pläkki, mutta juuri tähän kohtaan The Tarinaa olen aina alustavia suunnitelmia miettiessäni jättänyt eräänlaisen harmaan alueen - yksinkertaisesti siksi, etten oikein tiedä, miten siirtyä juonikaaresta toiseen. Olen kai aina ajatellut, että keksin ajallaan jotain, ja kauan aikaa suunnittelin tähän kohtaan The Tarinaa päästyäni kirjoittavani jonkinlaisen aikahypyn.

Nyt kuitenkin olen pohtinut ajatusta muutaman päivän, ja olen tullut siihen tulokseen etten oikein pidä aikahyppy-ajatuksesta enää. Ratkaisu: kehittele täysin tyhjästä tuore juonikuvio, joka sulkee kahden juonikaaren välisen kuilun. Oikeastaan tämä on aika jännittävä tilanne, ja mitä enemmän pyörittelen kyseistä tyhjästä nykäisemääni juonenpätkää ja siihen liittyviä kohtauksia päässäni, sitä järkevämmältä ja tärkeämmältä tarinan kannalta koko kuvio tuntuu. Miten edes kuvittelin kirjoittavani The Tarinan ilman sitä?

Surullista on kuitenkin se, että tajusin viikonlopun jälkeen tekstiä lukiessani, että joudun korjaamaan yhden luvun rakenteeltaan täysin erilaiseksi.Sisältöä ei onneksi tarvitse kirjoittaa kokonaan uusiksi :D Tiedän että tällaisia ei tarvitsisi murehtia vielä tässä kohtaa vaan vasta joulukuussa kun haaste on suoritettu, mutta kertokaapa se sisäiselle editoijalleni.

Haluaisin vielä painottaa miten erikoista on, että en ole vielä luovuttanut. Yleensä minulla on tapana jättää tällaiset isot jutut ja projektit aina kesken jossain kohtaa, mutta nyt ei tunnu siltä. I'm filled with determination! >:D

Viikonloppu oli mahtava - olin serkun luona käymässä, ja tuli ryskättyä, manailtua ja siivoiltua niin heillä kotona kuin firmallakin. Serkun poikakaverikin luki tähän mennessä viimestelemäni neljä lukua The Tarinaa (vieläpä täysin vapaaehtoisesti). Palaute oli oikein mieltälämmittävää, ja pääsin myös todistimaan ihka ensimmäistä The Tarinaan liittyvää shipping war -hetkeä, kun serkku ja tämän poikaystävä väittelivät siitä, kenen kanssa päähahmoni päätyy yksiin The Tarinassa. Suunnilleen itkin naurusta :'D

Alright, enough lollygaggin'.

Viikon kuluttua ollaan viidessäkymmenessätuhannessa.

NaNoWriMo-tilastoja & Maken järki?

System of Loudness: Deserted Place

Heck

Nyt kyllä taas löytyi semmonen biisi (vieläpä suomalaiselta YouTube-kanavalta, toim. huom.) jonka voimalla jaksoi naputtaa tuplamäärän sanoja tälle päivää (btw assosioin tän biisin täysin Rafaeliin ja sen mielenliikkeisiin, tietäjät tietää) :D Note to self: hardstyle on lenkkeilymusan lisäksi täysin käyttistä, kun pitää kirjoittaa ihan pirusti ja tilanne kaipaa taustamelua.

Sitten asiaan: wrimo etenee mainiosti! Olin maanantain vähän jäässä, mutta eilen ja tänään olen kirinyt edelle aikataulussa, jotta viikonlopun voi sitten ottaa vähän rennommin ja pitää luovaa taukoa serkun luona Sjoella :D

Tällä hetkellä olen kirjoittanut wrimo-tiedostoon 28 452 sanaa. Sanojen kokonaismäärä on tosin 29 296, mutta kuten olenkin jo aiemmin maininnut, minulla on osittain valmista tekstiä wrimoa varten jemmassa, ja tällä hetkellä copypastea tuosta wrimo-tiedostosta on siis 871 sanaa. Tarkkaa: on. Ja lisäksi pitää kai leijua sillä faktalla, että jos wrimon haluaa suorittaa ajoissa, päivässä tulisi kirjoittaa n. 1667 sanaa. Joten tässä kohtaa kuukautta sanoja tarvitsisi olla koossa vasta 25 005 kpl. Olen siis 3447 sanaa edellä. Ayy

Nojaa, tuo etumatka hupenee tosiaan viikonloppuna saman tien :DD Että sitten pitää taas tsempata. Mutta tässäpä muita tilastoja näin puolivälissä nanowrimoa:

• Tiedostossa on tällä hetkellä 69 sivua tekstiä ( ͡° ͜ʖ ͡°)
• ...Ja yhteensä 234 809 merkkiä, mukana myös copypastettu osuus, koska olen laiska ja tymä enkä jaksa laskea yhtään enempää kuin itseäni kiinnostaa :^D
• Olen kirjoittanut keskimäärin 1896,8 sanaa päivässä
• Ahkerin päivä on tähän saakka ollut 12.11.: 4876 sanaa (ei ihan vielä yllä Rousahin godlike over 7000 -puristuksen tasolle, mutta ehkä minä vielä...!)
• Laiskin päivä on tähän saakka ollut 9.11.: kirjoitin -396 sanaa xD (liitä tähän monimutkainen vitsi siitä, miten kaikki muukin maailmassa otti tuona päivänä takapakkia kun tupeeta käyttävä ahdistelija-appelsiini voitti 'valitse kahdesta paskasta vaihtoehdosta vähemmän paska' -kilpailun suuren suolavesikeskittymän toisella puolella) Joo no, periaatteessa en ollut laiska, sillä kuten arvaatte, editointipakkomielle iski ja poistelin täysin turhaa, univajeessa kirjotettua soopaa jossa ei ollut mitään järkeä kun luin tekstiä seuraavana aamuna, like what in the goddamn-

Sitten ajatuksia tästä omasta tekstistä jota kutsun siis tässä vaiheessa vielä The Tarinaksi (lyhenne Therinen Tarinasta lül koska päähahmoni nimi on Therine adfgdjjshksj): olen ryhtynyt vahvasti epäilemään, onko tässä minun kertomuksessani oikeastaan mitään järkeä. Mietin koko ajan, mitä ajatuksia teksti herättää muissa ihmisissä. Onko se täysin käsittämätön? Hidastempoinen? Itseääntoistava? Tylsä? Täynnä kliseitä, jotka ovat niin väsyneitä että niille tekisi mieli antaa kuppi kuumaa kaakaota käteen, kääriä vilttiin ja kantaa sänkyyn, peitellä hyvin ja sanoa "älkää huoliko, voitte varmasti paremmin muutaman kymmenen vuoden kuluttua, kun olette taas uusia ja mielenkiintoisia suurimmalle osalle yleisöä"?

Mietin tällaisia täällä blogissa, sillä tekstiä kirjoittaessani ja lukiessani en ole kovin itsekriittinen tarinani juonen tai kerrontatyylini suhteen (toki joskus totean pitkästäkin pätkästä että "nope" ja poistan, kuten edellä tuli mainittua). Tiukan oikeinkirjoitus- ja kielioppisulkijalihaksen jälkeen päässäni on nimittäin erittäin suuriaukkoinen juonisuodatin, jonka läpi suurin osa tekstistä valuu paperille. En juurikaan tuskaile millaista paskaa se onkaan juonellisesti, dialogin kannalta ja seurattavuudeltaan, vaan luen sen muutamaan kertaan ja totean hyvillä mielin, että "siitähän tuli jees". Jotkut kai pitävät kykyä olla tyytyväinen tekstiinsä hyvänä kirjoittajan ominaisuutena (siis ei hyväN vaan hyväNÄ), minua kyllä vähän pelottaa, että olenko ihan toope kun en tajua että omasta mielestäni "jees" teksti kuuluisi oikeasti septitankin pohjalle tms.

Olen ollut niin kauan aikaa itse itseni (erittäin höveli) kriitikko - miten minä muka voin olla varma, että teksti on jees tai edes ihan jees? Olen antanut tekstistä neljä ensimmäistä lukua luettavaksi muutamalle kaverille, ja kommentit ovat tähän saakka olleet positiivisia. Mutta uskon kyllä sen, mitä Hemingwaykin kuulemma on sanonut: "the first draft of anything is always shit" tjsp - tarkoitan siis sitä, että tässä nykyisessä The Tarinan versiossa on varmasti paljon parannettavaa. Mutta ei se silti tunnu minusta paskalta, ainakaan tässä vaiheessa. Katotaan +10 vuoden kuluttua uudestaan? D:

Ja yksi juttu mikä myös vähän huolestuttaa on se, että millaisen... tuota, sanotaan synkän, pimeän tai creepyn puolen tuon itsestäni esille tarinassani. Minusta nimittäin tuntuu siltä, että vaikka en voikaan kehua olevani mitenkään korttelin terävin reunaruhtinas, olen silti melkoinen sadisti mitä tulee omien hahmojen kohteluun ja ainakin henkiseen rääkkäykseen. Mutta toisaalta en osaa kirjoittaa väkivaltaisia, tarantino-tyylisiä "veri lentää eikä se ole omaa"-kohtauksia sit niinku yhtään.

Case in point:
> suunnittele kohtaus, jossa hahmon käsi leikataan irti miekalla.
>> ryhdy kirjoittamaan kohtausta all pumped and excited for BLOOD and PAIN
>>> kesken kaiken iskee valtavan huono omatuntuo - ansaitseeko hahmo tätä tosiaan?
>>>> ???
>>>>> päädy kirjoittamaan kohtaus lopulta niin, että hahmon käsivartta ihan pikkuisen lävistetään miekalla.
>>>>>> istu näppäimistön ääressä pettyneenä itseesi. Tämä on sinun elämäsi nyt.


Sitten jotain ihan muuta:

Gray Still Plays: My Summer Car

Katsoin Life of Boriksen videon My Summer Carista (ja jaoin sen tietysti lähipiirini iloksi facessa), ja sitten kaveri heitti ylläolevalla linkillä. Graylla on siis ainakin yhdentoista videon soittolista MSC-videoita, joten jos tykkäsit ylläolevasta materiaalista, suosittelen tarkistamaan loputkin. Täydellistä aivojennollausta, kun wrimo-tiedoston sanamäärä tuntuu jämähtäneen paikoilleen (jälleen kerran).

1667 problems

The Wombats: Tokyo (Vampires n' Wolves) (Villa Naranjos Rework)

Ajattelin laittaa postausbiisiksi vanhan klassikon, jonka tahtiin muistan kirjoitelleeni The Tarinaan yhtä kohtausta ömmm kuutisen vuotta sitten :D Miten tällaiset asiat voi muistaa (mutta mitään tärkeää ei)?

(NaNo)WriMo on lähtenyt käyntiin itse asiassa aika hyvin. Pari ensimmäistä päivää tuli kyllä tuhlattua jo kirjoitetun tekstin editointiin, joten sanamäärä jäi säälittävän laihaksi (ekana päivänä 240 sanaa, haha gtfo), mutta olen kirinyt melkoisesti. Eilenkin kirjoitin Rousahin innoittamana kahden päivän edestä ja vähän ylikin. Koossa on siis ruhtinaalliset 10 436 sanaa, ja tänään tarvitsisi kirjoittaa vain 1233, mikäli haluaisin pysyä aikataulussa.

Suurin ongelma, johon olen törmännyt, on sisäinen editoijani. Katsokaas, arvoisat hypoteettiset lukijani, ihanteellisintahan olisi, jos voisin vain kirjoittaa juonta eteenpäin huolehtimatta pienistä kirjoitusvirheistä, täydellisistä ilmauksista tai parhaasta mahdollisesta lauserakenteesta. Mutta ei, jokin saa minut välillä jumittumaan yhteen lauseeseen kymmeneksi minuutiksi ja pohtimaan kuinka siitä voisi tehdä paremman, kunnes tajuan mitä olen taas tekemässä. Yritän jatkuvasti jankuttaa itselleni, että tekstiä voi hioa paremmaksi myöhemminkin, mutta ilmiö toistuu säännöllisin väliajoin.

Toinen ongelma, joskaan ei yhtä rasittava vaan pikeminkin mukavalla tavalla aivotyöskentelyä vaativa, on juoneni rakentaminen sekä siinä kärryillä pysyminen :D Välillä joudun toteamaan, että vaikka jokin kohtausidea vaikuttaisi päässäni hyvältä, siinä ei ole mitään logiikkaa paperille laitettuna. Joten minun täytyy kehitellä syy-seuraussuhteita sekä miettiä, miten kertomukseni ympäristö ja muut hahmot, sellaisetkin, jotka eivät ole kohtauksessa välttämättä mukana, reagoivat siihen. Melkoinen karuselli, mutta silti ihan viihdyttävää hommaa. Joskus kyllä pelkään, että selitän asioita, kuten tapahtumia ja hahmojen motiiveja tai ajatuksia liikaa auki, ja lukijalle tulee olo, että yritän pitää heitä kädestä. Niin sanotusti.

Vähän myös häiritsee hahmojen määrä, jonka esittelen The Tarinassa :D Hahmoja on aivan tuhottomasti, keskeisissä rooleissa olevia, nimettyjä hahmoja on lähemmäs parikymmentä - mutta heitä tulee vielä lisää, ja kirjoitan vasta seitsemättä lukua. Vähän pelottaa, että homma paisuu edetessään Genjin tarinan kaltaiseksi kolossaaliseksi monumentiksi :D Ei auta kuin toivoa, että osaan pitää langat käsissäni edes puoliksi yhtä hyvin kuin Murasaki Shikibu.

Tässä kohtaa ei tule mieleen enempää kirjoittaessa heränneitä aatoksia. Jos joku muu nanolainen tai wrimolainen tai miksi nyt kukin haluaakaan itseään kutsua sattuu lukemaan tämän postauksen, niin tsemppiä! Kuten Neil Gaimanin lainaus tämän vuoden NaNoWriMo -kalenterissa kuuluu;

"You sit down at the keyboard -- put one word after another until it's done. It's that easy. And that hard."

NaNoWriMo :o

Da Tweekaz & Refuzion: Good Vibes

Olen fiilistellyt viimekesän Weekend-festareita ja kuunnellut vuorotellen Angerfistin ja  Da Tweekazin Defqon.1 -livesettejä. Erityisesti tuo Da Tweekazin setti on mahtava, sillä kuten Tumblrissakin listasin,

• yleisö on aivan mahtava
• Jessica ei nakkaa paskaakaan
• Macarena (???)
• venäläiset stereotypiat
• Frozen (jota en tosin ole vieläkään nähnyt mutta tämä Let it Go -versio on kyllä jees)
• SEVEN NATION ARMY, joka vieläkin aiheuttaa kylmiä väreitä
• niin itsestäänselvä Pirates of the Caribbean -theme rip-off että melkein itkettää
• Game of Thrones (Game of Thrones.)
• kumiankat.

Harmittaa semisti, että skippasin Angerfistin Weekendeissä, mutta kun en silloin vielä tiennyt kuinka mahtavaa musaa tyyppi soittelee. Myöhemmin löysin Angerfistin YouTubesta ja tajusin virheeni, mutta ehkä pääsen näkemään ja kuulemaan Angerfistia livenä vielä joskus (=ensi kesän Weekendissä?). Da Tweekaz taas tuli nähtyä livenä, ja hienosti vetivät :D En tosin saanut itselleni kumiankkaa, mutta pääsin kuulemaan The Hanging Treen livenä, mikä oli parempaa kuin sata kumiankkaa :') Mielettömät kylmänväreet tulee vieläkin kun muistelee, ja Laura varmaan epäili hetken että sain jonkinlaisen kohtauksen kun kuulin kyseisen biisin alkusävelet :D

Mutta tuota, niin! Piti minun muustakin selostaa, itse asiassa NaNoWriMosta. Aion siis kirjoittaa ne 50 000 sanaa kuukauden aikana, mutta olen päättänyt vielä tänä vuonna jättää väliin rekisteröitymisen NaNoWriMon sivuille, vaikka sieltä saisikin loppukuusta kivan sanalaskurin tuohon blogin sivuun :^D Tämä päätös siksi, että en varsinaisesti pelaa NaNoWriMon sääntöjen mukaan, kun jatkan jo 15 000 sanan pituista tekstiä, ja minulla on valmiiksi jo aikoja sitten suunniteltuja sekä osin valmiiksi kirjoitettuja pätkiä jotka voin vain copy/pasteta sopivaan väliin. Joten käytän NaNoWriMo -yhteisöä lähinnä kirjoittamisinspiraation löytämiseen. Muun muassa Kiriska-nimisen henkilön deviantART-sivustolle tekemät NaNoWriMo-kalenterit ovat aina olleet hienoja, kas tässä linkki tämänvuotiseen versioon:

NaNoWriMo-kalenteri vuosimallia 2016

Tuota kalenteria ajattelin käyttää kirjoittamisinspiraation pääasiallisena lähteenä :D Toki myös Tumblr tarjoaa määrättömät määrät kaikenlaista vertaistukea kirjoittajille ja kirjoittamisen parissa tuskaileville, joten luultavasti tulen jakamaan parhaita Tumblr-löydöksiä tännekin.

Hii, kirjoitusonnea - ja tsemppiä kaikille mahdollisille tähän postaukseen törmääville NaNolaisille! Pysykööt mielenne terävinä ja kovalevynne ehjinä.

Suuruudenhullu projekti; eli kirjoittamisesta ja vielä vähän lisää kirjoittamisesta

Unit 13 & KRM: Time's Up (Dark By Design & Chris Tait Remix)

Osallistuin tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Inktoberiin, ja täytyy sanoa että tässä pimeyden ja kylmän kosteuden limbossa, jota myös loppusyksyksi kutsutaan, Inktober on ollut melkoinen päivien piristys. Niille jotka eivät tiedä - Inktober on siis eräänlainen haaste piirtämistä harrastaville (ja miksei muillekin) piirtää jokaisena lokakuun päivänä jotain ja postata tuotokset someen (jos huvittaa). Tietääkseni on olemassa lista, jossa on virallinen aihe jokaiselle Inktober-päivälle, mutta itse olen piirtänyt mitä mieleen juolahtaa tai mitä kaverit ovat ehdottaneet. Ihmeekseni olen pitkäjänteisesti pysynyt päivien perässä suurimman osan kuukautta, ja olen jopa huomannut olevani useimpiin tekeleisiini itsekin tyytyväinen. Muistan piirtäneeni huopakärkisillä mustekynillä joskus lukiossa enemmänkin, mutta vuosien mittaan siirryin kokonaan lyijytäytekynään (epäilen syyksi laiskuutta). Löysin niinsanotusti mustekynät uudestaan nyt kun tajusin, miten tarkkaa jälkeä erityisesti Staedlerin pigment liner 0.05 -kärjellä saa aikaan, hnnnngghh.

Inktober on lisännyt itseluottamusta omiin taitoihin ja näin ollen inspiroinut kokeilemaan uusia juttuja sekä jakamaan omia tuotoksia rohkeammin kaikkien nähtäville. Ja lisäksi olen ollut huomaavinani, miten taidot ovat ehkä jopa hieman kehittyneet tässä vähän yli kolmen viikon aikana. Tai ehkä se on vain toiveikasta ajattelua :D Mutta aion todellakin jatkaa loppuun saakka ja osallistua ensi vuonnakin.

Inktober on kuitenkin hassunhauskaa puuhastelua siihen verrattuna, mitä aion yrittää marraskuussa - meikäläinen meinaa nimittäin osallistua (myös ensimmäistä kertaa) NaNoWriMoon. NaNoWriMo, eli National Novel Writing Month on nimensä mukaan se kuukausi, kun on aika kaivella ajatteluelimen perukoilta kaikki ne tarinantyngät, joista on joskus ajatellut kirjoittavansa romaanin - ja sitten valitaan yksi ja aletaan kirjoittaa, tavoitteena 50 000 sanan mittainen teksti. Melkoinen puristus, mutta Rousah selvitti haasteeen kunniakkaasti viime vuonna, ja hänen tuotoksestaan innostuneena päätin itsekin yrittää.

En kuitenkaan aio aloittaa kirjoitusurakkaa täysin tyhjästä. Olen kuluneen kuukauden aikana nimittäin ryhtynyt vihdoin ja viimein työstämään pääni sisällä varmaankin jo lähemmäs 14 vuotta möyrinyttä romaaniaihiota (jep, oli jo aikakin). Ajattelin siis käyttää NaNoWriMon hyödyksi ja kirjottaa kyseistä tarinaa NaNoWriMon tahdissa. Vuosien mittaan pöytälaatikkoon on kertynyt monia yksittäisiä kohtauksia jotka aion sijoittaa tulevaan kertomukseeni, mutta varsinaista juonta en ole saanut aloitettua ennen kuin nyt. Yrittämisen puutteesta ei ole kyse, sillä tämä on ehkä neljäs tai viides versio: yksikään kokeilemani aloitus ei yksinkertaisesti ole tuntunut hyvältä, ja siksi olen tyytynyt kirjoittamaan irrallisia kohtauksia. Ja yhtäkkiä eräänä päivänä päässäni tuntui syttyvän lamppu, amme tulvi yli ja omena tippui päähän - tiesin miten tarinan kuului alkaa. Tällä hetkellä kirjoitan neljättä lukua.

Minulla on yleensä tapana jättää tällaiset projektit aina kesken, mutta nyt jokin on eri tavalla kuin ennen. Tuntuu siltä, että monta vuotta haudotut ideat haluavat ulos, ja että ne eivät ole tyytyväisiä, ennen kuin kaikki ne kaikki ovat päässeet paperille. Tai siis tietokoneen ruudulle. Tästä huolimatta kirjoittaminen ei edelleenkään ole helppoa - viime iltana taisin käyttää melkein kolme tuntia yhden ainoan sivun kirjoittamiseen. Haluan hioa tekstini välittömästi täydelliseksi, mikä hidastaa prosessia melkoisesti. Sen kuitenkin olen huomannut ja oppinut, että on tärkeää kirjottaa joka päivä, edes vähän. Pian kirjoittamisesta tulee tapa, ja sen lisäksi kun tekstiään ajattelee joka päivä, ideoita syntyy huomattavasti runsaammin (ja outoihin aikoihin - viime torstaina heräsin keskellä yötä syystä x, ja hetken valvottuani minun oli pakko nousta ylös ja kirjoittaa yksittäinen hyvältä kuulostava lause ylös. Ja se muuten kuulosti hyvältä vielä aamullakin, joten kyllä tässä jotain edistystä on tapahtunut). 

Olen harrastanut pöytälaatikkoon kirjoittamista natiaisesta saakka, mutta en koskaan oikein ole kehdannut antaa kirjoituksiani kenenkään luettavaksi. En tiedä mistä oikein on kyse - liiasta itsekriittisyydestä, ujoudesta vai yksinkertaisesti siitä pelosta, että kirjoittamani tekstit eivät oikeasti kiinnosta ketään. Siksi en myöskään aikanaan uskaltautunut kirjottamaan itse fanfictionia, vaikka luin satoja sivuja mm. Left 4 Dead -, Assassin's Creed -, Hetalia*- ja Bleach-ficcejä ja mietin, kuinka rohkea pitää olla kohdatakseen muiden samasta aiheesta pitävien mielipiteet. Näin jälkikäteen ajateltuna fanfictionin kirjoittaminen olisi saattanut olla meikäläisen uskaltamiselle ihan hyvä juttu. Ei sillä ettenkö voisi aloittaa ficcien kirjoittamista vielä nytkin, mutta tällä hetkellä fanfictionin harrastaminen on itselleni henkilökohtaisesti suhteellisen passé (vaikka aloinkin viime vuonna puolitosissani kirjoittaa [nyttemmin keskenjäänyttä {yllätys yllätys}] ficciä Nnoitrasta :DD). Itse asiassa jopa tämän blogin kirjoittamisen aloittaminen muutama vuosi sitten oli omasta mielestäni yltiörohkea teko, ja olin todella hermostunut siitä mitä oikein tulisi tapahtumaan (spoiler alert: ei yhtään mitään.). Joka tapauksessa, tämä nykyinen tarinani on siinäkin mielessä merkittävä, että olen kertonut avoimesti monelle kirjoittavani sitä ja jopa antanut sen luettavaksi kaikille kiinnostuneille. Vielä vuosi sitten en olisi missään nimessä uskaltanut tehdä mitään vastaavaa.

Että eipä tässä muuta, NaNoWriMoa odotellessa. Suunnittelin tulevani tänne tuskailemaan raportoimaan sopivin väliajoin miten projekti etenee, jos energiaa päivän sanamäärän saavuttamisen jälkeen piisaa vielä blogin kirjoittamiseen.


* yeeeaahhh I know xD 

Yikes

 

Eeeey

Seuraava wall of text sisältää enemmän tai vähemmän kiinnostavaa informaatiota siitä, mitä meikäläisen elämään on sisältynyt viimeisen… idk, viiden kuukauden aikana. Tiedossa on 

• paasausta viimeaikoina löytämistäni (oman objektiivisen mielipiteeni mukaan) hyvistä kirjoista, biiseistä ja sarjoista (sekä pelistä jota en edes pelaa mutta johon olen silti jotenkin onnistunut koukuttumaan, how does that even work). 
• hataria muisteluja kesällä tapahtuneista jännistä asioista 
• Tukka-, lävistystuskailua, sekä 
• kuten url sen ilmoittaa, luultavasti myös satunnaista selitystä.

Aloitetaan listan järjestyksestä huolimatta vaikka menneen kesän tapahtumista. Tällä hetkellä tulee mieleen kolme isoa juttua, jotka ovat siis Provinssi, Weekend ja Espanja. Provinssi oli… No, se oli viihdyttävä omalla tavallaan kuten aina :D Serkku oli jossain hulluuskohtauksessa ostanut minullekin kolmen päivän rannekkeen sillä perusteella, että sitten minun olisi mentävä hänen kanssaan katsomaan Antti Tuiskua ja Cheekkiä. Yyyyeeeeaahh I know. Mutta sitten kävi niin, että en edes päässyt torstaina Sjoelle töiden takia, ja perjantaina missassin Antti Tuiskun (nyyh) koska pääsin niin myöhään paikan päälle. Jäljelle jäi siis vain Cheek, ja periaatteessa missasin senkin kokonaan koska, noh, keskittyminen oli jo päässyt herpaantumaan siinä kohtaa iltaa. Tänä vuonna esiintyjissä ei ollut muutenkaan yhtäkään napakymppiä, eikä edes Rammstein hetkauttanut liiemmin – yksi tyyppi tiedustelikin minulta ja serkulta, että onko meillä kenties päässä jotain vikaa, kun molemmilla oli kolmen päivän liput eikä me edes menty katsomaan pääesiintyjää :DDD Nah, tärkeintä tänä vuonna oli ennemminkin ihmisten kanssa sosialisointi, mikä olikin yllättävän mukavaa.

 Provinssissa päälavan yllä oli sateenkaari hetken aikaa Biffy Clyron keikan aikana :o

Ja sitten Weekend. Menin Kyläsaareen tänä vuonna Lauran kanssa, ja meininki oli aivan mahtava. Mä en voi kuin kiittää Lauraa mahtavasta seurasta :D Paras esiintyjä oli kyllä hands down Infected Mushroom – me päästiin eturiviin ja etenkin Kipodin Riot remixin aikana meinas lähteä taju, aj satan :DD Ja mä pääsin sanomaan Erez Eisenille kiitokset hyvästä keikasta, kun se hyppäs lavalta alas keikan lopuksi <3 Myös Da Tweekazin ja Hardwellin setit oli loistavia, ja jalat tuli hypittyä tunnottomiksi perusteellisesti. Ainoa asia, mikä jäi harmittamaan oli se, että Darude soitti ilmeisesti settinsä etuajassa, jonka vuoksi me sitten missattiin se ihan kokonaan :( Ja minä vielä hehkutin sitä Lauralle vaikka kuinka moneen kertaan, fuu fuu. Kokonaisuudessaan Weekend oli jälleen kerran huikea kokemus, ja ajattelin mennä jälleen ensi vuonna – etenkin jos Noisecontrollers olisi viimeinkin esiintyjälistalla.

Infected Mushroom

Krokotiili, Gareth & Rob

Ulkomaillakin tuli käytyä elokuun lopulla. Mentiin viiden hengen porukalla Espanjan Salouhun viikoksi, ja reissu oli ekstrajännä minulle siksi, että en ole koskaan käynyt vastaavanlaisella aurinkolomalla :D Noh, Saloussa oli kyllä lämmin, mutta monena päivänä oli pilvistä ja vettäkin satoi – eli siltä osin aurinkoloma vähän feilasi. Rannalla kuitenkin käytiin, ja pääsin uimaan Välimeressä, joka oli paljon lämpöisempi kuin olin odottanut <3 Salou oli kyllä mukava paikka, mutta introverttina suomalaisena on sanottava, että baarien ja kauppojen sisäänheittäjät on ahdistavia :’DD Leave me alone lol. Me päätettiin myös käydä päiväreissulla Barcelonassa, joka teki vaikutuksen – me siis käytiin siellä sellaisella turistibussikierroksella, jonka aika kierrettiin useimmat nähtävyydet. 5/5 kävisin uudestaan.

Espanjalainen uima-allas

 Espanjalainen kissa

 Espanjalainen jalkapallokenttä

 Espanjalainen maise- okei, tää on Montjuïc-vuorelta, Barcelonasta

 Espanjalainen kirkko :^D

Siinäpä taisi olla suurimmat sosiaaliset tapahtumat viiden kuukauden ajalta, joten seuraavaksi voinkin listata mitä kaikkea olen puuhannut ylhäisessä yksinäisyydessäni :D Olen mm. lukenut kaikenlaista viime kuukausien aikana, mutta hypoteettisten lukijoiden parasta ajatellen tiivistän selostukseni parhaaseen kaunokirjallisuus- ja tietokirjallisuuskokemukseen. (Ja yhteen pettymykseen :D) Luin kesä-alkusyksyn aikana Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan loppuun, ja Halveksunnan aika, Tulikaste ja etenkin Pääskytorni olivat aivan loistavia. Sapkowski osaa kirjoittaa (kadehdittavan) mahtavia hahmoja sekä kuvata niiden läpikäymiä tunteita, mutta myös raaka toiminta, veri ja suolenpätkät pääsevät oikeuksiinsa hänen tarinoissaan, which is nice. Luin Noiturit suomeksi, ja itse ainakin sanoisin, että Tapani Kärkkäinen on tehnyt todella hyvää työtä. Kun kävin Pääskytornin luettuani Suomalaisessa, satuin vahingossa ostamaan sarjan kolme viimeistä osaa omaan hyllyyn :D

Tietokirjoista Peter Steelen, Type O Negativen laulajan ja basistin, elämänkerta yllätti. Tiesin Peter Steelestä kirjan lainatessani ainoastaan sen, että tyyppi oli Type O Negativen johtohahmo ja että tyyppi oli pitkä ja että letti oli kuosissa. En muista miksi tarkalleen ottaen lainasin ko. teoksen, sillä olen kirjaimellisesti kuunnellut vuosia vain yhtä Type O:n biisiä (I Don’t Wanna Be Me). Asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että kannessa komeili Peter Steelen aika hemmetin hyvännäköinen naama. Mutta juuh elikkäs, luin kirjan parissa päivässä, ja tykkäsin. Ensinnäkin se, että Steele oli valtava esiintymisjännittäjä, halusi aina auttaa kaikkia ihmisiä parhaansa mukaan ja rakasti kissoja, sai mut samaistumaan äijään ihan valtavasti. Olinkin kirjan luettuani aidosti myrtynyt ja vähän surullinenkin siitä, että Steele ei soittele bassoaan enää tässä dimensiossa. Maailma kaipaa enemmän hänen kaltaisiaan tyyppejä.

Luin myös kahdeksannen Harry Potter -tarinan, joka ei kylläkään ollut Harry Potter -tarina, koska Harry ei edes ole päähenkilö? Tai siis, juoni liittyy kyllä Harryyn mutta… Weh, joka tapauksessa, olin lukenut todella suolaisen artikkelin Cursed Child -näytelmäkässäristä ennen kuin luin käsikirjoituksen itse, ja kyllä, annoin sen vaikuttaa omiin odotuksiini :D Mutta artikkeli oli kirjoitettu niin, että en mitenkään enää voinut ottaa Cursed Child -tarinaa tosissani. Kaikki tuntui jotenkin liian kaukaa haetulta, liian pinnalliselta, liian kiirehdityltä. Tai sitten en vain osaa lukea näytelmäkäsikirjoituksia. 

Ja sitten PSA niille, jotka seuraavat Goodreadsiani: luen 50 Shades of Grey -sarjaa vain siksi että luin uteliaisuudesta ekan osan silloin kun kaikki kohkasivat siitä ja täten tuomitsin itseni lukemaan myös loput osat, koska olen perfektionisti jolla ei ole järkeä päässä :DDD Syy sille miksi olen antanut kyseisille tekeleille peräti kaksi (2) tähteä, on se että ne ovat ihan semiviihdyttäviä - in a cringeworthy way - kun taas Cursed Child sai yhden tähden vain siksi, että petyin niin kovasti. Siinä ero! 

Lainasin kesällä mm. kaikki Korpiklaanin, Slayerin, Pariisin kevään ja Type O Negativen levyt kirjastosta, ja elämänlaatu parani valehtelematta ainakin 73,4%. Kuten varmaan arvasittekin, halusin tutustua Type O Negativeen paremmin luettuani Steelesta kertovan kirjan, ja vaikka Type O:n musiikki on monin paikoin meikäläiselle liian haastavaa, olen löytänyt muutamia helmiä kuten Nettie, ...A Dish Best Served Coldly, Anesthesia, Life is Killing Me ja Blood and Fire. Steelen ääni on aivan mahtava, ja rakastan paikoin sorahtelevia ärriä <3

Olen kuunnellut Korpiklaanilta satunnaisia biisejä silloin tällöin, mutta vasta tänä kesänä tajusin kuinka paljon rakastan kyseisen orkesterin musiikkia. Rise ja bändin mukaan nimetty Korpiklaani-biisi ovat soineet listoilla luultavasti eniten, ja Vaarinpolkkakin on aika veikeä tekele. Jokin Korpiklaanin musiikissa herättelee sisäistä korpimaiden tallaajaani, ja innostuin kesällä lukemaan Kalevalankin Korpiklaanin ansiosta :D

Slayer ja Pariisin kevät on ehkä vähän epäsovinnainen pari, mutta löysin molempien bändien levyiltä lenkeille sopivaa musiikkia, believe it or not. Etenkin Pariisin kevään ensimmäinen levy Meteoriitti vei täysin mukanaan – miksi en ole aiemmin kuullut Alkemistia tai Pentti Holappaa? Aivan ihania kappaleita ;___;  

Listaan tähän vielä muutaman biisin, joita on tullut kuunneltua paljon tässä lähiaikoina :D Kaikki linkit vievät YouTubeen. 
Paper Route: Chariots. Tässä kappaleessa on todella uniikki fiilis – kuuntelin kokeeksi muutamaa muuta Paper Routen biisiä, mutta mikään ei iskenyt niinkuin Chariots. 
Saveus: Everchanging. Kepeää fiilistelyä kesältä :3 
Pendulum: Violet Hill. “Paikallinen huono fani löytää lempibändinsä tekemän Coldplay-coverin kuusi vuotta myöhässä ja kyseenalaistaa elämänsä tarkoituksen. Lisää aiheesta urheilu-uutisten jälkeen.”
Infected Mushroom: Heavyweight. Oh jeez. Olen monta vuotta myöhässä tämän(kin) kanssa, mutta Heavyweight on suosikkini IM:n biiseistä tällä hetkellä.  
Florence and the Machine: Queen of Peace. Oih, Florence. Tämä kappale onnistui löytämään tiensä meikäläisen elämään juuri oikealla hetkellä. Linkin videossa ilmeisesti tulee heti perään myös toinen Florencen kappale, Long & Lost, mikä on myös ihan jees. 
Katzenjammer: To the Sea. Inspiraatiobiisi. Kirjoitin ekan luvun kertomukseeni tämän soidessa taustalla :D 
Ghost: Square Hammer. Propsit pikkuveljelle tämän tyrkyttämisestä :D 
The Weeknd & Daft Punk: Starboy. Jännä. Chilli. The Weekndin False Alarm on myös hyvä. 
Major Lazer & Showtek: Believer. Syy miksi tykkään YleX:n soittolistoista 
Knife Party & Tom Morello: Battle Sirens. Muistan että en lämmennyt tälle heti ekalla kuuntelukerralla, mutta nyt tykkään tästä yhtä paljon kuin PLUR Policesta viime syksynä. Battle Sirensista tehdyt Remiksaukset tosin ovat paskea :/

Sitten! Vähän päivitystä siihen, mitä sarjoja olen viime aikoina katsonut. Pikkuveli oli löytänyt Black Sails -nimisen sarjan Netflixistä, ja sai sarjan samantien myytyä mulle mainitsemalla merirosvot :D Kaiken lisäksi Black Sails on eräänlainen taustatarina Robert Louis Stevensonin Aarresaarelle :o Olin aivan innoissani, sillä Aarresaari on yksi lapsuuteni lempikirjoista. Black Sails osoittautuikin todella hyväksi, kunhan jaksaa sinnitellä läpi kaiken ekssessiivisen politikoinnin, josta muutama ensimmäinen jakso koostuu. Toiminta alkaa vasta vähän myöhemmin, ja hahmot kehittyvät mielenkiintoisesti sarjan edetessä. Toinen kausi saikin mut odottamaan kolmatta, mikä itse asiassa on juuri tainnut tulla Netflixiin(!!!).

Toinen sarja jota olen syksyn aikana vahdannut on kokaiinikeisari Pablo Escobarista kertova Narcos. Luin Kuinka kokaiini valloitti maailman -nimisen kirjan kesällä loppuun, ja päätin pysyä teemassa :D Narcos on tietysti todella dramatisoitu ja tarinoihin on varmasti sekoitettu reippaasti mielikuvitusta, mutta silti sarja saa miettimään, miten yhdellä miehellä voi olla yhtä aikaa niin paljon valtaa mutta niin vähän vapautta. Ja millaista räpiköintiä kokaiinin vastainen sota voi olla, kun ihmiset ovat ahneita eivätkä luota toisiinsa ja byrokratia kusee.

Erehdyin kesällä tutustumaan sellaiseen peliin kuin Overwatch. Tumblrissa OW:lla on melkoisen iso fandom, ja satuin sitten muutaman blogin kautta altistumaan kyseiselle pelille siinä määrin, että tulin uteliaaksi. Aloin tutkia asioita ja juttuja ja voi jesses, olin myyty katsottuani Dragons-pätkän YouTubesta. Reaper/Gabriel Reyes aka The Ultimate Edgelord on kuitenkin edelleen hahmoista ehdoton suosikki :DD Reaper on tehty niin koomisen pahikseksi, ettei siitä voi olla tykkäämättä. En kuitenkaan ole itse pelannut Overwatchia, sillä koneessani on vähemmän puhtia kuin leivänpaahtimessa eikä nettiyhteydessäkään ole juuri kehumista. Onneksi OW:sta voi nauttia myös mm. lukemalla lorea, wikejä ja sarjakuvia sekä katsomalla YouTubesta löytyviä lyhytvideoita. Sekä tietysti joka puolelta pursuavia, mahtavia fanartteja :D

Ookoo. Mitäs muuta tässä vielä olikaan – aivan, haluaisin vielä avautua meneillään olevasta tukkakriisistä. En tiedä mitä tälle pehkolle pitäisi tehdä: se on kasvanut jotenkin huomaamatta pitkäksi, ja loppukesästä ajattelin että leikkaan sen lyhyeksi mahdollisimman pian, mutta jokin harraa vastaan. Haluaisin leikata joko irokeesin tai ananaksen, mutta en millän malta? Vaikka en edes tee mitään näin pitkillä hiuksilla? Minä pidän niitä koko ajan kiinni? No, sehän ei vielä riitä että hiusten pituus rassaa, sen lisäksi pitäisi päättää nimittäin värikin (ja kyllä, olen joka päivä kiitollinen siitä että ongelmani ovat näin pieniä). Ehkä pitäisi vaan leikata mahdollisimman paljon pois ja kasvattaa oma väri takaisin.   

Muistatteko kun joskus viime syksynä kirjoitin, että alan venyttää alimpia korvalävistyksiäni? Tällä hetkellä tilanne on tämä: vasemmassa korvassa on viiden millin tunneli ja oikeassa seitsemän millin. Kokoero siksi, että vasen korvanlehti jää ikävän ohueksi jos laitan suuremman korun – en tietenkään osaa selittää asiaa paremmin, mutta pointti on se, että isompi koru ei näytä hyvältä, mikä tekee minut surulliseksi. En tiedä teinkö jonkun mokan vasenta korvaa venyttäessä vai mikä on, mutta tällä hetkellä olen päättänyt tyytyä nykyiseen tilanteeseen ¯\_(ツ)_/¯  

Phew. Tässä taisi olla tärkeimmät. Minulla on tällä hetkellä yksi iso projekti josta taisinkin mainita kerran tämän tekstin aikana, mutta kerron siitä lisää ensipostauksessa koska tämä postaus on jo ihan naurettavan pitkä. Enskertaan.

PS. Blogger taas sotkee kaiken D: Olen pahoillani silmille hyppivistä rivienväleistä :(